SARKA JA VERKA
Sarka oli kotimainen vanutettu villakangas, josta valmistettiin ulkovaatteita ja varsinkin talonpoikien arkivaatteita. Sarkaa oli sekä karkeaa että erittäin ohutta. Verka oli yleisnimi ulkomailta tuoduille villakankaille, jotka olivat ohuita, tiiviitä, vanutettuja ja joiden nukka oli ainakin kerran leikattu. Verkaa sai myydä ainoastaan ammattikauppiaat. Se oli yksi Suomen merkittävimmistä tuontitavaroista 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa.
”Joka on verassa, on velassa, joka on sarassa, sillä on rahaa taskussa”.
Kuva: Espoon kaupungin museon kuva-arkisto / Marliina Perkko
PALVELUSVÄEN PALKKA
Palvelusväen palkka maksettiin osittain sarkana, paitapalttinana ja jalkineina, joskus myös lammasturkkeina ja nahkoina. 1400-luvulla yksipohjaisia palkkajalkineita annettiin vuodessa 3-5 paria. Mekkoon, housuihin ja röijyyn annettiin 24 kyynärää sarkaa ja paitaan 6 kyynärää pellavapalttinaa. Kyynärä = 59,4 cm. Kuvassa arkeologisissa kaivauksissa löydetyt rintanauhakengät 1400-luvulta.
Kuva: Turun maakuntamuseon kuva-arkisto / Janne Harjula.
KIRKKOTEKSTIILIT
Birgittalaisluostareiden säännöt määräsivät nunnat tekemään käsitöitä. Naantalin luostarissa oli kirjontaompelimo, jossa tehtiin mm. Huittisten kirkon alttaripöydän reunavaate 1400-luvun lopussa. Reunus on kirjottu kokonaan silkki-, hopea- ja kultalangoilla.
Kuva: Matti Ruotsalainen
ETUPISTOKIRJONTA
Etupistokirjonta eli luotosompelu levisi Venäjän kautta Karjalaan. Tekniikka on yksi vanhimmista venäläisistä kirjontatavoista. Etupistokirjonta oli suosittua myös Keski-Euroopan säätyläisten käsitöissä.
Kuva: Varpu-Leena Tirronen
SOROKKA- ELI HARAKKAPÄÄHINE
Karjalassa kreikkalaiskatoliset vaimot käyttivät otsasta ja niskasta geometrisilla kuvioilla kirjottua harakka– eli sorokkapäähinettä, jonka malli omaksuttiin venäläisiltä. Kuvioaiheina oli erilaisia risti-, tähti-, ruusuke-, neliö- ja sydänaiheita ja niiden muunnelmia. Päähine ajoitetaan ainakin keskiaikaiseksi samoin kuin tinanastoin koristeltu tyttöjen säppäli eli otsanauha.
Kuva: Suomen kansallismuseon kokoelmat / Kari Hakli
HOLVAUS
Rakennusalan käsityötaito näkyy holvatuissa kivikirkoissa. Kuvassa Paraisten kirkon holvaus 1400-luvulta.
Kuva: Kari Hakli
OVITAOKSET
Kirkoissa oli tapana vahvistaa ja komistaa ovet koristeellisilla, taotuilla rautaheloituksilla kuten Hollolan kirkossa.
Kuva: Museokuva
KULTASEPÄNTYÖ
Vuonna 1371 työskenteli Turussa ensimmäinen nimeltä mainittu kultaseppä, Petrus Aurifaber (=kultaseppä). Kultasepän taitoja tarvittiin mm. kirkollisten astioiden valmistuksessa, sillä kalkit ja öylättiastiat oli määräysten mukaan valmistettava jalometallista tai ainakin kullattava sisältä. Kuvassa Ejebyn kalkki Turun tuomiokirkosta 1400-luvun lopusta.
Kuva: P.O.Welin
PUUASTIAT
Vakka-Suomi eli Uusikaupunki ympäristöineen oli huomattava puusta tehtyjenvakkojen jakimpiastioiden valmistuskeskus. Seutu sai nimensä haapalaudoista tehdyistä vakoista. Suurimittainen kimpiastioiden valmistus oli jo 1400-luvulla sarjatyötä. Yksi teki astioiden (saavit, pytyt, sangot, haarikat…) pohjia, toinen kimpilautoja, kolmas vanteita jne. Työskentelytapa pelkisti muotoja, vähensi koristelua ja standardisoi koot sellaisiksi, että astiat voitiin pakata sisäkkäin. Alueen talonpojat kuljettivat omilla laivoillaan puuastioita myytäviksi Itämeren rantojen kaupunkeihin. Puuastioiden valmistus säilyi alueella 1800-luvun puoliväliin saakka.
Piirros: Suomen käsityön museo / Tuula Ollikainen