KÄSPAIKKA
Ortodoksisen karjalaisväestön arvotavaraa olivat käspaikat eli pitkät, kapeat pyyheliinat. Käspaikkoja käytettiin ovensuussa käsipyyhkeinä, mutta myös juhlapöydissä polville levitettyinä tai ikoninurkassa. Niillä oli roolinsa myös vainajainpalvelusmenoissa. Kun käspaikka ripustettiin ikkunaan ilmaistiin ympäristölle, että talossa on vieraillut kuolema. Käspaikan tehtävä oli vetää puoleensa hyviä henkiä ja torjua pahoja. Käspaikat koristeltiin kudottaessa poimituilla kuvioilla, etupistoin, revinnäiskirjonnalla tai ketjuvirkkauskuvioin sekä pitsein.
Kuva: Suomen käsityön museo
VIRKKAAMINEN
Virkkaaminen levisi Suomeen kaupankäynnin myötä joko Ruotsista tai itäistä reittiä pitkin 1800-luvun alussa. Osa tutkijoista katsoo tekniikan periytyvän 1500-luvulta ja kuuluvan alunperin nunnien käsityöhön. Toisten tutkijoiden mielestä jo 600–700-luvulla koptit virkkasivat Egyptissä. Virkkaaminen oli suosittua myös romanien keskuudessa. He käyttivät pitsejä lakanoissa ja pyyhkeissä sekä röijyjen kauluksissa, hihansuissa ja helmassa. Vuosisadan lopussa virkkaamisesta tuli Länsi-Suomessa kartanoiden ja suurten talojen tyttärien lempiharrastus.
Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Ismo Hannula
KUITUJEN MUOKKAUS
Pellava– ja villakuitujen muokkaaminen langaksi ja kehruu oli yleinen, mutta huonosti palkattu sivuelinkeino kaikkialla Suomessa koko 1800-luvun. Mökkiläiset kehräsivät lankoja taloihin ja saivat palkaksi jauhoja, polttopuita, heiniä tai rahaa. Asunnon vuokrakin saatettiin maksaa kehräämällä. Kuvassa loukuttajat irrottavat pellavan puumaiset osat kuidusta.
Kuva: Suomen kansallismuseon kuva-arkisto
MESSINGINVALU
Messingistä eli kuparin ja sinkin seoksesta valmistettiin esineitä pääasiassa valamalla. Keltavalurit valmistivat monihaaraisia kynttilänjalkoja, kynttiläkruunuja, taloustavaraa, heloja, solkia ja hevosvaljaiden aisakelloja ja kulkusia sekä kirkonkelloja.
Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Riitta Chan
KÖNNIN KELLO
Könnin kuulu seppäsuku vaikutti Ilmajoella. Suvun miehet tekivät useamman sukupolven ajan sepäntöitä kellonjousista kirurginvälineisiin ja aseista sahanteriin. Eniten kuitenkin valmistui kelloja: kaappikelloja, taskukelloja ja tornikelloja.
Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Karl Lahti
SIIKAJOEN JUURITYÖT
Kerrotaan, että Siikajoen juurityöt ovat saaneet alkunsa vuoden 1800 tienoilla, kun pari siikajokelaista sai selville mereltä rantaan ajautuneen juurivakan valmistustekniikan. Ohuista männynjuurista alettiin punoa erilaisia koreja, jauho- ja kylvövasuja, laukkuja ja hatturasioita. Juurista on tehty myös köysiä.
Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Martti Laaksovirta
PÄREKORI
Pärekorin valmistaminen oli esiteollisella ajalla suomalaisten miesten yleisimpiä käsityötaitoja. Koppapäre kiskottiin hitaasti kasvaneen ja tiheäsyisen männyn pintapuusta. Pärepuun valinta on kopan tekemisen tärkein työvaihe.
Piirros: Alfred Kolehmainen