Nykytoiminta
perustettu 1908
(1970, edeltäjinä Peräpohjolan kotiteollisuusyhdistys 1908 ja Lapin maatalousseuran kotiteollisuusvaltuusto vuodesta 1925 lähtien.)
Lapin käsi- ja taideteollisuus ry
Rovaniemi
>> www.taitolappi.fi
Kantovoimana on lappilaisen luonnon ja perinteen sekä maantieteellisen sijainnin järkevä hyödyntäminen yhteistyössä yrittäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.
(Vuosikertomus 2009)
Yhdistyksen toimipaikat
Taito Lapin toiminnot sijaitsevat Rovaniemellä käsityökeskus Luhdissa, jossa toimivat käsityökeskuksen ohella myös käsityökoulu Peukku ja myymälä. Lisäksi yhdistyksellä on käsityökeskus Pellossa. [Tornion käsityökeskus lopetti toimintansa 31.3.2009.]
Neuvonta nykyään
Neuvojan työ alueella on hyvin liikkuvaa:
Lapin läänissä työskentelevän neuvojan työ on kulkemista ihmisten luo ja materiaalien hakemista satojen kilometrien päästä. Esim. reppukurssia varten haettiin poronluukoristeet luutyöntekijä Veikko Piipposelta Rovaniemeltä, suutarista lankaa ja äimiä ja poronnahat Ruotsin puolelta Pajalasta Kero Ab:stä. Itse kurssi oli 240 km:n päässä käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen pääpaikalta, Rovaniemeltä.
(Taito Lapin kiertävä neuvoja Aila Vilander, Taito 2/1991, 38.)
Kiinteän toimipisteen Käsityökeskus Luhdin hyviä puolia toiminnanjohtaja Birgitta Sassi pohtii vuonna 2005:
Olen iloinen, onnellinen ja ylpeä meidän henkilöstöstämme; meillä on täällä yksi asia, mikä meitä yhdistää, Käsityö. Täällä ei ole politiikkaa, täällä ei ole uskontoa, käsityö on se joka yhdistää käsityö ja sen puitteissa eri tyyppiset ihmiset toimii. Ja minusta on hieno ajatus ja ideologia; täällä on eri ikäisiä ihmisiä, jotka työskentelevät yhdessä. On lapsia, keski-ikäisiä ja on vanhoja ja näin tavallaan tieto siirtyy sukupolvelta toiselle ihan vahingossa, hiljainen tieto siirtyy. Eri ikäisiä ihmisiä ei lokeroida vaan he voivat toimia yhtä ja aikaa ja yhdessä.
Käsityökoulu Peukku
Käsityökoulu Peukku on tarjonnut kädentaitojen opetusta lapsille vuodesta 1991. Peukku-nimi tuli käyttöön 2002 ja vuodesta 2010 Peukku on toiminut käsityön taiteen perusopetuksen toteuttajana alueellaan. Koulu toimii käsityökeskus Luhdissa Rovaniemen keskustassa. Perusopetusta annetaan myös Pellossa. Opetusryhmiä on lasten lisäksi myös nuorille ja aikuisille: nuorimmat ovat 7-vuotiaita ja vanhimmat 70-vuotiaita. Peukun toimintaan kuuluu taiteen perusopetuksen lisäksi Reissu Peukku, joka vie kädentaitojen opetusta maakuntaan sekä Kesäpeukku, joka on lasten työpajamuotoinen kesäkurssi. Taito Peukkuun kuuluvat puolestaan lyhyet asiakas- ja teemakohtaiset kurssit mm. työyhteisöille.
Projekteja ja hankkeita 1990-2010-luvuilla
Lataa PDF-tiedostot:
>> Lue pdf: Tervolan kunta kädentaitojen edistäjänä (Taito 6/1993)
>> Lue pdf: Käsi- ja taideteollisuusyhdistys Lappi – Alkoi uuden oppimisen (Taito 6/1993)
Taito Lappi verkossa Vasiten tehty
Lapin käsi- ja taideteollisuusyhdistys ylläpitää Vasiten tehty –nettisivustoa, ”josta kaikki käsityöstä kiinnostuneet voivat löytää omia käsityöohjeita, linkkejä muiden tarjoamiin käsityöohjeisiin sekä ajankohtaista tietoa kursseistamme, myymälän tarjonnasta ja kuukausittaisista teemoista.” (Nettisivusto ei enää saatavilla.)
