Vuorelman ensimmäinen kuvitettu kansallispukujen mainosvihko ilmestyi vuonna 1937. Vihkossa oli 52 pukumallia, joista 8 suomenruotsalaisia pukumalleja. Mallistossa esitellään useimmat tutkijoiden 1920-1930-luvuilla kokoamat mallit. Professori U.T. Sireliuksen ja filofofian maisteri Tyyni Vahterin kokoamien ja julkaisemien mallien lisäksi mallistossa on filosofian tohtori Theodor Schvindtin 1800-luvun lopussa julkaisemia kansallispukumalleja. Lisäksi on parin harrastelijan kokoamia malleja. Kuvaston kuvat ovat Maija Kolsi-Mäkelän piirtämiä.
Tyyne Kauhasen vuonna 1952 toimittama Kansallispukuja-kuvasto oli samalla Vuorelman myyntikuvasto. Taiteilija Alli Touri kuvasi kansallispuvut ampiaisvyötäröisten naisten päälle vuosikymmenen yleismuoti-ihanteen mukaisesti. Kuvastossa esiteltiin uusina pukuina Antrean, Parikkalan, Kurkijoen, Ylä-Savon, Oulun seudun ja Elimäen kansallispuvut.
Ommelkaamme tyttöjen kansallispuvut -kirja julkaistiin vuonna 1956 ja sen toimittivat Sylvi Kauhanen ja Aino Ollila. Kirjan kuvat on tehnyt Maija-Liisa Matarainen.
Kansallispukuja kuvastosta otettiin uusintapainos vuonna 1965 ja siinä oli ensimmäistä kertaa esiteltynä myös lasten ja miesten kansallispukuja. Taiteilijana tässäkin oli Alli Touri.
Ensimmäinen kansallispukuja valokuvina esittelevä kuvasto Kansallispukuja ilmestyi Vuorelmalta vuonna 1978 ja seuraava vuonna 1982. Vuorelman kansallispukuja -kuvasto ilmestyi 1980-1990-lukujen vaihteessa.
Uusia kansallispukuja Vuorelmalta ilmestyi vuonna 1991 ja siinä esiteltiin Suomen kansallispukuneuvoston ohjauksella koottuja uusia kansallispukumalleja ja perinnepohjaisuudeltaan tarkistettuja aikaisemmin koottuja malleja yhteensä 12 kappaletta.
1990-luvulla ilmestyi myös Kansallispuku juhlistaa läpi elämän –kuvasto, sekä kansallispukujen pikahinnastoja, joissa oli kansallispuvuista pienet kuvat.
Tänä päivänä kansallispukumallit on esitelty myös Vuorelman internet-sivuilla.