AMMATTIKUNTALAITOS
Käsityöläisen ura alkoi 13–14 vuoden iässä, jolloin hän kirjoittautui mestarin oppipojaksi. Saavutettu ammattitaito ja hyväksytty kisällinnäyte olivat edellytyksenä kisälliksi pääsylle. Kisällinvaellus eli harjoittelu eri mestareiden työpajoissa oli keino saada tietoa uusista tyylisuunnista ja työmenetelmistä. Yleensä määränpää oli Tukholma, mutta kansainvälisen Pietarin vetovoima oli suuri 1700-luvun lopulta lähtien. Mestariksi pääsemiseen vaadittiin hyväksytty mestarinnäyte, jonka jälkeen sai porvarioikeudet ja luvan harjoittaa itsenäisesti ammattiaan. 1700-luku oli Suomen ammattikuntalaitoksen kukoistusaikaa.
Piirros: Suomen käsityön museo / Tuula Ollikainen
VARALLISUUS
Omaisuuden arvo perustui jalometalleihin ja tekstiileihin. Vähävaraisten tekstiiliomaisuuteen sisältyi vaatetuksen lisäksi vain välttämättömimmät vuodevaatteet, joihin kuului patjan tai vuodeoljille levitetyn villalakanan tai riepukudosalustan lisäksi peiteryijy tai vällyt. Pappiloissa ja kartanoissa oli kymmenittäin lakanoita, salvetteja ja tyynynpäällisiä sekä lukuisia penkkivaatteita ja pöytäliinoja. Kilpikankaiden kutojat eli drellimestarit kutoivat mm. pyyhe-, lautas- ja pöytäliinoja.
Kuva: Piirros: Suomen käsityön museo / Anne Saarikoski
LAPASET
Etelä-Karjalassa, Suomenlahden saarilla ja itäisellä Uudellamaalla neulotut kirjolapaset liittyvät geometristen kuvioidensa perusteella Viron, Latvian ja Liettuan kirjokintaisiin. Samoja kuviomalleja on myös Ruotsissa Gotlannin neuleissa. Valkoisista neulesormikkaista tuli kansannaisten juhlakäsineet 1700-luvun puolivälistä lähtien.
Kuva: Suomen käsityön museo
KORISTEMAALAUS
Huonekalujen monivärinen koristemaalausyleistyi Ahvenanmaalla, Uudellamaalla, Lounais-Suomessa ja Pohjanmaalla vuosisadan puolivälissä. Kaappeja, arkkuja, kehtoja, kerrossänkyjä ja kaappikelloja kuvioitiin seppelein, kruunuin ja morsiusparein. Kukka-aiheet yleistyivät vuosisadan loppupuolella. Maalauskoristelun saivat myös kirkkoreet, länget ja silankaaret. Kuvan nurkkakaappi on Pohjanmaalta.
Kuva: Pohjanmaan museon kuva-arkisto
TUULIVIIRI
Pystyvät kyläsepät ovat tehneet 1700-luvulta lähtien taottuja tuuliviirejä. Useimmiten ne saivat lohikäärmeen, leijonan ja hevosen muodon tai seurasivat kirkonviirien esikuvia.
Piirros: Pirkko Ryömä
KYYRÖLÄN SAVENVALU
Kyyrölän savenvalutaito oli maankuulua. Taito on peräisin 1720-luvulta, jolloin Muolaan pitäjään Karjalassa siirrettiin venäläistä väestöä, joka osasi erilaisten ruukkujen ja vatien valmistamisen.
Kuvat: Suomen käsityön museo / Erkki Hiltunen
PUUVENE
Suomalaiset puuveneet muotoutuivat vuosisatojen kuluessa luonnonolojen mukaan. Siksi ne jaetaan kahteen päätyyppiin: leveisiin ja syviin meriveneisiin ja kapeisiin ja mataliin joki- ja järviveneisiin. Suurikokoisilla, 7-15-hankaisilla kirkkoveneillä soudettiin kesäisin vesistöjä pitkin pitkiäkin matkoja kirkolle.
Piirros: Alfred Kolehmainen; Suomen kansallismuseon kuva-arkisto
YLELLISYYSASETUKSET
Juhla-asuihin hankittiin 1600- ja 1700-luvuilla varsinkin vauraassa Länsi-Suomessa monenlaisia tuontikankaita. Hallitus ryhtyi rajoittamaan ylellisyysasetuksilla oikeutta ostaa kalliita tuontitavaroita. Kansaa kehotettiin palaamaan kohtuullisuuteen ja käyttämään kotikutoisia kankaita. Ylellisyysasetukset lakkautettiin 1800-luvun alussa.