Menneita hankkeita
Menneiden vuosien monipuolisia käsityöalojen eri toimintoja kehittäneitä hankkeita joissa Taito Lappi on ollut mukana ovat mm.:
TARINATUOTE 1995 – 1997
Alueelliseen kulttuuriin pohjautuva valtakunnallinen yhteistyöhanke maakuntien liittojen ja Käsi- ja taideteollisuusliiton kanssa. Hankkeessa etsittiin tuotteet, joille kehitettiin tarinat markkinoinnin tueksi sekä painettiin korttisarja.
KÄDEN JÄLKI 1996 – 1997
Opetusministeriön käynnistämä Itsenäisyyden juhlavuoteen liittyvä hanke, jossa edistettiin perinnekulttuuriin liittyviä kädentaitoja. Hanke toteutettiin Tervolan käsityökeskuksessa ja siinä koottiin peräpohjalaiset puolinukkaraanujen mallit, tallennettiin työpiirustukset sekä kudottiin mallikappaleet.
TUOMARKKI 1996 – 1998
Käsityöyrittäjien tuotannon ja markkinoinnin kehittämishanke.
EUROTEX 1997 – 1999
Käsityömatkailuun liittyvä kansainvälinen tutkimushanke, jossa yhteistyökumppaneina olivat Hollanti, Kreikka ja Portugali.
INCENTIVE INNOVAATIOT 2003 – 2004
Kannuste- ja työsidonnaiseen matkailuun liittyvien käsityötuotteiden ja palvelujen kehittäminen ja markkinointi.
RAANUNETTI 2006 – 2008
Peräpohjalaisten puolinukkaraanujen ja Lapin kansallispukujen kehittämishanke, jonka tavoitteena on saada kerätty aineisto www.taitolappi.fi -sivuille.
TAITO LAPPI AJANTASALLE 15.5.-31.12.2007
Yhdistyksen sisäisen kehittämisen hanke, jolla uudistettiin tiedotuksen, neuvontapalvelujen ja myymälätoiminnan käytäntöjä
Historia
Perä-Pohjolan Kotiteollisuusyhdistys 1908-
(Lapin maatalousseuran kotiteollisuusvaltuusto, joka hoiti pohjoisimman alueen kotiteollisuustyötä) olivat 1925-
Lapin läänin kotiteollisuusyhdistys ry 1970-
Lapin käsi- ja taideteollisuus 1991
Taito Lappi ry.
Perustaminen
Alkusysäys kotiteollisuusyhdistyksen perustamiseen saatiin vuoden 1906 maanviljelysjärjestöjen edustajainkokouksesta, joka oli kotiteollisuuden erikoisjärjestön perustamisen kannalla. Kokousten johdosta asetettiin myöhemmin valiokuntia ja lopulta komitea kehittämään kotiteollisuusasiaa. Perä-Pohjolassa toimijat olivat valveutuneina ja valmiina kehittämään kotiteollisuusasiaa alueellaan. Ensimmäisenä vaiheena Perä-Pohjolan maanviljelysseura oli valinnut 14. joulukuuta 1907 paikallisen komitean valmistelemaan kotiteollisuusyhdistyksen sääntöjä.
Perä-Pohjolan Kotiteollisuusyhdistys perustettiin vuonna 1908. Yhdistyksen ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin torniolainen opettaja K. J. Lund, joka oli perustajajäsenenä mukana myös Perä-Pohjolan maamiesseuran ja Perä-Pohjolan kansanopiston toiminnassa.
