Parkitsematon nahka
Teurastuksen jälkeen liasta ja verijäljistä puhdistettu talja voidaan nivottaa tai kuivattaa odottamaan myöhempää nivotusta. Nivottamisella tarkoitetaan taljan liottamista vedessä tai lumen alla ja sen jälkeistä karvan irrotusta. Karva irtoaa helposti karvatupessa alkaneen mätänemisprosessin vuoksi. Nivotuksen ja karvanpoiston jälkeen vuota huuhdellaan ja kuivataan. Parkitsemattomasta nivotetusta nahasta kolttasaamelaiset ovat valmistaneet perinteisen suopungin palmikoimalla. Parkitsemattomasta nahasta on tehty myös rumpuja, ja nykyään vastaavaa teollisesti valmistettua nahka käytetään muun muassa rumpujen kalvonahkana ja lamppujen varjostimena.
Sisnanahka
Sisnanahka on poronnahkaa, jonka parkitusaineena on käytetty pajun-, koivun-, haavan- tai lepänkuorta. Käsin parkittu sisna on perinteisten saamenkäsitöiden materiaali. Tätä samaa materiaalia ovat valmistaneet poronhoitoalueella asuvat poronhoitajaperheet. Sisnasta on valmistettu tyypillisesti erilaisia pienesineitä: laukkuja, kahvi – ja sokeripusseja, tupakkapusseja, nitropusseja, käsilaukkuja ja niestasäkkejä eli kantoporon selässä kuljetettuja reppuja. Sisnanahka on myös vaatetus- ja jalkinemateriaali, sillä sitä on käytetty naisten ja lasten kesäjalkineisiin ja vuotakengän eri osiin kuten iltteihin sekä ruojuksiin, koipinahkahousujen housuosiin eli kaatioihin ja sääryksiin eli säpikkäisiin. Saamelaisten kehdon eli komsion päällys on myös sisnanahkaa. Nykyään sisnanahan käyttö on laajentunut erilaisten vaatteiden, korujen, kirjankansien ja ”uudispussukoiden” (kännykkäpussit, muistitikkupussit) valmistukseen. Sisnaa käytetään myös taideteosten materiaalina. Sisnanahan valmistaminen on työlästä, fyysisesti rankkaa ja aikaa vievää työtä. Vuonna 2006 Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa alkaneen Sisnaa poronnahkaa -hankkeen tarkoituksena on löytää uusia poronnahan tai taljan mekaanisia muokkausmenetelmiä helpottamaan tätä mekaanista käsivoimia ja aikaa vaativaa työtä. Samalla pyritään tehostamaan porontaljojen hyödyntämistä käsityömateriaalina.
Kotiparkitun nahan eli sisnan valmistus
Yleisin poron teurastusaika on syystalvella erotusten yhteydessä. Sisnat valmistetaan useimmiten näistä syystalven vuodista. Parhainta sisnanahkaa saa kuitenkin niin sanotussa kevätkarvassa olevan poron taljasta, sillä siitä tulee kaikkein kiiltävintä. Taljasta poistetaan karvat nivottamalla eli liottamalla joko vedessä tai lumen alla. Teurastuksen jälkeen sisnaksi muokattava talja on valittava huolella. Kaksivuotiaan tai vanhemman poron talja on sopivan vahvaa sisnamateriaaliksi. Nahassa ei saa olla paljon verijälkiä, sillä ne kovettavat nahkaa. Sisnanahaksi valitaan talja, jossa on mahdollisimman vähän kurmupaarman aiheuttamia reikiä. Valittavan taljan tulee olla täydessä karvassa. Jokaisella käsityöläisellä on omat menetelmänsä parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Sisnan valmistuksessa on myös alueellisia ja jopa tietyissä suvuissa kulkevia parkitustapoja.
Nivotus ja parkitseminen
Eräiden ohjeiden mukaan taljaa liotetaan kylmän veden aikana esimerkiksi touko- kesäkuussa tai syksyllä ennen jäiden tuloa noin viikon ajan metrin syvyydessä järven tai lammen rannassa karvapuoli ylöspäin. Toisten ohjeiden mukaan talja voidaan jättää nivoutumaan juuri ennen jäiden tuloa ja ottaa pois heti jäiden lähdettyä. Lumessa liotettaessa taljat levitetään pysyvän lumen päälle karvapuoli ylöspäin. Talven mittaan taljat peittyvät lumen alle ja keväällä lumien sulaessa ne paljastuvat. Taljojen alle jäävä lumi pitää ne kosteina ja karva lähtee helposti ja puhtaasti. Karvat poistetaan samanlaisella menetelmällä niin vedessä liotetuista taljoista kuin lumen alla nivotetuista taljoista. Kun karvat on poistettu, nahat laitetaan kuivumaan suoralta auringon valolta ja lintujen nokkimiselta suojassa olevaan paikkaan 1-2 vuorokaudeksi.
