Käsittämätöntä
”Pitsi on kankaan läpinäkyvä koriste, joka on tehty kankaasta erillisenä joko ompelemalla tai nypläämällä”, määritteli Aino Linnove pitsin 1947. Käsityön tekemisprosessia on vaikeaa sanallistaa. Toisarvoisten asioiden pyörittelyä sanotaan nypläämiseksi. Kuitenkin nypläys tekniikkana edellyttää tarkkaa ja huolellista etukäteissuunnittelua, jossa jokainen neulanpaikka, lyönti ja kierre on etukäteen mietitty. Työ etenee järjestelmällisesti vaihe vaiheelta pistelymallin mukaan. Pienistä yksityiskohdista syntyy loogisesti etenevä kokonaisuus. Nypläämällä syntyy mitä mielikuvituksellisempia pitsiluomuksia. Vaihtamalla materiaali pellavasta vaikka pajuksi – mahdollisuudet vain kasvavat.
Kädenjälki
Aika ja ympäristö vaikuttavat käsityksiimme ja ihanteisiimme, myös siihen mikä on kaunista, tarpeellista tai turhaa. Ennen tietyt tuotteet tunnistettiin heti tietyllä paikkakunnalla tuotetuiksi. Paikallisen identiteetin säilyttämiseksi perinteisille esineille ja tekniikoille on etsitty uutta käyttöä, malleja siirretty uusiin yhteyksiin. Käyttö ja ulkonäköominaisuudet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Nyt muotoilija tekee esineen, jonka muoto ja käyttöominaisuudet vastaavat nykyihmisen tarvetta. Tuotteita, jotka eivät sitoudu tiettyyn paikkaan, aikaan tai ympäristöön. Niiden käyttäjät ovat globaaleja, urbaaneja, nomadeja3jotka sittenkin kaipaavat kotoista käyttöliittymää.
Käsittely
Ennen materiaalin tuntemus perustui kokemustietoon. Koska puuta oli kaikkialla, sitä ei arvostettu materiaalina vaan sen valmistus- ja käsittelytaitoa kunnioitettiin. Tuotteet valmistettiin itselle tai sukulaisille. Lapset olivat mukana työnteossa ja elämänmittainen ammattitaito siirtyi vaihe vaiheelta seuraavalle sukupolvelle. Opin ja materiaalin sai metsästä. Nyt hyvälaatuisen materiaalin saaminen on erittäin vaikeata: materiaali, tuotteen tekijä ja tuotteen käyttäjä ovat kaukana toisistaan. Jokainen sukupolvi käsittää puun uudelleen, luo omanpuuntajunsa. Kunkin ajan puun pintakäsittely ja suojaaminen – käytöltä ja kädenjäljeltä – viestivät muuttuneita suhteita puuhun, kulumiseen ja kuluttamiseen. Mennäänkö metsään?
Käteen sopiva
Kirves, puukko, neula ja virkkuukoukku ovat vuosisatoja vanhoja. Pitkäaikainen käyttö on muovannut ne tarkoituksenmukaisiksi – käteen sopiviksi. Työvälineet tehtiin muodoiltaan toimiviksi ja kauniiksi. Puukko oli tärkein yleistyökalu, joka oli helppo ottaa mukaan ja käyttää vuolemiseen, veistämiseen, reiäntekoon, kaivertamiseen, nylkemiseen. Työt ja työvälineet ovat muuttuneet. Vanhoista työvälineistä on tullut keräilyn kohteita. Uusia tekemisen muotoja ja kekseliäisyyttä tarvitaan nyt kun käsityöläiset suunnittelevat ja kehittelevät uusia toimivia työvälineitä – sähköllä toimivia työkaluja. Silti puukko kulkee yhä suomalaisien mukana – siellä missä laki sallii.
Pajukengillä hangelle
Lumikenkäprojektin 1998-2000 tavoitteena oli kehitellä kotimaisista luonnonmateriaaleista valmistettu lumikenkämalli. Tuotekehittelyvaiheessa mukana oli mm. opiskelija Mirja Ruotsalainen Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta. ”En ollut punonut pätkääkään, mutta halusin punoa pajusta lumikengät. Ensimmäisessä punotussa pisaramallissa tein kehyksen rautalangasta ja piilotin sen punonnan alle. Kokeilin myös pihlajaa ja pajua kehykseksi, mutta ne olivat liian taipuisia. Löysin isäni käyttämän suksen kärjen taivutustelineen ja sain paksut kehyspajut taivutettua oikean muotoisiksi. Lumikengän kärki ja siteen oikea paikka tuottivat päänvaivaa. Monien, monien kokeilujen jälkeen syntyi kapulamalli, jossa oli lopulta vain kehykset sekä kapulat pajua ja punontamateriaalina nahkanauha.”
Bambuvavan valmistus
”Perhokalastusporukoissa kuulin juttuja kuinka joku oli tehnyt bambuvavan. Päätin kokeilla kuinka täydellisen vavan pystyisin itse valmistamaan”, kertoo Jyväskyläläinen Hannu Hirvonen vuonna 2000 ja 27 vapaa myöhemmin. ”Harrastukseni aloitin vuonna 1992 ja ensimmäisenä työnä oli valmistaa tarkoitukseen sopivat työkalut. Valmiita olisin saanut alan erikoisliikkeistä mm. Yhdysvalloista, mutta itse kehittelemällä työkalut säästin tuhansia markkoja. Tiedot, taidot ja tekniikan hain kirjallisuudesta, sillä vavan tekemisessä on tärkeintä noudattaa varmoiksi todettuja tarkkoja ohjeita. Valmistuksen aikana on tehtävä useita satoja mittauksia, sillä kaikki perustuu tarkkaan mitoitukseen. Vavan kaunis ulkonäkö syntyy käytännöllisistä ratkaisuista, mitään ei tehdä pelkän estetiikan vuoksi. Minun vapani voi tunnistaa vaparenkaasta – tunnisterenkaasta.”