Perustamiskokouksessa Lund ”teki selkoa kotiteollisuusyhdistyksen tehtävästä”:
kotiteollisuuden harrastajain on myöskin järjestäydyttävä yhteistoimintaan ja vuorovaikutukseen keskenään ja eriseutujenkin kanssa. Se merkitsee pikkueläjille, heidän lapsilleen ja huonekuntalaisilleen parempaa toimeentuloa, riittävää, kunnollista jokapäiväistä leipää, vakituista (sana epäselvä) työtä, lämpöä, vaatetta, suojaa, siveellistä kohoamista kulttuurielämän pyörteistä säännölliseen ihmiselämään, luonnolliseen, raittiiseen, terveelliseen toimintaan, kehittävään ja jalostavaan maailmankatsantotapaan. Sen kautta kasvaapi lahjakkaassa kansan aineksessa kekseliäisyys, kauneusaisti, siveellinen tarmo ja luonteen lujuus, kansallistunne ja suomalaisuus. Lyököön kotiteollisuus leimansa, ottakoon tarmolla osaa kansan kasvattamistyöstä, vaikuttakoon edelleen yhteis- ja osuustoiminnallisen hengen ja maahengen herättämiseksi maataviljelevän väestön ja pieniväkisten keskuudessa. Siinä tehtävää kotiteollisuusyhdistykselle, joka nyt ensi vuodesta alkaen aloittaa varsinaisen toimintansa liittyen haaraosastona Perä-Pohjolan maanviljelysseuraan.
– K. J. Lund perustavassa kokouksessa, Tornio-lehti 3.3.1909, lähde: Taito Lapin historiikkiluonnos
Ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat Lundin lisäksi maanviljelijä Eero A. Liakka, opettaja I. Lassila, maanviljelijä Kalle Korkeamaa, opettajattaret Sanna Palo ja Ruusa Yrjölä, johtajatar Elna Jauhiainen, emäntä Henriika Lehto ja käsityönopettaja M. J. Ikonen.
Perä-Pohjolassa yhdistyksen ajamaan kotiteollisuuden asiaan vaikutti myös puuteollisuus (tukkityöläiset); palkkatyöllä nähtiin olevan kansan käsityötaitoa ja käsityön arvostusta heikentävä vaikutus:
Mutta tuli sitten aika, joka mursi rikki koko Perä-Pohjolan taloudellisen elämän. Se oli suuren suuri tukkiliike, joka tuon muutoksen aikaan sai. Tukkipäälliköllä oli työtä ja rahaa, harvon kannatti muka enään kodissaan työskennellä. Vähitellen alkoi harrastus nuoremmasta väestöstä vähetä kotoiseen käsityöhönkin; sillä iltapuhteet kuluivat hauskemmin niissä toimissa, joita kulkuriväestö mukanaan toi ja opetti. Alkoipa vielä tuntua ala-arvoiselta kotona tehty pukukangaskin, kuin oli silmä tottunut tukkipojan tehtaissa kudottuihin vaatteisiin.
Markus Laakkonen, Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistyksen toimintakertomus 1911, s.63-65.
Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluivat toiminnan alussa Alatornio, Karunki, Kemin kaupunki, Kemin maaseurakunta, Kemijärvi, Kolari, Kuolajärvi, Rovaniemi, Simo, Tervola, Tornio, Turtola ja Ylitornio. Muut silloiset pohjoisen kunnat1 eivät tässä vaiheessa vielä kuuluneet yhdistyksen alueeseen, vaan niissä kotiteollisuustyötä hoiti vuonna 1908 perustettu Lapin maatalousseura.
Yhdistyksen tilat
Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistys oli varsin kiinteä osa Perä-Pohjolan maanviljelysseuraa ja asioita hoidettiin yhteistyössä. Kotiteollisuusyhdistys käytti pitkään maanviljelysseuran kansliaa pientä korvausta vastaan mm. kokoustilana.
Yhdistyksen toimistotilat sijaitsivat 1908–1914 opettaja K. J. Lundin talossa Torniossa. Yhdistyksen toimitilat olivat aluksi Torniossa siirtyen välillä (1947) Kemiin. Myöhemmin pääpaikaksi muodostui Rovaniemen toimitilat.
Nykyään Taito Lapin toiminnot sijaitsevat Rovaniemellä käsityökeskus Luhdissa, jossa toimivat käsityökeskuksen ohella myös käsityökoulu Peukku ja myymälä. Lisäksi yhdistyksellä on käsityökeskus Pellossa. Tornion käsityökeskus lopetti toimintansa 31.3.2009.
Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin neuvonta-asemia vähitellen eri puolille Suomea. Yhdistyksen alueelle pysyviä neuvonta-asemia perustettiin vasta 1970-luvun alusta lähtien, ensimmäisenä Rovaniemelle 1972.
1985 neuvonta-asemia oli kahdeksan yhteensä seitsemällä paikkakunnalla: Kemissä, Torniossa, Ylitorniossa, Rovaniemellä, Pellossa, Kemijärvellä ja Tervolassa.
