1600-luku

”Suutari, räätäli, pikipöksy, pietari…”

Varsinaisia ammattikuntia oli kaupungeissamme vasta 1620-luvulta lähtien, ensimmäisinä suutareilla ja räätäleillä. Ammattikuntalaitoksen tarkoituksena oli jäsentensä elinkeinon turvaaminen: valvomalla koulutusta oppipoika-kisälli-mestari -järjestelmän avulla, rajoittamalla käsityöläisten määrää ja valvomalla työn laatua. Maaseudun pitäjänkäsityöläisjärjestelmä luotiin 1680-luvulla. Käsityöläisten edellytettiin kiertelevän koko pitäjän alueella. Käsityö nähtiin osana maataloutta, ei välttämättä itsenäisenä elinkeinona. Maaseudun yleisimmät ammattikäsityöläiset olivat seppä, suutari ja räätäli.

Piirros: Suomen käsityön museo / Tuula Ollikainen

Tekstit ja kuvat: Aikamatka käsityöhön -näyttely, ellei toisin mainita.

Lue lisää

NEULEET

Puikoilla neulominen tuli Suomeen Keski-Euroopasta todennäköisesti 1600-luvun alussa. Neuleena valmistettiin pääasiassa sukkia, lapasia ja neulepaitoja. Sukkien neulomisesta tuli tärkeä elinkeino Naantalissa ja koko Varsinais-Suomessa. Edestä napitettu villaröijy ilmestyi umpinaisen villapaidan rinnalle vuosisadan loppupuolella. Esimerkiksi Turussa toimi useita ammatikseen neulovia röijynkutojia.

Piirros: Suomen käsityön museo / Anne Saarikoski

RAANU

Vanhimmat kirjalliset tiedot kudekuviollisista raanuista on 1600-luvulta. Raanut luokitellaan kuvioiden mukaan suoraruutuisiksi eli tapeeteiksi tai vinoruutuisiksi eli silmikko- ja rengasraanuiksi. Kylmän ilmaston vuoksi raanuja kuten muitakin lämpimiä villapeitteitä käytettiin usean vuosisadan ajan kala- ja karjamajoilla, erä- ja markkinamatkoilla sekä jokapäiväisessä käytössä pirteissä ja aitoissa. Raanuista tehtiin myös vällyjen päällisiä ja rekipeitteitä.

Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Elsa Silpala

SÄÄMISKÄHOUSUT

Miesten säämiskäpolvihousut kuuluivat yhä useamman rahvaanmiehen asusteisiin puhumattakaan porvareista ja säätyläisistä. Säämiskä valmistui lampaan- tai vuohennahoista rasvojen avulla pehmittämällä.

Kuvaaja: Suomen käsityön museo / Karl Lahti

RUKKI

Lanka kehrättiin värttinällä tuhansien vuosien ajan. Keski- ja Etelä-Euroopassa 1530-luvulla käyttöönotettu rukki yleistyi Suomessa 1600– ja 1700-luvuilla. Kehrättäessä kuontalo kiinnitettiin rukinlapaan, josta tuli yksi kansantaiteen taidokkaimmin koristelluista esineistä.

Piirros: Pirkko-Liisa Surojegin

LÄMPÖÄ JA VALOA

Uloslämpiävien uunien ja ikkunalasien yleistyessä kiinnitettiin kodinsisustukseen entistä enemmän huomiota. Kysynnän lisääntyessä kasvoi mm. muurarien, lasimestareiden, puuseppien ja maalareiden määrä. Länsi-Suomessa sisäseinähirsien piiluaminen aloitettiin asuinrakennuksissa viimeistään 1600-luvulla. Pyöröhirsipinta tasoitettiin ja elävöitettiin ylhäältä alas linjassa kulkevilla tasaleveillä piilukirveen terän jättämillä aaltomaisilla jäljillä.

Piirros: Alfred Kolehmainen

PUUNVEISTOKORISTELU

Tornionkirkon runsas puunveistokoristelu on Nils Jacobsson Fluurin tekemää. Hän valmisti 1600–1700-lukujen vaihteessa saarnastuolin ja sakaristoon johtavan oven kehykset sekä kuoriaidan portteineen ja pyramideineen.

Kuva: Tuomi-Kortti / Jorma Tuomi

KIVISET KADUT

Porvoon maistraatti käski 1660-luvulla ”laskea kadut kivillä”. Vaikka rakennukset ovat kadun varrelta palaneet monta kertaa, on mukulakivikatu säilynyt nykypäivään asti. Monet viestit kulkivat aikoinaan tietä pitkin Turusta Moskovaan.