Nuppupeittojen ompelutempaus
Espoon kaupungin työväenopisto
Nuppupeitto on pieni keskoselle tai tehohoitoa saavalle vauvalle lahjoitettava tilkkupeitto. Idea nuppupeittojen valmistuksesta Espoon kaupungin työväenopiston tilkkutyökurssien sivutyönä tuli vanhalta opiskelijalta, joka asuu tällä hetkellä ulkomailla. Kurssin opettaja Saana Karlsson sai häneltä sähköpostin, jossa kerrottiin nuppupeittojen ompelutempauksesta.
Nuppupeitto valmistetaan puuvillasta ja/tai flanellista sekä vanusta. Peiton koko on minimissään noin 40 x 40 cm, eikä sen tarvitse olla neliö. Peiton päälliosa voi olla joko tilkkutyönä tehty tai yhdestä kankaasta ommeltu. Kerrosten välissä voi käyttää puuvilla-, polyesteri- tai sekoitevanua. Työtä tikataan sen verran, että vanu pysyy pestessä paikoillaan. Tikkauksen voi suorittaa käsin tai koneella. Peitto tulee voida pestä 40 asteen pesuohjelmassa.
Syksyllä 2010 Espoon työväenopiston kolmella tilkkutyökurssilla valmistui kaikkiaan 29 nuppupeittoa. Peittoja oli ompelemassa kymmenen opiskelijaa, joiden ikä vaihteli 38:sta 73:ään vuoteen. Peitot lahjoitettiin 8.12.2010 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, K7 Vastasyntyneiden teho-osastolle. Osaston työntekijät olivat iloisesti yllättyneitä, kun kuulivat nuppupeittotempauksesta.
Keskosille henkilökohtaisesti toimitettuna
Helsingin suomenkielinen työväenopisto
Läntinen alueopisto
Lehtiartikkeli keskosista vuonna 2003 keväällä toimi innoituksena Helsingin suomenkielisen työväenopiston Läntisen alueopistoon kurssille: Opi ja auta -tilkkupeite vauvalle. Kurssilla valmistettiin tilkkutyötekniikoin lahjoitusmateriaaleista keskosille nuppupeittoja ja ns. kilonkortteja. Kun keskonen saavuttaa 1 kg:n painon, niin hän saa kankaisen kortin, johon on kirjoitettu päivämäärä ja oma nimi.
Peittoja on valmistettu lukuvuodesta 2003-2004 alkaen n. 200 kpl vuodessa, kortteja 50-100 kpl. Kurssilaisia on vuosittain 14-15 ja heidän ikähaitarinsa on 50-81 vuotta. Kortit ja peitot viedään henkilökohtaisesti kurssilaisten toimesta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasten ja nuorten sairaalan teho-osastolle. Vastaanotto siellä on ollut erittäin lämmin ja kiitollinen.
Auta Äiti Teresa -järjestöä
Helsingin suomenkielinen työväenopisto
Läntinen alueopisto
1980-luvulla yhteisöllisyys ja vähäosaisten auttaminen sekä uskonnollisten yhteisöjen järjestämä auttaminen innosti Helsingin suomenkielisen työväenopiston aloittamaan kurssin, jossa valmistettiin neulotuista tilkuista koottuja peitteitä, sukkia, lapasia, pipoja ja muita neuletöitä.
Lukuvuodesta 1987 alkaen on kurssilla valmistettu vuositasolla n. 100 kpl peitteitä, 70 paria sukkia, 10 paria lapasia, 40 kpl pipoja sekä erilaisia neuleita. Valmistajia on ollut vuodesta riippuen 5-35 henkeä, joiden ikä on vaihdellut 15-87 vuoden välillä. Äiti Teresan Rakkauden lähetyssisaret ja Suomen Punainen Risti ovat jakaneet tuotteet edelleen apua tarvitseville. Rakkauden lähetyssisaret ovat olleet iloisia ja tyytyväisiä saadessaan uutta jaettavaa kohteisiinsa.
Keskospeittoja jo lähes kymmenen vuoden ajan
Jyväskylän tilkkukilta
Jyväskylän tilkkukilta on tehnyt keskospeittoja jo lähes kymmenen vuoden ajan Keski-Suomen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle. Idea syntyi Suuri käsityölehden artikkelista, jossa kerrottiin Etelä-Suomessa olleesta keskospeittoprojektista. Tämän saman idean toi Marjo Liimatainen myös Keski-Suomeen.
Peittoja on valmistunut noin 800 kappaletta. Valmistajia on ollut noin 30-40 henkilöä, joiden ikä on vaihdellut 28-75 vuoden välillä. Keskospeitot on viety suoraan vastasyntyneiden teholle Keski-Suomen keskussairaalaan. Kaikki teholla hoidetut vauvat ovat saaneet peiton omakseen vanhempien mieltymyksen mukaan.
Kaikki ovat olleet positiivisesti yllättyneitä tällaisesta lahjasta.
Jokainen voi osallistua, vaikka vain yhdellä tilkulla
Vauvakassiyhdistys Vaaka ry
Vauvakassiyhdistys – Vaaka ry on toteuttanut kymmeniä erilaisia projekteja. Kaikki alkoi Vauvakassi-kampanjasta vuonna 2000. Tilkkupeittoprojektissa, joka on Vaaka ry:n ehkä tunnetuin projekti, on ollut ajatuksena neuloa vaikkapa jämälangoista pieniä tilkkuja, joita yhdistelemällä on tehty pieniä peittoja vauvakasseihin lämmittämään pieniä vauvoja. Kynnys osallistumiseen on tehty mahdollisimman matalaksi, joten periaatteessa jokaisella on ollut mahdollisuus osallistua vaikkapa vain yhdellä tilkulla hyväntekeväisyyteen.
