Täkänä on eräs vanhimmista kansanomaisista tekstiileistä. Ensimmäisenä täkänää on Suomessa käytetty kirkkotekstiilinä 1300-luvulla. Täkänöitä tiedetään käytetyn säätyläiskodeissa 1500-luvulta lähtien. Vanhimmat tällä hetkellä tiedossa olevat suomalaiset täkänät ovat 1500-luvulta, Rauman ja Marttilan kirkoista. Kuten muut sisustustekstiilit, myös täkänät ovat olleet alttiita muodin vaihteluille. 1800-luvulla alkoi näiden tekstiilien uusi suosio sekä kirkollisena tekstiilinä että säätyläisten kodeissa ja kansanomaisena kudonnaisena maaseudulla. 1900-luvulle tultaessa täkänän suosio laski.
Täkänä on peitteenä tai seinävaatteena käytetty kaksinkertainen, kaksivartinen kudonnainen: sen eriväriset kerrokset risteilevät määräpaikoissa kuosin mukaan niin että väliin jää onteloita. Kuviot poimitaan lastan avulla. Täkänä kudotaan yleensä kaksiväriseksi, mutta monivärisiäkin on mahdollista valmistaa. Yleisin täkänöissä käytetty sidos on palttina.
Täkänöiden valmistus Kotikutomo Helmi Vuorelmalla alkoi 1940-luvun alussa. Yrityksen uusi työnjohtaja oli aiemmin ollut töissä Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuuskoulussa ja nähnyt muun muassa tekstiilitaiteilija Laila Karttusen täkänämalleja. Näistä malleista vaikuttuneena työnjohtaja pyysi Maija Kolsi-Mäkelän suunnittelemaan Vuorelmalle oman täkänämalliston. Uudet mallit olivat romanttisvaikutteisia, kansanomaisia, aiheet kertovia ja sommittelultaan vapaamuotoisia. Yksi ensimmäisistä Kolsi-Mäkelän suunnittelemista täkänöistä oli Kesäinen leikki (1940-41). Malli säilyi pitkään Vuorelman tuotannossa ja sitä oli mahdollista ostaa tarvikepakettina vielä 1990-luvulla. Muita 1940-luvun malleja olivat muun muassa, Piirileikki, Puistossa ja Lapinnoita. Lapinnoita –täkänä enteili jo 1950-luvulla tulevaa muutosta.
1950-luvulla täkänät yleistyivät kotien sisustustekstiileinä. Vuorelmalla tehtiin uraauurtavaa työtä ottamalla täkänät kaupalliseen tuotantoon unohtamatta mallien taiteellista tasoa. Malliston muotokieli muuttui geometriseen suuntaan. Täkänöiden kuva-ala jakautui voimakkaisiin pysty ja vaakasuoriin linjoihin. Linjat täytettiin graafisilla kuvioilla. 1950-luvulla suosittuja malleja olivat muun muassa Revontulet, Rasti ja Petteri. Kolsi-Mäkelän suunnittelemien mallien ohella järjestettiin suunnittelukilpailuja. Vuorelman ensimmäinen täkänäkuvasto ilmestyi vuonna 1951 ja toinen uudistunut kuvasto ilmestyi vuonna 1955. Ensimmäisessä kuvastossa oli monia jo 1940-luvulla tuotannossa olleita malleja ja vuoden 1950 täkänäkilpailun voittanut Kirsti Ilvesalon Fantasia, sekä muut kilpailusta lunastetut mallit. Täkänämalleja ostettiin myös talon ulkopuolisilta taiteilijoilta. Vuorelman julkaisemassa Lankaviestissä vuodelta 1954, mainitaan muina suunnittelijoina Kirsti Ilvessalo, Kaija Mustakallio-Suominen, Mirjami Marttila, Heli Vuori-Soini, Saara Lehto, Pirkko Vaara ja Raija Gripenberg.
Hedelmä-täkänä aloitti Kolsi-Mäkelän tuotannossa uuden geometris-naturalistisen kauden. Teos oli esillä Helmi Vuorelma Oy:n 50-vuotisjuhlanäyttelyssä Stockmanilla. 1960-luvun ajan täkänöiden mallit jatkoivat kahta päälinjaa: tiukkaa ei-esittävää ja luonnonmuotoja myötäilevää linjaa. Väritys vapautui 1950-luvun täkänöiden kaksivärisyydestä jopa värikirjoon. Taidetekstiilinä täkänä eli kulta-aikaa 1960-luvulla. Kolmannen, vuonna 1964 ilmestyneen kuvaston täkänämallit edustavat jo muotokieleltään uutta suuntausta.
Vuorelman ja usein juuri Maija Kolsi-Mäkelän täkänöitä oli esillä kotimaisissa taideteollisuusnäyttelyissä 1940 – 1950-luvuilla. Helmi Vuorelma Oy:n Design Centerissä järjestämissä näyttelyissä vuosina 1963 ja 1975 oli esillä myös monia täkänöitä. Maija Kolsi-Mäkelän 1960-luvulla suunnittelemia töitä ostettiin Pohjoismaissa julkisiin tiloihin, muun muassa Luulajan ja Uumajan Säästöpankkien tiloihin. Hänen suunnittelemansa Kaatunut Honka –täkänä sai paljon huomiota sen ollessa esillä Montrealin maailmannäyttelyssä 1967.