Käsityön sata vuotta: Käsityön merkitys eri aikoina

Kotiteollisuudella on ollut merkittävä rooli erityisesti maaseudun sivuelinkeinona. Tuotteita valmistettiin omaan käyttöön (kotitarveteollisuus) tai myyntiin (ansiokotiteollisuus). 1800-luvulla merkittäviä kotiteollisuuden aloja olivat muun muassa puuastioiden, ajokalujen, suksien ja veneiden valmistus, pellavan ja villan kehruu ja kudonta, pitsien valmistus sekä punonta- ja metallityöt.

1800-luvulla kotiteollisuuden merkitys vaihteli vallitsevien olojen mukaan. Vuosisadan puolivälissä teollistuminen laski sen arvostusta, kun taas 1860-luvun nälkävuosien myötä se tuli jälleen ajankohtaiseksi: kotiteollisuus toi kaivattuja lisäansioita puutteen keskelle.

1800-luvun loppupuolella myös julkinen kiinnostus kotiteollisuutta kohtaan kasvoi ja sitä koskevia selvityksiä julkaistiin. Esimerkiksi 1872 senaatti asetti erityisen komitean pohtimaan kotiteollisuuden tulevaisuutta. Komitean julkaisemassa selvityksessä kotiteollisuutta pidettiin Suomelle erittäin tärkeänä, sillä merkittävä osa väestöstä elätti itsensä maanviljelyksellä ja kotiteollisuudesta he pystyivät hankkimaan itselleen lisätuloja. Kotiteollisuus liittyi 1800–1900 –lukujen vaihteessa myös tuon ajan kansanvalistusideologiaan. Sen katsottiin nostavan maaseudun väestön elinoloja sekä moraalista ja opillista tietoisuutta.

Sotien aikana kotiteollisuuden merkitys korostui jälleen, sillä tiukka aika pakotti ihmiset omavaraisuuteen. Toisaalta sota toi pulaa ja puutetta esimerkiksi raaka-aineista. Toisaalta sotien aikaan monet jo unohdetut materiaalit – oljet, pajut, kaislat, juuret ja tuohet – otettiin uudelleen käyttöön. Miesten kotiteollisuustaidot elpyivät kun rintamalla tehtiin runsaasti puhdetöitä, kuten puutöitä.

» Eikö puhdetyötalkoita voitaisi saada käyntiin laajassa mitassa maakunnassamme? Konsulentti F. O. Mäkitalo lausuu mielipiteensä Ranualla herätetystä harrastuksesta. (Pohjolan Sanomat 23.12.1943, A0211/AKH.UB.15, s. 73)

Konsulentti Mäkitalo kertoi sitten kuulemaansa, miten puhdetyöharrastus on rintamajoukkojen keskuudessa levinnyt esimerkin vuoksi. Monissa poppoissa ei puhdetöitä harrastettu ensinkään, mutta kun poppooseen tuli toisesta yksiköstä mies, joka oli omassa porukassaan tehnyt puhdetöitä, herätti hän esimerkillään harrastusta toisissakin. Joku rintamamies kuuluu sanoneen, että ei hän lomallaankaan malta olla puhdetöitä tekemättä. Jos harrastus saisi kotiseutullakin tällaiset mittasuhteet, olisivat mahdollisuudet melkein rajattomat – raaka-ainetta, puuta, on yllin kyllin saatavissa, ja tavallisiin puhdetöihin ei tarvittaisi kovin kummia työkalujakaan: kirves, saha, hyvä puukko, mahdollisesti taltta ja höylä – niilläkin voidaan valmistaa monenmoisia hyödyllisiä esineitä. – – Ranualaisten ajatus puhdetöiden myynnistä kertyneiden varojen käyttämisestä aseveljien perheiden huoltoon on myös hyvin onnistunut, ja samaa menettelytapaa voitaisiin ajatella muuallakin käytettäväksi, ellei valmistettuja esineitä omassa taloudessa käytetä tai tarvita.

Sota muutti suomalaista yhteiskuntaa. Siirtoväki asutti maaseutua ja sinne syntyi uusia pientiloja, joiden toimeentulo oli pitkälti sivuelinkeinojen varassa. Kotiteollisuutta pidettiin yhtenä luontevana vaihtoehtona, olihan moni työskennellyt sen parissa entisellä kotiseudullaankin. Kotiteollisuus nähtiin myös terapeuttisena toimintana etenkin siirtoväen keskuudessa. Sotien jälkeen kotiteollisuuden sosiaalinen merkitys korostuikin: sotainvalidien, vammautuneiden, aistivammaisten ja vanhusten kotiteollisuustyö oli tärkeää sekä heidän ansiotyönään että yleisen vireyden ja terveyden kannalta. Sodan jälkeen kotiteollisuudessa keskityttiin perusasioiden valmistamiseen.