Koulut ja kurssit
Ensimmäisten vuosikymmentensä aikana yhdistyksellä oli (pääsääntöisesti) kaksi kiinteää koulua – Kemin naiskotiteollisuuskoulu (p. 1862) ja Rovaniemen kutomakoulu – sekä kiertäviä nais- ja mieskäsityökouluja kaksi kumpaakin. (Lisäksi sepänkoulu on toiminut ainakin v. 1911 Kemijärvellä.) Kiertävä koulut liikkuivat paikkakunnalta toiselle; niitä pidettiin mm. Alatorniolla, Karungissa, Kemijärvellä, Kolarissa, Rovaniemellä, Tervolassa, Turtolassa ja Ylitorniolla.
II kiertävän koulun opettaja, Lempi Kivimäki saapui Hämeestä vasta valmistuneena vuonna 1924. Koulu sijaitsi ensimmäisenä vuonna Kemijärven pitäjän Levärannan kylässä. Silloin ei edellä mainittuun kylään ollut minkäänlaista tietä, vaan kulku tapahtui kesäisin kirkonkylästä Kemijärveä pitkin ja talvisin jäitse. Koulu kierteli sitten eri puolilla pitäjää viisi vuotta.
(Kerttu Lehtonen, Kotiteollisuus 3/1949, 38)
Koulutoiminnan lisäksi järjestettiin lyhyempiä kursseja. 1900-luvun alkuvuosina järjestettiin mm. kutoma- ja ompelukursseja, lastuvasu-, hevosenkengitys-, astianteko- sekä juuri- ja pajukorikursseja.
1910-luvun lopulla mainitaan tallukaskurssien olleen suosittuja, syynä mainitaan olleen pula materiaaleista. Tallukkaat olivat käytännölliset ja lämpimät talvijalkineet.
Kurssitoiminta jatkui vaihtelevasti vuosikymmenestä toiseen. Omana erityispiirteenään olivat erilaiset lapinkäsitöihin liittyvät kurssit kuten paula- ja nutukaskurssit. Näiden kurssien osuus toiminnoissa loppui vähitellen kokonaan kun vuonna 1975 perustettiin oma Suomen saamelaisten käsityöntekijöiden yhdistys, Sámi Duodji ry.
Neuvonta ja välitys
Yhdistyksellä oli osa-aikaisia neuvojia viidellä paikkakunnalla perustamisesta alkaen. Yhdistyksen ensimmäinen varsinainen neuvoja Otto Juul (Järvinen) valittiin tehtäväänsä 1914. Häntä ennen neuvontatoiminnasta olivat vastanneet opettajat Juho Hyvönen ja J. H. Anttila. Alkuvuosien neuvontatyöhön kuului kontaktien luominen paikallisiin käsityöläisiin, jotta yhdistys voisi aloittaa kotiteollisuustuotteiden välitystoiminnan:
Ensin on saatava selville piirin eri kunnissa ja kuntain eri kylissä kaikki ne ”sepät”, jotka kokonaan tai osittain elävät kotiteollisuudesta, mitä ne valmistavat, missä määrin, miten kelvollista ja millä hinnoin. Tästä on yhdistyksen neuvontatyö aloitettu.
(toimintakertomus 1911, J. H. Anttila)
» Neuvojan mietteitä alkutaipaleella (kirjoittaja joko K. J. Lund tai J. Hyvönen, toimintakertomus 1911, alkulause, s. 1-2)
Tätä kirjoittaissa paukkaa -35C pakkanen nurkissamme, porraspalkit raksahtelevat ja hevonen höyryää kuuraisen pukunsa alta vetäessään raskaasti liikkuvaa koivukuormaa Tornion kaupunkiin. On Tammikuun 29 päivän ilta. Revontulten loimu vetäytyy monivärisenä yhä kauvemmas pohjoiseen ikäänkuin mennäkseen lämmittämään vielä kylmempää Lappia. Tällaisen kylmän tunnon vallitessa tuopi lämpöä rintaan näky toisella puolen Tornionjoen rantaa, missä mäellä kohoaa upea kansanopistorakennus, jonka suurista valoisista ikkunoista ulospäin leviää voimakas valaistus kuvaten sitä kauvas tähtäävää nuorison sivistämistyötä, josta koituu valoa ja siunausta sekä lämmittävää kansallista ja isänmaallista tunnetta ympäri laajan, pimeän ja kylmän Perä-Pohjolan. Olen näkevinäni sen kaksikerroksisen käsityörakennuksen ikkunoissa elämää ja liikettä: alakerran asukkaat, reippaat Pohjolan pojat, valkohihoissaan höylätä suhauttelevat, veistelevät, sorvaavat ja sinkkaavat kootakseen kokoon somia ja sieviä kotitarvetöitä: höyläpenkkejä, saavia, pöytiä, tuolia, hyllyjä, kaappeja y. m. s., ja yläkerran punaposkisten Pohjan tyttöjen käsityösalista olen kuulevinani rukkien surinan ja kangaspuitten kalskeen iloisten laulujen kajahdellessa.
