
Nuttuja Addis Abebaan – Mustan Leijonan sairaalaan
Aikuisten käsityökerho
Jyväskylän seurakunnan Huhtasuon alueseurakunnan lapsityön järjestämä, viikoittain kokoontuva ryhmä
Mustan Leijonan sairaalassa, joka on yksi Etiopian Addis Abeban seitsemästä sairaalasta, syntyy n. 500 lasta kuukaudessa. Jyväskylän seurakunnan Huhtasuon alueseurakunnan Aikuisten käsityökerholaiset innostuivat neulomaan nuttuja näille etiopialaisille vauvoille kerran viikossa kokoontuvassa kerhossa ja osittain myös kotona.
Ohje nuttuun ja postitusosoite löytyivät netistä. Ideana oli käyttää osittain kerhossa olleita soveltuvia jäämälankoja, osittain kerholaisten omia lankavarastoja. Ajatuksena oli samalla antaa kerholaisille hyvää mieltä tekemällä toisille hyvää, itselle merkityksellisen käsityön myötä.
Nuttuja valmistettiin syksyllä 2010 12 kappaletta. Tekijöinä oli noin kymmenen 30-72 -vuotiasta käsityökerholaista. Nutut lähetettiin yhteislähetyksenä postitse Mustan Leijonan sairaalaan. Huhtasuon alueseurakunnan lapsityö huolehti postituksesta ja postikuluista.
Naisilla on ollut kova halu tehdä jotain lapsille
Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaiset
Vuonna 2006 Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisilla oli Impinalle -kampanja, jossa naiset tekivät nalleja ja viesti niistä kulki maakunnasta toiseen. Nallet lahjoitettiin sitten ambulansseihin ja keskussairaalaan, pienten lapsipotilaiden iloksi.
Vuonna 2010 on ollut kampanja vauvanvanttuista. Maakunnan naiset ovat neuloneet kilvan pieniä valkoisia silkkinauhasomisteisia vauvanvanttuita, jotka annetaan vuodenvaihteessa 2011 Keski-Pohjanmaan keskussairaalan synnytysosastolle jaettavaksi vastasyntyneille. Vanttuiden yhteismäärää ei ole vielä laskettu (n. 100-200 paria), niitä on kuitenkin useita pussillisia, ja lisää tulee jatkuvasti.
Naisilla on ollut kova halu tehdä jotain hyväntekeväisyystyötä, joka kohdistuu lapsiin. Neulojien määrä ei ole tiedossa, mutta heidän ikänsä vaihtelee 30-80 vuoden välillä. Vanttuiden kohdalta ei vielä ole tietoa vastaanottotunnelmista, mutta ambulanssinallet otettiin vastaan erittäin positiivisesti.


Sukkia ja lapasia vuonna 2010 syntyneille vauvoille
Lions Club Haapajärvi
Kantopuhto Ladyt
Kun Haapajärven neuvolasta otettiin yhteyttä Lions Clubin Kantapuhto Ladyihin ja pyydettiin lahjoituksena sukkia Marttojen vuoden 2009 sukkaprojektin jatkoksi, eivät Ladyt epäröineet. Tuotteen valmistaminen itse ja sen lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen olivat jo itsessään hyvä kannustin projektille, jonka tarkoituksena oli valmistaa pienet sukat ja lapaset kaikille Haapajärvellä vuonna 2010 syntyneille vauvoille. Valmistaminen aloitettiin syksyllä 2009 ja se jatkuu vielä vuoden 2011 ajan.
Tähän mennessä on saatu valmiiksi noin 100 paria sukkia ja lapasia. Tekijöinä on ollut noin 15 neulojaa, joiden ikä on vaihdellut 35-75 vuoden välillä. Tuotteet on jaettu neuvolan kautta vastasyntyneiden perheille. Vastaanotto on ollut hyvä. Kaikissa perheissä ei välttämättä ole ketään, joka osaisi neuloa ko. tuotteita vauvalle itse. Projektia päätettiinkin jatkaa juuri tästä syystä.
Kaljapullonkorkkeja ja mietelauseita – hattumummojen hyväntekeväisyyttä
Mummon Kammari, hattumummot
Hattuinnostukseni lähti siitä, että istuin kerran puistonpenkillä ja näin maassa paljon kaljapullojen ja viinapullojen korkkeja, kertoo Eira Rajamäki miniatyyrihattujen synnystä. Otin niitä käteeni ja keksin, että niistä saisi oivallisia kupuja pieniin hattuihin. Jalostin ideaani, rakensin hattujen lierit pyöreiksi leikatuista pahvipaloista ja liitin mukaan paperilapulle kirjoitetun aforismin. Ensin otin näitä mietelauseita teepussien pikkulappusista, sitten aloin kerätä niitä erilaisista runokirjoista ja muista julkaisuista. Mummon Kammarin näyttelyssä hatut saivat suuren suosion ja niitä haluttiin ostaa. En halunnut hattujen tuottoa itselleni vaan kysyin Maarit Tammistolta (Mummon Kammarin toiminnanjohtaja), mikä olisi hyvä kohde, johon varat voisi suunnata. Hän ehdotti Tampereen yliopistollisen sairaalan lasten teho-osastoa.
