MUINAISPUKU
Ristiretkiajalla (1050–1300) naisen vaatetukseen kuului villainen paita, hame, esiliina ja vaippa. Naimisissa olevilla naisilla oli päähineenä huntu. Jalkineina olivat varrelliset kengät, jotka sidottiin nilkan ympärille nahkapauloilla tai kudotuilla nauhoilla. Vyölliset eli kukkaro, neulaputki ja tupellinen puukko riippuivat renkaaseen yhdistettyinä naisen rinnalla, myöhemmin vyötäisillä. Koruihin kuului myös puhdistusvälineenä käytetyt korvalusikat. Kuvassa Euran, Perniön, Tuukkalan ja muinias-Karjalan pukurekonstruktiot 1980-luvulta.
Kuva: Kalevala Koru Oy
RISTIKKONAUHA
Verkko- jaristikkonauhojen palmikointi on kansainvälinen työtapa. Suomalaiset sormeilivat ainakin jo 1000-luvulla taidokkaita ristikkonauhoja. Joustavia nauhoja on käytetty mm. pieksujen siteinä ja turkinvöinä.
Piirros ja kuvat: Suomen käsityön museo / Elsa Silpala
LINTUAIHE
Lintu on keskeinen aihe Suomen kansanrunoudessa, onhan maailmansyntytarinan mukaan maailmankaikkeus saanut alkunsa linnun (kotka, hanhi, sotka) munasta. Myös koruissa käytettiin lintuaiheita.
Kuva: Suomen kansallismuseon kokoelma / Kari Hakli
HANNUNVAAKUNA
Hannunvaakuna esiintyy koristeaiheena suksessa, joka ajoittuu 1000–1200 vaiheille. Hannunvaakuna eli silmukkaristi, nelilehdykkäinen taikaristi, on myöhemmin yleinen koristeaihe suomalaisessa kansantaiteessa mm. längissä, kehräpuissa ja juustokehissä.
Piirros: Pirkko-Liisa Surojegin
VIRSUT JA LÖTÖT
Punotut tuohijalkineet ovat peräisin esihistorialliselta ajalta. Matalat lötöt ja niitä tukevammat virsut olivat käytännöllisiä arkijalkineita. Köyhillä alueilla niitä käytettiin jopa ympäri vuoden, talvella sarkaisten jalkariepujen kanssa.
Kuvat: Suomen käsityön museo / Elsa Silpala, Martti Laaksovirta
PÖNTTÖTUOLI
Vanhimmat tuolityyppimme arkku- ja pönttötuoli kotiutuivat maahamme viimeistään 1200-luvulla. Tuolin alaosan laatikkomaisessa tilassa säilytettiin perheen arvokkainta omaisuutta.
Piirros: Pirkko-Liisa Surojegin
MUURAUS
Taito muurata rakennuksia kivestä oli suuri uutuus 1200-luvun lopussa. Samoihin aikoihin alettiin käyttää myös tiiltä. Kalliina materiaalina tiiliä käytettiin vain linnoissa ja kirkoissa, ja niissäkin vain koristeena. Tiilenmuuraustekniikka tuli Suomeen todennäköisesti dominikaaniluostarin veljien välityksellä. Muuraamiseen tarvittava sideaine valmistettiin kalkkikivestä, jota oli varsinkin Lounais-Suomessa. Muurilaastia saatiin polttamalla kalkkikiveä, sammuttamalla se vedellä ja sekoittamalla seos hiekkaan. Vaativien rakennustehtävien toteuttajina toimivat rakennushyteiksi kutsutut työyhteisöt, joihin kuului muurareita, puuseppiä, tiilentekijöitä, kivenhakkaajia ja kalkinsekoittajia. Kuvassa Kuusiston piispanlinnan rauniot.
Kuva: Matti Ruotsalainen