Käsityössä elämän tuntu (2001)

Vaihe vaiheelta

Mitä käsityö on: muotoilua, tekniikkaa, työvälineitä

Käsittämätöntä

”Pitsi on kankaan läpinäkyvä koriste, joka on tehty kankaasta erillisenä joko ompelemalla tai nypläämällä”, määritteli Aino Linnove pitsin 1947. Käsityön tekemisprosessia on vaikeaa sanallistaa. Toisarvoisten asioiden pyörittelyä sanotaan nypläämiseksi. Kuitenkin nypläys tekniikkana edellyttää tarkkaa ja huolellista etukäteissuunnittelua, jossa jokainen neulanpaikka, lyönti ja kierre on etukäteen mietitty. Työ etenee järjestelmällisesti vaihe vaiheelta pistelymallin mukaan. Pienistä yksityiskohdista syntyy loogisesti etenevä kokonaisuus. Nypläämällä syntyy mitä mielikuvituksellisempia pitsiluomuksia. Vaihtamalla materiaali pellavasta vaikka pajuksi – mahdollisuudet vain kasvavat.

Kuva on yksityiskohtakuva 1800-luvun venäläisestä nyplätystä pitsistä. Tämä Kansallismuseon kokoelmiin kuuluva pitsi lainattiin Suomen käsityön museon perusnäyttelyyn vuonna 2000. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0037
Kuva on yksityiskohtakuva 1800-luvun venäläisestä nyplätystä pitsistä. Tämä Kansallismuseon kokoelmiin kuuluva pitsi lainattiin Suomen käsityön museon perusnäyttelyyn vuonna 2000. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0037

Kädenjälki

Aika ja ympäristö vaikuttavat käsityksiimme ja ihanteisiimme, myös siihen mikä on kaunista, tarpeellista tai turhaa. Ennen tietyt tuotteet tunnistettiin heti tietyllä paikkakunnalla tuotetuiksi. Paikallisen identiteetin säilyttämiseksi perinteisille esineille ja tekniikoille on etsitty uutta käyttöä, malleja siirretty uusiin yhteyksiin. Käyttö ja ulkonäköominaisuudet saattavat muuttua hyvinkin nopeasti. Nyt muotoilija tekee esineen, jonka muoto ja käyttöominaisuudet vastaavat nykyihmisen tarvetta. Tuotteita, jotka eivät sitoudu tiettyyn paikkaan, aikaan tai ympäristöön. Niiden käyttäjät ovat globaaleja, urbaaneja, nomadeja3jotka sittenkin kaipaavat kotoista käyttöliittymää.

Lähikuva Antero Laurosen valmistamasta kiväärin tukista (1287). Kuvassa on aivan kivääritukin pää mustaa taustaa vasten. Kiväärin tukki on valmistettu pähkinäpuusta. Tukki on esillä perusnäyttelyn A3 Käteen sopiva-vitriinissä. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0010
Lähikuva Antero Laurosen valmistamasta kiväärin tukista (1287). Kuvassa on aivan kivääritukin pää mustaa taustaa vasten. Kiväärin tukki on valmistettu pähkinäpuusta. Tukki on esillä perusnäyttelyn A3 Käteen sopiva-vitriinissä. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0010

Käsittely

Ennen materiaalin tuntemus perustui kokemustietoon. Koska puuta oli kaikkialla, sitä ei arvostettu materiaalina vaan sen valmistus- ja käsittelytaitoa kunnioitettiin. Tuotteet valmistettiin itselle tai sukulaisille. Lapset olivat mukana työnteossa ja elämänmittainen ammattitaito siirtyi vaihe vaiheelta seuraavalle sukupolvelle. Opin ja materiaalin sai metsästä. Nyt hyvälaatuisen materiaalin saaminen on erittäin vaikeata: materiaali, tuotteen tekijä ja tuotteen käyttäjä ovat kaukana toisistaan. Jokainen sukupolvi käsittää puun uudelleen, luo omanpuuntajunsa. Kunkin ajan puun pintakäsittely ja suojaaminen – käytöltä ja kädenjäljeltä – viestivät muuttuneita suhteita puuhun, kulumiseen ja kuluttamiseen. Mennäänkö metsään?

Vaakakuva rusehtava sävyisen vakan liitoskohdasta. Kuvassa näkyy liitoskohdan kolme yhdistävää viiltoa sekä sitovat vaakasäleet. Vakka on lainassa museon perusnäyttelyä varten Keski-Suomen museon kokoelmista ja se on esillä perusnäyttelyn A3 Käsittely-vitriinissä. Perusnäyttely Käsityössä elämän tuntu avattiin yleisölle 16.6.2000. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0003
Vaakakuva rusehtava sävyisen vakan liitoskohdasta. Kuvassa näkyy liitoskohdan kolme yhdistävää viiltoa sekä sitovat vaakasäleet. Vakka on lainassa museon perusnäyttelyä varten Keski-Suomen museon kokoelmista ja se on esillä perusnäyttelyn A3 Käsittely-vitriinissä. Perusnäyttely Käsityössä elämän tuntu avattiin yleisölle 16.6.2000. Kuva: Suomen käsityön museo / Mikko Kalavainen 2000, K0894/0003

Käteen sopiva

Kirves, puukko, neula ja virkkuukoukku ovat vuosisatoja vanhoja. Pitkäaikainen käyttö on muovannut ne tarkoituksenmukaisiksi – käteen sopiviksi. Työvälineet tehtiin muodoiltaan toimiviksi ja kauniiksi. Puukko oli tärkein yleistyökalu, joka oli helppo ottaa mukaan ja käyttää vuolemiseen, veistämiseen, reiäntekoon, kaivertamiseen, nylkemiseen. Työt ja työvälineet ovat muuttuneet. Vanhoista työvälineistä on tullut keräilyn kohteita. Uusia tekemisen muotoja ja kekseliäisyyttä tarvitaan nyt kun käsityöläiset suunnittelevat ja kehittelevät uusia toimivia työvälineitä – sähköllä toimivia työkaluja. Silti puukko kulkee yhä suomalaisien mukana – siellä missä laki sallii.

