Poron monipuolinen käyttö käsityömateriaalina ja mallina ei ole laajalti tunnettua edes käsityön ammattilaisten piirissä. Poroa käytetään edelleen hyvin perinteisten tuotteiden valmistusmateriaalina. Erityisesti saamelaisella poronhoitoalueella nutukkaat eli poronkoipinahoista valmistetut jalkineet kuuluvat ainakin juhlapukeutumiseen. Porosta saatavan monipuolisen materiaalin uuteen hyödyntämiseen on ollut monia hankkeita 2000-luvun alusta lähtien. Poro tunnetaan Pohjois-Suomen poronhoitoalueella, mutta muuten porosta on muodostunut lähes myyttinen kuva.
Suomen käsityön museo hallinnoi projektia, dokumentoi poronhoitoalueen käsityöläisiä haastattelemalla, valokuvaamalla sekä tallentamalla heidän käsitöitään kokoelmiin ja tuotti eri tahojen kanssa yhteistyössä kiertävän näyttelyn saadun materiaalin ja tutkimustulosten pohjalta.
Yhteistyössä olivat mukana seuraavat organisaatiot:
- Poronhoitoalueen museot – tiedon molemminpuolinen välitys ja näyttely-yhteistyö.
- Lapin käsi- ja taideteollisuusyhdistys – Taito Lappi
- Sámi Duodji -käsityöläiset, tiedon välitys ja näyttely-yhteistyö.
- Lapin liitto – Käsite-projekti ja Arktiset helmet –hanke -tiedon välitys & näyttely.
- Paliskuntain yhdistys – mm. tilastotietojen välitys
Pohjois-Suomessa asuu ja työskentelee satoja, jollei tuhansia käsityöläisiä. Projektin myötä pääsimme tutustumaan vain muutamien käsityöläisten arkeen. Eri yhteistyötahojen kanssa mietittiin kenen luona vierailla ja minkä materiaalien taitajia tavata. Tarkoitus oli tavata erilaisissa ”käsityöläisyysvaiheissa” olevia käsityöläisiä ja tutustua sekä ammattilaiskäsityöläisiin että niihin käsityöläisiin, joille käsityöläisyys on yksi ammatti muiden joukossa. Hankkeen tuloksena museon kokoelmiin saatiin valokuvia, videomateriaalia, haastatteluaineistoa ja käsityötuotteita.
Syksyllä 2005 Suomen käsityön museon amanuenssi Seija Hahl ja valokuvauksen opiskelijat Henna Turpeinen, Jenni Ahvenainen vierailivat näiden käsityöläisten luona:
Jouko Eskelinen, Kemin nahkatarvike Oy, Keminmaa
Elvi Saravuoma, Velhonkontti Ky, Ranua
Ari ja Irene Kangasniemi, Rovaniemen maalaiskunta
Juha Janger, Olli Sälevä Taigakoru Oy, Rovaniemi
Pirkko Hemmi, Omatie ay, Rovaniemen maalaiskunta
Kauko ja Tuomas Raatiniemi, Wood Jewel Design, Kolari
Alli Ohenoja, Torassiepin lomapallas, Muonio
Unto Ylitolva, Pot Nova ky, Posio
Kesällä 2006 kuvaaja Ville Kartimo ja amanuenssi Seija Hahl tapasivat näitä käsityöläisiä:
Pirkko-Liisa Lumiaho ja Jouko Hiltunen, Lauri- tuotteet, Rovaniemi
Inger-Anni ja Anne Palojärvi, Enontekiö, Kultima
Maarit Magga, Enontekiö, Palojoensuu
Tuula-Maija Magga-Hetta, Sodankylä, Vuotso
Arja Kustula, Sompion lahja- ja koru, Sodankylä, Vuotso
Kaija Paltto, Ivalo, Lemmenjoki
Kikka Laakso, Ivalo, Lemmenjoki
Syksyllä 2006 kuvaaja Timo Veijalainen, museolehtori Raija Manninen ja amanuenssi Seija Hahl vierailivat näiden tekijöiden luona:
Maarit ja Marjatta Magga, Enontekiö, Nunnanen
Inka Maras, Enontekiö, Nunnanen
Hilkka Sara, Magreta Sara, Oula Sara, Ivalo, Lisma
Ella Sarre, Ivalo, Nellim
Ensi Aikio, Inari
Milla Pahajoki ja Ari Järvenpää Ainut Ky, Inari
Matleena ja Sergei Fofonoff, Ivalo, Sevettijärvi
Tuula-Maija Magga-Hetta, Sodankylä, Vuotso
Syksyllä 2007 valokuvaaja Pilvi Sormunen ja amanuenssi Seija Hahl vierailivat näiden käsityöläisten luona:
Elli-Maaret Helander, Luosto
Linnea Ponku, Vuotso
Aino ja Hans Kitti, Vuotso
Leila Mäcklin, Vuotso
Katja Magga, Vuotso
Irma Majander, Inari
PORON JÄLJILLÄ -näyttelyn näyttelypaikat
7.6.-16.9.2007 Suomen käsityön museo 7880 kävijää
19.10.2007-13.1.2008 Arktikum, Rovaniemi 23910 kävijää
22.1.-27.4.2008 Tornionlaakson maakuntamuseo, Tornio 898 kävijää
7.2.-15.3.2009 Pohjois-Pohjanmaan museo, Oulu 1222 kävijää
13.5.-20.9.2009 Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopio 12104 kävijää
1.10.2009-22.5.2010 Kierikkikeskus Yli-Ii 4131 kävijää
yhteensä 50145 kävijää
Avustusta hankkeeseen saatiin Opetusministeriöltä ja Lapin liitto myönsi ESR-rahoitusta tallennukseen ja dokumentointiin sekä kiertonäyttelytoimintaan.
Poron jäljillä www-sivut valmistuivat tammikuussa 2013. Vuonna 2021 verkkosivujen sisältö sulautettiin Craftstories-sivustoon.
Seija Hahl, projektinvetäjä/ Poron jäljillä -hanke, Suomen käsityön museo