Sota muutti suomalaista yhteiskuntaa. Siirtoväki asutti maaseutua ja sinne syntyi uusia pientiloja, joiden toimeentulo oli pitkälti sivuelinkeinojen varassa. Kotiteollisuutta pidettiin yhtenä luontevana vaihtoehtona, olihan moni työskennellyt sen parissa entisellä kotiseudullaankin. Kotiteollisuus nähtiin myös terapeuttisena toimintana etenkin siirtoväen keskuudessa. Sotien jälkeen kotiteollisuuden sosiaalinen merkitys korostuikin: sotainvalidien, vammautuneiden, aistivammaisten ja vanhusten kotiteollisuustyö oli tärkeää sekä heidän ansiotyönään että yleisen vireyden ja terveyden kannalta. Sodan jälkeen kotiteollisuudessa keskityttiin perusasioiden valmistamiseen.

1950-60 –luvuilla maaseutu ajautui murrokseen. Pientilojen määrän kasvu oli johtanut ylituotantoon ja maatalouden ja teollisuuden nopea koneellistuminen vähensi työvoiman tarvetta. Tämän seurauksena maaseutu tyhjeni väestön muuttaessa työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Yhteiskunnan murros heijastui myös kotiteollisuuteen, joka tukeutui vahvasti maaseutuun. 1960-luvulla kotiteollisuuteen ja käsityöhön liitettiin vanhanaikaisuuden leima; sitä pidettiin aikansa eläneenä, taantuvaan maaseutuun liittyvänä asiana. Sen sijaan tuli olla urbaani ja seurata ajan virtauksia ja muotia, joka nopeasti lisääntyvän joukkoviestinnän vaikutuksesta tuli osaksi jokaisen arkea.

Käsitöiden arvostukseen vaikutti myös tehdastuotteiden määrän jatkuva kasvu. Niitä pidettiin uusina, kiiltävinä, tasalaatuisina ja edullisina kun taas käsin tehty tuote oli aina yksilöllinen. Kädentaitojen ajateltiin jopa olevan turhaa, pystyttiinhän nyt koneilla hoitamaan se mikä oli ennen työllä ja tuskalla valmistettu käsin.

» Kotiteollisuudesta ja teollisesti valmistetuista tuotteista (Lehtiartikkeli Oulun läänin Kotiteollisuusyhdistys 30-vuotias, julkaistu 29.5.1938, lehti tuntematon A0211/AKH.UB.12, s. 167)

Nykyaika monine rientoineen ja alati tehostuvine tehdastuotantoineen on omiaan lamaannuttamaan kotiteollisuusharrastusta maaseutuväestön keskuudessa. Monet järjestöt vaativat aikaa ja voimia. Puhdetyöt eivät tunnu kovin tähdellisiltä, kun tehdastuotteita on saatavissa yllin kyllin. Kun lisäksi laskelmat osoittavat, että käsiteollisuuden harjoittajalle jää tuntipalkaksi varsin vaatimaton summa, joudutaan helposti päättelemään, ettei ”kannata” kotona valmistaa tuotteita, joita saadaan niin vaivattomasti kaupoista. Monia muitakin harhakäsityksiä saattaa ilmetä käsityöaskartelun poisjättämisen puolusteluksi.

On näin ollen paikallaan, että valistustyötä tällä alalla edelleen tehokkaasti jatketaan. Kansalaisten mielistä on kitkettävä pois sellaiset uudenaikaisuuden rikkaruohot, jotka uhkaavat tukahduttaa entiset hyvät harrastukset ja taidot. Kotiteollisuusharrastusta ja käsityötaitoa ei ole jätettävä tekniikan ja vauhdin aikakauden anturoiden poljettavaksi, vaan niitä on entisestään tehostettavalla tarmokkuudella vaalittava. On pidettävä selvänä käsitteet siinä suhteessa, että kotona tehty on arvokkaampi kuin tehdastuote. Käsityöhön siirtyy jotakin tekijänsä persoonallisuudesta. Tehdastuote kertoo koneellisesta joukkotuotannosta, jossa ihminen on alistettu jonkinlaiseksi eläväksi koneenosaksi, suorittamaan yhtä määrättyä tehtävää.

Muutoksen myötä kotiteollisuudessa alettiin kiinnittää huomiota uusiin malleihin ja materiaaleihin, jotta pysyttäisiin ajan kehityksen kyydissä. Toisaalta kotiteollisuuden uudistuessa vahvana säilyi myös vastakkainen mielipide: yhteiskunnan modernisoituessa kotiteollisuuden haluttiin ylläpitävän yhä myös sen luonnonmukaista, säilyttävää ja perinnettä vaalivaa roolia.