Neuvojien työ oli monipuolista. He opettivat tarvittaessa käsityöntekijöille tarvittaessa uusia tekniikoita ja materiaalien käyttöjä. Perinteiset tekniikoiden osaamista tarkkailtiin ja tarvittaessa ohjattiin. Neuvojat pyrkivät löytämään myös ammattitaitoisia käsityöläisiä, joiden töitä välittää eteenpäin jälleenmyyjille eri puolille Suomea.
Perä-Pohjolan alueelta löytyi eri alojen taitajia: Iisakki Kurtakko oli mestari reentekijä.
Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin neuvonta-asemia vähitellen eri puolille Suomea. Yhdistyksen alueelle pysyviä neuvonta-asemia perustettiin vasta 1970-luvun alusta lähtien, ensimmäisenä Rovaniemelle 1972.
Neuvontatoiminta säilyi samankaltaisena vielä hyvin pitkään, aina 1980-luvulle saakka. Kuten ensimmäisinä vuosikymmeninä, myös 1980-luvun puolivälissä toiminnallisena teemana oli tuotekehitys ja käsityöntekijöitä konsultoitiin tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. Neuvonta-asemien toiminta oli samankaltaista kuin alkutaipaleella 1950-luvulla. Asiakkaita pyrittiin aktivoimaan teemapäivien, havaintoesitysten ja tiedotustilaisuuksien avulla.
1980-luvulla yhdistyksellä oli neuvonta-asemia (nyk. käsityökeskukset) yhteensä seitsemän eri paikkakunnilla. Rovaniemen, Tornion ja Ylitornion neuvonta-asemat avattiin 1970-luvulla ja Kemijärven, Pellon ja Tervolan asemat 1980-luvulla.
Omaa myymälää kotiteollisuustuotteille siis suunniteltiin jo yhdistyksen ensimmäisinä toimintavuosina. Vuonna 1910 hallituksen jäsen Eero A Liakka ehdottaa:
Että kotiteollisuus- ja käsityön tekijät ammatillisen toimeentulonsa kohottamiseksi yhteen liittymällä perustaisivat kotiteollisuus- ja käsityömyymälöitä laajempiin liikekeskuksiin.
Mutta hanke ei heti toteutunut. Välitystoiminta oli kuitenkin verrattain vilkasta siihen nähden, ettei omaa myymälää ollut; Torniossa olevan (erillisen) välityskaupan kautta välitettiin suksia suuret määrät Ruotsiin sotaväelle ja ns. lapintavaroita ympäri maata: puukkoja, pahkakuppeja, rasioita, veneitä ja kalanpyydyksiä. Suomi sai vuonna 1915 Venäjän valtiolta sadantuhannen parin suksitilauksen, jota myös Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistys oli mukana toimittamassa. Neuvoja Otto Järvinen kuvasi tätä tilausta yhdistyksen myynnin järjestämisen ”alku-askeleeksi”.
Näyttelyt
Yhdistys osallistui alkuajoista lähtien kotiteollisuustuotteillaan mm. maanviljelysnäyttelyihin omalla alueellaan. Monen muun yhdistyksen tapaan se osallistui vuoden 1913 toiseen venäläiseen kotiteollisuusnäyttelyyn Pietarissa.