Parkitus
Parkitus on ollut yleensä keväistä työtä ja Riitta Lehvosen kirjassa muistellaankin nivotuksen ja parkituksen todellisuutta: ”Voi kauhea, kun ne haisivat ne nivonneet taljat! Nahan käsittely, parkkaaminen ja näskääminen, se oli se kaikkein raskain homma. Ommella oli jo keveämpi. (Lehvonen, Riitta. Kenkäheinistä kännyköihin.2001)
Kevät on parasta parkkikuoren irrotusaikaa.
”Kilometrin päässä olevista pajukoista vuoltiin parkkiraudoilla parkkia ja sitä kannettiin isoina kantamuksina kotiin. Pajun ja koivun parkkia keitettiin suuressa saunapadassa. Ruskeassa vedessä parkittiin karvattomaksi nivotettuja ja näskättyjä taljoja. Näin tehdyistä sisnanahoista ommeltiin reppuja, kahvi- ja sokeripusseja, säpikkäitten persamuksia ja vuotakenkien varsiosia. Sisnoiksi tehdyistä lehmännahoista tehtiin kesävuotakenkiä. Kesällä kun oli valoisaa ja lämmintä naiset ompelivat mahdollisimman paljon talvea varten valmiiksi.” (Lehvonen, Riitta. Kenkäheinistä kännyköihin.2001)
Keväinen sää on sopivan viileää ja kosteaa parkitsemiselle. Kesällä on liian lämmintä ja kuivaa jolloin sisnanahka kuivaa liian nopeasti. Parkitsemista voitiin jatkaa myös syksyllä. Nahanmuokkaukseen ja ompeluun liittyvät työt on perinteisesti tehty muun poronhoitotyön ohella. Vielä nykyäänkin käsityön vuotuiskierron mukaisesti työt on saatava loppumaan ennen kesämerkitystä. Nykyään nahkoja parkitaan ympäri vuoden, sillä sisätiloissa kaikki on mahdollista.
Parkitus alkaa, kun isossa padassa keitetään vesi kiehuvaksi. Pataan lisätään pajunkuoret ja mahdollisesti koivun, lepän tai haavan kuorta. Liemeen voidaan lisätä suolaa. Seosta sekoitetaan ja se peitetään kannella tai vaatteella niin tiiviisti, ettei höyry pääse haihtumaan. Keitos saa jäähtyä haaleaksi.
Jäähtynyt vesi siirretään isoon puu- tai muoviastiaan, johon nahat laitetaan. Nahkojen väliin laitetaan parkkiainetta (myös kuoria, ei pelkkää nestettä), ja astiaan kaadetaan tummanruskeaa parkkivettä niin paljon että nahat peittyvät kokonaan. Nahkoja käännellään parkkivedessä tasaisen värin saamiseksi.
Parkituksen tarkoitus on tehdä nahasta hyvin muokkautuvaa, kestävää ja kauniin väristä. Tämä saattaa vaatia jopa 5-7 parkituskertaan. Parkituksessa on erilaisia menetelmiä ja lopputuloksena valmistuvat sisnanahat poikkeavat jonkin verran toisistaan. Nahkoja voidaan muun muassa parkita useita kertoja peräkkäin kuivattamalla vuodat välillä varjoisassa paikassa. Toisaalta vuodat voidaan jättää parkkiveteen 1-2 viikoksi, jonka aikana nahkoja liikutellaan joka päivä ja tarvittaessa keitetään lisää parkkivettä ja lisätään liotusastiaan. Monet pyörittävät parkkivettä ja sisnavuotia pulsaattoripesukoneessa, jolloin nahka värjäytyy tasaisesti.
Nahan näskäysajankohdassa on erilaisia tapoja. Jotkun näskäävät eli poistavat jiekiöllä kalvoja ja lihoja jo ennen parkitusta. Osa näskää vuodat ensimmäisen parkituksen jälkeen, jolloin kalvot irtoaavat helpommin ja nopeammin. Pehmeämmän nahan saamiseksi voidaan viimeiseen parkitusveteen lisätä öljyä. Perinteisiä öljyjä ovat olleet kalaöljy tai kalanmaksaöljy. Öljy on voitu sekoittaa myös jauhoon ja käsitellä vuotanahka tällä voiteella. Osa käsittelee nahan erikseen erilaisilla nahankäsittelyyn tarkoitetuilla öljyillä. Kun nahka ei ole vielä täysin kuivunut, sitä voidaan pehmittää joko paljain käsin niin sanotusti nyrkkihieronnalla tai vinnarilla eli nahanpehmityspuulla.