Jokainen hattu on halkaisijaltaan noin 6cm leveä uniikkiyksilö, jota voidaan käyttää esim. rintakoristeena, jääkaappimagneettina tai kortin sijaan lähetettävänä ajatuksena. Mummon Kammarin talkkari pikkaraiset leikkaavat hatun pahvipohjan. Korkit ja kangasmateriaalit saadaan lahjoituksina. Jokainen Hattumummo koostaa tuotteen parhaaksi katsomallaan menetelmällä. Hattuja on valmistettu 20 vuoden aikana n. 33 500 kpl 5-10 tekijän voimin. Myyntitulot lahjoitetaan muutaman vuoden välein TAYS:n lasten teho-osastolle. Vuoden 2009 loppuun mennessä tuottoa oli lahjoitettu yhteensä 67 603,20 euroa.
Tämä työ on antanut paljon. Jos viinapullon korkki voi antaa elämään sisältöä niin paljon, siitä voi olla vain kiitollinen. Kansanedustaja Pia Viitanen osti tällaisen lahjaksi silloiselle eduskunnan puhemiehelle Paavo Lipposelle. Monet ulkomaisetkin vieraat ovat ostaneet niitä; tavallaan ne levittävät Mummon Kammari -aatetta ympäri maailman. Niiden viisaat mietelmät muistuttavat, kuinka pieni teko voi olla suuri ilo.


Tämä vaate voi olla se houkutin, jolla saamme äidit synnyttämään sairaalaan
Näin kertoo synnytyslääkäri Addis Abeban suurimmassa yliopistollisessa keskussairaalassa. Vain 8 % etiopialaisista äideistä synnyttää koulutetun henkilökunnan avustuksella. Vaate on nuttu, rakkaudella neulottu vauvan vaate, jota lapsi voi käyttää vastasyntyneestä ehkä noin 2-3 –vuotiaaksi asti.
Nuttuja on ollut valmistamassa naisia, ja muutama mieskin, lähes 300:lta paikkakunnalta ympäri Satakuntaa. Nuttuja on neulottu myös Virossa, Ruotsissa, Englannissa, Nepalissa ja Espanjassa. Vuoden 1998 kesästä lähtien marraskuuhun 2010 mennessä nuttuja on valmistettu n. 27 000 kpl. Valmistajien ikä on vaihdellut 7-94 vuoden välillä. Valmiit nutut on joko viety tai postitettu suoraan sairaaloille tai orpokodeille.
Tiedän, että kaljulla päällä ei ole mukava olla.
Keski-Suomen sytomyssykampanja
Oululaiset käsityöblogistit Matleena (lankapirtin.blogspot.com) ja Seijasisko (seijasisko.vuodatus.net) aloittivat Oulun alueella tammikuussa 2010 kampanjan, jonka tarkoituksena oli valmistaa sytomyssyjä eli myssyjä sytostaattihoidot läpikäyneille, hiuksensa menettäneille naisille, miehille ja lapsille. Kampanja levisi syöpä- ja käsityöblogien kautta koko maahan ja eri sairaanhoitopiireissä aloitettiin myssyjen virkkaaminen ja neulominen. Kampanjoiden vetäjinä oli useissa paikoissa maata itse syöpähoidot läpikäynyt henkilö, niin myös Keski-Suomessa.
Sairastin itse syövän vuonna 2009 ja menetin hoidoissa hiukseni. Tiedän, että kaljulla päällä ei ole mukava olla. Tuntui todella hienolta aloittaa kampanjaa, jossa voi konkreettisella tavalla auttaa muita samaan tilanteeseen joutuneita henkilöitä. Kun kampanja alkoi, olin niin innokas virkkaaja, että virkkasin monta myssyä putkeen. Valitettavana seurauksena oli se, että peukaloni on edelleen kipeä! kertoo Leena Ruotonen.
Myssyjen valmistajia on ollut noin 100 henkilöä. Lisäksi mukana ovat olleet jyväskyläläiset lankaliikkeet Titityy, Poppeli ja Sisustus Pikkulinna, äänekoskelainen liike Silkkivilla ja Pihtiputaan Fysioterapia, joka toimi keräilypaikkana. Lankaliikkeet lahjoittivat lankoja ja antoivat niitä alennuksella kampanjaan osallistuneille henkilöille. Syyskuuhun 2010 mennessä oli valmistunut n. 350 myssyä, joista 255 kpl on joko viety Keski-Suomen sädesairaalaan ja Jyväskylän kaupungin Kyllön sairaalan osastolle 5 tai lähetetty Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpäsairaiden lasten osastolle. Leena Ruotonen kertoo: Myssyjen vienti Sädesairaalaan oli ikimuistoinen tilaisuus. Ystäväni Pirjo Ristikivi ja Lea Kaarina Uosukainen olivat mukana, kun veimme sinne isot laatikot täynnä myssyjä. Hoitajat kokoontuivat yhdessä ihastelemaan myssyjä ja minulle tarjoutui samalla tilaisuus kiittää hyvästä hoidosta.
blogit.demari.fi/leenaruotonen/page/2/
Kaikki sytomyssykampanjat löytyvät tästä osoitteesta: lankapirtin.blogspot.com/2010/09/kaikki-sytomyssykampanjat.html
Virkatun myssyn ohjeet:
lankapirtin.blogspot.com/2010/02/virkattu-myssy.html
seijasisko.vuodatus.net/blog/2332965/sytomyssyuutisia-ja-virkattu-kukkaohje/
Neulotun myssyn ohjeet: lankapirtin.blogspot.com/2010/01/sytomyssy-neuloen.html