Tilkkupeittoja on valmistettu vuodesta 2001 lähtien yli 3000 kappaletta, yhteensä yli 70 000 tilkkua. Osallistujia lapsista ikäihmisiin on tullut eri puolilta Suomea ja Virostakin asti. Tilkkupeittoja on toimitettu jäsenmatkojen yhteydessä vauvoille ja vanhuksille esim. Vaaka ry:n kummikohteisiin. Lisäksi monien eri yhteistyökumppanien kautta peittoja on toimitettu ympäri maailmaa (mm. Afganistan, Valko-Venäjä, Latvia ja Liettua). Nykyisin peittoja on toimitettu lähinnä lähialueille (Venäjän Karjala, Viro) sekä kotimaan eri kohteisiin (mm. vanhainkodit, ensi- ja turvakodit, vastaanottokeskukset).
Nykyisin Vaaka ry keskittyy pienempiin täsmäkeräyksiin. Tähän mennessä on kerätty mm. kummikasseja ja -reppuja, kapiokirstuja, hampaidenhoitovälineitä, sukkia, lapasia, pipoja ja lakanoita. Vaaka ry:llä on omia kummikohteita Venäjän Karjalassa ja niihin tehdään säännöllisesti yhdistettyjä jäsen- ja avustusmatkoja. Myös Vaaka ry:n alueilla on omia kummikohteitaan. Tästä esimerkkinä Haapalammen kummikoulun ekaluokkalaiset Venäjän Karjalassa, jotka saavat vuosittain koulureput, joihin kuuluu mm. talviasustesetti (lapaset, sukat, pipo ja kaulaliina). Vaaka ry:n motto on: Kukin tekee minkä ehtii, pystyy, taitaa ja lupaa. Tuotamme yksittäisille ihmisille iloa antamalla lahjan. Itsellemme saamme hyvää mieltä ja uusia ystäviä.
Hyvä on kuin bumerangi
Sukulaiset, naapurit
Suomen käsityön museon ilmoitus Avotakka-lehdessä kolahti Ulla Saarenpäähän jo ensi lauseet luettuaan. Näyttelyn nimi, Lämmöllä, toi hänen mieleensä Heli Mutikaisen, jolta hän sai haasteen Vaaka ry:n tilkkupeiton tekemiseen keväällä 2008. Heli Mutikainen kirjoitti tilkkupeittoprojektista ja Saarenpäästä lehtijutun Ilkka-lehteen kesätoimittajana 2008 ollessaan mm. näin: Saarenpää on piilottanut peittoonsa viestin. – Ompelin siihen huovutetun punaisen sydämen, jotta se, joka peiton saa, ymmärtää, että häntä on ajateltu lämmöllä.
Tämä lehtijuttu innosti puolestaan Saarenpään lähisukulaisia ja ystäviä niin, että tuloksena olivat yhdeksän henkilön yhteistyönä syntyneet kolme tilkkupeittoa. Peitot nähtyään, heräsi myös eräässä nuoressa naisessa suuri halu auttaa ja osallistua toimintaan. Koska hän ei omasta mielestään osannut tehdä käsitöitä, ei neulominen tullut kysymykseen. Niinpä riemu oli suuri, kun hän näki ilmoituksen, jossa kannustettiin leipomaan vähävaraisille, ja hän saattoi näin omalta osaltaan olla mukana hyväntekeväisyystyössä.
Alkuperäinen haaste on saanut matkan varrella mukaansa monta tekijää ja Ulla Saarenpää toteaakin: Minua huvittaa, kuinka tämä asia tulee vieläkin jollain lailla aina eteeni.
Kiitokset Äiti Teresan sisarkunnalta postikortilla
Jyväskylän seurakunta, Tikkakosken alueseurakunta, Kirkon työtupa
Idea Äiti Teresan peittojen valmistukseen tuli seurakuntalaiselta, aivan kuten Jyväskylän Tikkakoskella toimivan Kirkon työtuvan muutkin käsityöideat. Myös monenlaisia muita käsitöitä on lähetyksen ja diakonian hyväksi tehty, esim. virkattuja enkeleitä. Niitä on tietojen mukaan kulkeutunut eri puolille maailmaa. Peittojen langat ovat joko sellaisenaan lahjoitettuja tai työtuvalla purettuja. SPR:n kirpputori lahjoittaa myymättä jääneet neuleet työtuvalle purettaviksi. Langoista kudotaan määrämittaisia lappuja, joista neulotaan peittoja. Peitot reunustetaan virkkamalla.
Peittoja valmistuu vuosittain vähän yli 30 kappaletta. Valmistajien ikä vaihtelee 25-90 vuoden välillä. Peitot on joko postitettu tai viety suoraan osoitteeseen (Tampereelle, viime vuosina Helsinkiin), mistä Äiti Teresan sisarkunnan jäsenet saavat peitot edelleen lähetettäväksi ja jaettavaksi. Joskus olemme saaneet kiitokset sisarkunnalta postikortilla. Varsinaisiin käyttäjiin ei ole ollut suoraa yhteyttä.