Kulta- ja hopeakoruilla on ollut romaneille ensisijaisesti taloudellinen merkitys. Arvokkaat korut ovat olleet kuin raha pankissa; käytettävissä tarpeen vaatiessa ja turvana pahan päivän varalta. Tämän vuoksi romaniväestö on pyrkinyt valmistuttamaan kultakorunsa vähintään 18 karaatin kullasta. Tästä syystä korujen kauneusarvoihin ei aina kiinnitetty suurta huomiota; tärkeämpää on ollut koruun sijoitetun kullan määrä. Korut ovat olleet suuria ja massiivisia ja sen vuoksi joskus vaikeastikin työstettäviä. Suomen romaniväestö ei ole valmistanut itse korujaan.
Korut ovat toimineet myös koristeina. Ne kuuluvat olennaisena osana romaninaisen pukuun. Tytär saa usein äidiltään korvakorut ja sormukset samalla kun ensimmäisen romanipukunsakin. Jotta korut eivät hukkuisi korean puvun värien sekaan, täytyy niiden olla suuria ja näyttäviä. Korut ovat usein siirtyneet sukupolvelta toiselle – vanhemmilta lapsille. Äidin korut kulkeutuvat tyttärille, isän pojille. Niillä on hyvin suuri tunnearvo, jota ei voi mitata rahallisesti. Korut teetetään yleensä romanikoruihin erikoistuneilla kultasepillä. Ajan kuluessa korujen koko on pienentynyt sekä mallit ovat muuttuneet pelkistetyimmiksi. Romaniväestöllä ei ollut 1900-luvun alussa läheskään yhtä paljon kultakoruja kuin nyt. Korujen määrän kasvua selittää yleinen, myös romanien elinehtojen paraneminen ja varallisuuden kasvu.
Naisten korut
Romaninainen käyttää pääasiassa korvakoruja ja sormuksia, joskus käätyjäkin. Myös kameeriipukset ja – rintakorut ovat suosittuja.
Korvakorujen perusmallit ovat olleet kehärengas, puikkomalli, kyynelmalli ja ns. makkararengas, joka on jäänyt pois käytöstä. Korvakoruista on syntynyt lukuisista eri muunnoksia ja niihin liitetty uusia elementtejä, kuten jalokiviä, kameeta ja synteettisiä kiviä. Korun painoa on usein tasaamassa korvan päälle asettuva tukiketju. Kehärengas on ollut käytössä Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Satakunnassa ja osassa Hämettä. Renkaaseen on saatettu sydämenkuva, hevosenkenkä tai hevosenpää. Kehän halkaisija on viidestä kymmeneen senttiin.
Sormuksilla ei romanikulttuurissa ole selvää perinnettä. Romanit ovat ennen käyttäneet pääasiassa sileitä kultasormuksia. Tavallisten sormusten lisäksi tunnetaan ns. romanimallinen sormus. Se painaa useita kymmeniä grammoja ja on saatettu koristaa kaiverruksin ja istutetuin jalokivin. Naiset ovat käyttäneet myös kivin tai nimikirjaimin koristettuja kantasormuksia. Kivenä on tavallisimmin musta onyx.
1960-luvun jälkeen korujen määrän kasvaessa myös sormukset muuttuivat näyttäviksi. Niihin alettiin istuttaa aitojen kivien lisäksi myös puolijalokiviä sekä synteettisiä kiviä. Uutena materiaalina tuli käyttöön kamee, jota yhdistettiin myös muihin naisten koruihin. Kameesormuksen kivi on yleensä yhtä suuri kuin valtaväestön rintakoruissa käyttämä.
Kaulakäätyjen materiaalina on perinteisesti ollut hopea. Rahoista tehtyjä kaulakoruja kutsuttiin kaula- tai hopeaperiksi. Rahakorut ovat vanhaa kansainvälistä romanimuotia. Ne ovat jääneet vanhanaikaisina pois käytöstä, mutta kulkevat perintönä suvussa. Pohjanmaan, Savon ja Karjalan romaninaiset käyttivät rahaperiä yleisesti vielä 1900-luvun alkupuolelle saakka. Rahaperien lisäksi on käytetty hopearahoista yhteen juotettuja rintaneuloja.
Miesten korut
Suomalainen romanimies on käyttänyt vähän koruja. Korujen vähäisyyttä voi selittää se, että romanimiehen vaatetus eroaa vain vähän valtaväestön vaatetuksesta, johon ei runsas korujen käyttö kuulu. Romanimiehen ammatit, hevos- ja autokauppa, eivät myöskään ole samalla tavalla eksoottisia kuin eräät naisten ammatit: Esimerkiksi povaajan eksoottisuutta haluttiin korostaa runsain koruin. Näyttää siltä, että perheen varallisuus on sijoitettu naisen koruihin. Miehelle puolestaan on ollut kunniaksi, että naisella on yllään runsaasti koruja.
Romanimiehen korusto on käsittänyt hopearahoista juotetut kellonperät ja myöhemmin kultaiset kellonvitjat, joista saattoi riippua erilaisia hevosaiheisia koristeita. Miehet ovat käyttäneet sileää kultasormusta, kantasormusta sekä ns. hevosenkenkäsormusta, joka yleistyi 1950-luvulla. 1800-luvulla romanimiehet käyttivät yleisesti kultaista korvarengasta tai – nastaa toisessa korvassaan tai renkaita molemmissa korvissa. Niihin on liittynyt erilaisia uskomuksia: Ne ovat suojanneet pahalta silmältä tai parantaneet kuuloa tai näköä. Korvanastaa on myös pidetty täys-ikäisen miehen tunnusmerkkinä.
Romanimiehen korustoon ei 1900-luvun alun jälkeen ole tullut uutta ainesta. Korvarengas on melkein hävinnyt käytöstä. Sormusten, erityisesti hevosenkenkäsormuksen käyttö on tänä päivänä suosittua. Vuosisadan alkupuolella kultakellon ja – perien käyttö lisääntyi, mutta rannekello on syrjäyttänyt taskukellon käytöstä. Isien taskukellot ovat nyt selvimmin perintöesineitä. Niitä ei enää käytetä, mutta niiden säilymistä suvun hallussa pidetään kunnia-asiana.