Alueella järjestettiin aktiivisesti myös omia kotiteollisuusnäyttelyitä. Muun muassa vuoden 1915 Rovaniemen kotiteollisuusnäyttelystä mainitaan: Miesten töistä herättivät eniten huomiota reet ja rattaat, maanviljelyskoneet, veneet, suuri seinäkello, pajutyöt, pahkatyöt, sepäntyöt sekä koulujen työt. Olipa myös hyvin tehtyjä saappaita, siepakoita, pieksuja, työkaluja monta eri lajia , kirjansitojan töitä y.m.s. kaikki kotiteollisuudessa valmistettuja. –Kertomus Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistyksen toiminnasta vuonna 1915.
Yhdistyksen toimialueen kotiteollisuuskoulujen päättäjäisiksi järjestettiin oppilastöiden näyttelyitä, joiden yhteydessä pidettiin esitelmätilaisuuksia.
Alueellinen erityisyys: pitkät matka ja perinteiset materiaalit
Lapin läänissä neuvontatoiminnalle on asettanut omat haasteensa suuret etäisyydet. Yhdistyksen toiminta-alueen laajuus on vaikuttanut mm. neuvojien toimintaan eri tavalla kuin muualla Suomessa.
» Lue neuvojien kertomuksia
Lapin läänissä työskentelevän neuvojan työ on kulkemista ihmisten luo ja materiaalien hakemista satojen kilometrien päästä. Esim. reppukurssia varten haettiin poronluukoristeet luutyöntekijä Veikko Piipposelta Rovaniemeltä, suutarista lankaa ja äimiä ja poronnahat Ruotsin puolelta Pajalasta Kero Ab:stä. Itse kurssi oli 240 km:n päässä käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen pääpaikalta, Rovaniemeltä.
-Taito Lapin kiertävä neuvoja Aila Vilander, (Taito 2/1991, 38.)
Varsinainen toiminta Lapin kty:n alueella poikkeaa paljon muiden vastaavien yhdistysten toiminnasta. Toimialue on laaja ja etäisyydet pitkät. – – Työnkuva on muuttunut yhä liikkuvammaksi ja toimialakeskeisyys on vähentynyt. Yhteistyökumppanit voivat olla tänä päivänä usealta eri alalta.
(Taito 6/1993, 21)
Laaja on Perä-Pohjolan Kotiteollisuusyhdistyksen alue. Lännessä vastaa Ruotsin raja ja idässä Venäjän raja. Pitkä oli siis matka, joka oli edessäni, lähtiessäni kesäkuulla kohti Kuolajärveä, aina Venäjän rajalle, aikomuksella ottaa selvä Kuolajärven asujanten teollisuusharrastuksista. Mutta mitäpä haittaa ripeälle miehelle on matkan pituudesta, kun tie on tasaista. Suuret vetelät suot ja laajat kangasmaat luikertelevine kinttuineen, ne vähän saattoivat mielen seikkailutuulelle.
– ”Havaintoja neuvontamatkoiltani v. 1912”, J. Hyvönen. (Perä-Pohjolan Kotiteollisuusyhdistyksen vuosikertomus v:lta 1912, s. 33)
Perä-Pohjolan kotiteollisuusyhdistyksen nimeksi muutettiin 1970-luvun alussa Lapin läänin kotiteollisuusyhdistys ja silloin myös duodjin (saamenkäsityön) merkitys huomattiin, sillä saamelaisalue muodosti kolmanneksen kotiteollisuusyhdistyksen toimialueesta. Näin ollen 1974 palkattiin saamenkäsityökonsulentti jonka tehtävänä oli edistää saamelaista käsityötä ja pyrkiä järjestämään saamelaisten käsityö yhdistyspohjalle. Vuonna 1975 perustettiin oma Suomen saamelaisten käsityöntekijöiden yhdistys, Sámi Duodji ry.
Paikallisten materiaalien hyödyntäminen on kuulunut osaksi yhdistyksen toimintaa alkuajoista nykypäiviin asti; 1990-luvullakin (poron)nahkatyöt, kuten kengät ja reput, olivat olennainen osa yhdistyksen tuotekehitystyötä (Taito 6/1993, 21). Muita perinteisiä (lappilaisia) materiaaleja ovat (olleet) luu, sarvi, puu ja pahka. Tunnetuimpiin yksittäisiin tuotteisiin kuuluu myös Juha Jangerin Riekko-korusarja voitti Vuoden kotiteollisuustuote –kilpailun.