Lähikuva Suomen käsityön museon perusnäyttelyn A3-vitriinistä, Käteen sopiva. Kuvassa tietokoneen näppäimistö käyttökokoelmista, sen päällä vasemmalta etureunasta taaksepäin SKTM:n omista kokoelmista. Kuva: Suomen käsityön museo / Ismo Hannula 2000, K0871/0019
Lähikuva Suomen käsityön museon perusnäyttelyn A3-vitriinistä, Käteen sopiva. Kuvassa tietokoneen näppäimistö käyttökokoelmista, sen päällä vasemmalta etureunasta taaksepäin SKTM:n omista kokoelmista. Kuva: Suomen käsityön museo / Ismo Hannula 2000, K0871/0019

Pajukengillä hangelle

Lumikenkäprojektin 1998-2000 tavoitteena oli kehitellä kotimaisista luonnonmateriaaleista valmistettu lumikenkämalli. Tuotekehittelyvaiheessa mukana oli mm. opiskelija Mirja Ruotsalainen Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta. ”En ollut punonut pätkääkään, mutta halusin punoa pajusta lumikengät. Ensimmäisessä punotussa pisaramallissa tein kehyksen rautalangasta ja piilotin sen punonnan alle. Kokeilin myös pihlajaa ja pajua kehykseksi, mutta ne olivat liian taipuisia. Löysin isäni käyttämän suksen kärjen taivutustelineen ja sain paksut kehyspajut taivutettua oikean muotoisiksi. Lumikengän kärki ja siteen oikea paikka tuottivat päänvaivaa. Monien, monien kokeilujen jälkeen syntyi kapulamalli, jossa oli lopulta vain kehykset sekä kapulat pajua ja punontamateriaalina nahkanauha.”

Kapulakengät, valmistaja ja kuvaaja Mirja Ruotsalainen. Kengät ovat lumikengät, jotka on valmistettu pajusta.
Kapulakengät, valmistaja ja kuvaaja Mirja Ruotsalainen. Kengät ovat lumikengät, jotka on valmistettu pajusta.

Bambuvavan valmistus

”Perhokalastusporukoissa kuulin juttuja kuinka joku oli tehnyt bambuvavan. Päätin kokeilla kuinka täydellisen vavan pystyisin itse valmistamaan”, kertoo Jyväskyläläinen Hannu Hirvonen vuonna 2000 ja 27 vapaa myöhemmin. ”Harrastukseni aloitin vuonna 1992 ja ensimmäisenä työnä oli valmistaa tarkoitukseen sopivat työkalut. Valmiita olisin saanut alan erikoisliikkeistä mm. Yhdysvalloista, mutta itse kehittelemällä työkalut säästin tuhansia markkoja. Tiedot, taidot ja tekniikan hain kirjallisuudesta, sillä vavan tekemisessä on tärkeintä noudattaa varmoiksi todettuja tarkkoja ohjeita. Valmistuksen aikana on tehtävä useita satoja mittauksia, sillä kaikki perustuu tarkkaan mitoitukseen. Vavan kaunis ulkonäkö syntyy käytännöllisistä ratkaisuista, mitään ei tehdä pelkän estetiikan vuoksi. Minun vapani voi tunnistaa vaparenkaasta – tunnisterenkaasta.”

Hannu Hirvonen halkoo bambusäleitä bambuvavan valmistamista varten omassa työhuoneessaan Ala-aitankadulla Jyväskylässä. Halkominen on ensimmäinen vaihe Bambusälevavan valmistusprosessia, joka kokonaisuudessaan vie yli 100 työtuntia/vapa.Bambuvapaa käytetään perhokalastuksessa. Vapoja on erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Kuva: Suomen käsityön museo / Kari Flinkman 2000, K0853/0001
Hannu Hirvonen halkoo bambusäleitä bambuvavan valmistamista varten omassa työhuoneessaan Ala-aitankadulla Jyväskylässä. Halkominen on ensimmäinen vaihe Bambusälevavan valmistusprosessia, joka kokonaisuudessaan vie yli 100 työtuntia/vapa. Bambuvapaa käytetään perhokalastuksessa. Vapoja on erilaisia eri käyttötarkoituksiin. Kuva: Suomen käsityön museo / Kari Flinkman 2000, K0853/0001
Lähikuva bambuvavan säleiden yhteenliimauksen jälkeisestä hionnasta. Kyseisessä hionnassa hienolla hiekkapaperilla hiotaan vapa lopulliseen mittaan, sekä sileäksi ennen lakkausta. Kuva: Suomen käsityön museo / Kari Flinkman 2000, K0853/0036
Lähikuva bambuvavan säleiden yhteenliimauksen jälkeisestä hionnasta. Kyseisessä hionnassa hienolla hiekkapaperilla hiotaan vapa lopulliseen mittaan, sekä sileäksi ennen lakkausta. Kuva: Suomen käsityön museo / Kari Flinkman 2000, K0853/0036

Liittyvät tekniikat
Liittyvät taitajat
Liittyvät näyttelyt tai julkaisut