Toisen maailmansodan jälkeen alueellinen kehitys Suomessa oli ollut nopeaa. Alueelliset erot ja myös epätasa-arvo maan eri osien välillä oli kasvanut. 1970-luvulla alettiinkin kiinnittää huomiota koko maan kehittämiseen aluepolitiikan keinoin. Hallinnollisia tehtäviä ja toimivaltaa siirrettiin aluetasolle. Elinkeinoelämän puolella taas pyrittiin luomaan yrityksille toimintaedellytyksiä sekä parantamaan työvoiman ammattitaitoa sekä palvelutasoa syrjäseudulla. Aluepolitiikan lisäksi vahvistui myös kulttuuripolitiikka. Tavoitteena oli kansalaisten yhä suurempi ja tasaveroisempi osallistuminen kulttuuritoimintoihin. Tämä nostikin jälleen myös käsityön arvostusta, sillä sitä pidettiin tasavertaisten ja laajojen kulttuurimahdollisuuksien luojana. 1970-luvun loppupuolella öljykriisi ja maailmanlaajuinen lama horjutti uskoa tekniikan tuomaan edistykseen ja talouden jatkuvaan kasvuun. Katse käännettiin kohti ihmistä, luontoa ja yksilöllisyyttä. Lisääntynyt vapaa-aika lisäsi käsityön harrastusta ja kiinnostus perinnettä kohtaan kasvoi.

1980-luvulla tuotesuunnittelu oli alue jota painotettiin sekä alan koulutuksessa että kotiteollisuusyhdistysten toiminnoissa. kotiteollisuuden keskusliiton teemaksi vuosina 1985 ja 1986 valittiin tuotesuunnittelu. Teema oli vuonna 1986 Pohjoismaisten kotiteollisuuskäräjien teema. Kysymyksenasetteluja; onko tuotesuunnittelu vain olemassa olevien tuotteiden ajanmukaistamista, suunnitellaanko tuotteita uusille käyttäjäryhmille?

On suuntauduttava tulevaisuuteen, ei riitä että olemme paneutuneet perinteen vaalimiseen ja sen sen kehittämiseen nykypäivän ihmisen käyttöön sopivaksi. On ennakoitava 1980-luvun tarpeita ja tutkittava nuoren polven odotuksia kotiteollisuudesta. On ideoitava uusia tuotteita, etsittävä ennakkoluulottomasti uusia materiaaleja ja haettava uusia työtapoja – tarvitaan uusiutumista, muuten ostajat kyllästyvät.
– Pirkko Pajunen, lähde Kotiteollisuus 2/87. Heinänen Seija, Historiaa 80 vuoden ajalta

Projektitoiminta alkoi Kotiteollisuuden keskusliitossa pienimuotoisesti 1980-luvun alussa. Tuolloin oltiin lähinnä mukana ulkopuolisissa projekteissa

1990-luvulla kotiteollisuus-sana koettiin vanhahtavaksi ja konkreettisena toimenpiteenä vuonna 1991 Kotiteollisuusliitto muutti nimensä Käsi- ja taideteollisuusliitoksi ja liiton julkaiseman lehden nimeksi tuli Taito. Neuvonta-asemista tuli käsityökeskuksia ja niiden määrää alettiin 1990-luvulla selkeästi vähentää. Lamasta oli toivuttu ja yhdistysten myymälöiden määrä alkoi jälleen lisääntyä. Käsityö yrittäjyyttä tuettiin systemaattisesti ja erityisesti projektitoiminnan avulla pyrittiin toteuttamaan suuriakin kehittämishankkeita.

Käsityökulttuurin eteenpäin vieminen kuului tuon ajan Käsi- ja taideteollisuusliiton strategioihin. Yhdistysten koulutus- ja neuvontatoiminnassa painopiste siirtyikin lasten ja varhaisnuorten kun toimintaan 1990-luvun alussa käsityökoulut aloittivat toimintansa.

Käsi- ja taideteollisuusliiton nimi täydentyi vuonna 2001 Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:ksi ja vuoden 2014 alussa uudeksi markkinointinimeksi tuli Taitoliitto. Liiton ja samalla monen yhdistyksen painopistealueita 2000-luvun alussa olivat; elinkeinotoiminta, käsityötaidot ja alueellinen käsityökulttuuri. Monet yhdistykset ovat nykyään käsityöyrittäjien kouluttajia, neuvojia ja tuotteiden markkinointikanavia. Käsityötuotteita tehdään kuluttajille yhä enemmän yrittäjälähtöisesti taloudelliset seikat huomioiden ja tuotteita suunnitellaan asiakaslähtöisesti, tuotteen tuotantoketjun kokonaisvaltainen ekologisuus huomioiden.

Liittyvät tekniikat
Liittyvät taitajat