Pirkko Hemmi
Pirkko Hemmi
saamenkäsityöläinen

Pirkko Hemmi, saamenkäsityöläinen
Rovaniemeläinen Pirkko Hemmi on toteuttanut haaveensa yhdistämällä käsityöläisyyden ja lastentarhanopettajan ammatit. Vaikka yksi Hemmin lapsuuden haaveista olikin käsityönopettajan ammatti, hän meni lukion jälkeen Torniosta Etelä Ruotsiin kesätöihin ja opiskeli siellä lastentarhanopettajaksi. Opintojen jälkeen tuli koti-ikävä ja oli päästävä takaisin Suomeen. Onneksi töitä löytyikin Rovaniemen suunnalta. Elämä sujui, elämänkumppani löytyi ja perustettiin perhe, johon syntyi kaksi tytärtä.
Jossain taustalla eli edelleen haave käsityöalan opinnoista. Pirkko Hemmi luki vuonna 1995 Lapin kansasta ilmoituksen monimuoto-opiskelumahdollisuudesta Tervolan käsityöalan oppilaitoksessa. Haave oli aika toteuttaa, kun opinnot oli mahdollista suorittaa työn ohella. Aluksi Hemmin tavoitteena oli artesaanin tutkinto, mutta into opiskeluun oli niin suuri, että hän jatkoi opintojaan ja valmistui vuonna 2000 artenomiksi.
Lastentarhanopettajan työtä Hemmi ei halunnut missään vaiheessa jättää ja uusista käsityötaidoista onkin ollut lasten kanssa työskennellessä paljon hyötyä. Käsityöalan yrittäjäksi Hemmi uskalsi ryhtyä vuonna 2003 oltuaan ensin vuorotteluvapaalla ja osallistuttuaan Lapin käsi- ja taideteollisuus ry:n järjestämään Incentive-innovaatiot hankkeeseen. Hankkeessa käytiin läpi kannuste- ja työsidonnaiseen matkailuun liittyvien käsityötuotteiden ja palveluiden kehittämistä ja markkinointia erityisesti Lapin alueella.
Huovutuksesta tuli Pirkko Hemmille läheisin tekniikka jo opiskeluaikana. Hän suunnittelee ja toteuttaa omat tuotteensa pääasiallisesti suomenlampaan villasta ja luonnonläheisistä väreistä. Hemmin tuotteet ovat tarkkaan mietittyjä kodin käyttö – ja koristetekstiilejä, asusteita ja pukeutumiseen liittyviä tuotteita. Töissä olevat kuvioaiheet löytyvät usein luonnosta. Värien ohella Hemmin huopatuotteet tunnistaa herkistä käsin – tai konekirjonnalla tehdystä koristelusta. Huovutettujen tuotteiden ohella Hemmi valmistaa fleeceasusteita ja -päähineitä.
Jälleenmyyjiä tuotteilleen Pirkko Hemmi on kartuttanut vähitellen. Suurin osa myyntipaikoista sijaitsee Pohjois-Suomessa. Hemmin mielestä on tärkeää tuntea omat jälleenmyyjät, jotta osaa tarjota oikeita tuotteita oikeaan aikaan ja oikeaan paikaan. Asiakaspalautteen kuuleminen suoraan sekä asiakkailta, että tuttujen jälleenmyyjien kautta on välttämätöntä tuotekehittelyn ja valmistuksen kannalta. Tilaustöitä tehdessä tuotetta suunnitellaan vuoropuheluna asiakkaan kanssa. Tämän vuoksi myös enemmän aikaa vievät tilaustyöt hyödyttävät tuotesuunnittelua yleisemminkin. Pirkko Hemmi on välillä käynyt itsekin myymässä tuotteitaan tutussa käsityöliikkeessä, säilyttääkseen suorat kontaktit asiakkaisiinsa. Tulevaisuus näyttää hyvältä yhdistelmältä: palkkatyötä lastentarhanopettajana ja luovana käsityöyrittäjänä.
Tietoa taitajasta
Nimi
Pirkko Hemmi
Paikkakunta
Rovaniemi
Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu
Kuvia
Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.
PirkkoHemmi1
Rovaniemen maalaiskunnan Saarenkylässä (nyk. Rovaniemen kaupunki) asuvan käsityöläisyrittäjän, artenomi ja lastentarhaopettaja Pirkko Hemmin työskentelyn dokumentointia syyskuussa 2005. Kuvassa on Pirkko Hemmi. Kuva: Suomen käsityön museo / Jenni Ahvenainen 2005, K1159/0320
11590317
Kuvassa on Pirkko Hemmi (hänestä näkyvät vain kädet). Hän leikkaa huopaa. Kuva: Suomen käsityön museo / Jenni Ahvenainen 2005, K1159/0317
11590298
Kuvassa on Pirkko Hemmin konekirjonnalla koristeltuja, huovutettuja laukkuja, kukkaroita ja kännykkäpusseja. Työt on asetettu kuvattavaksi ulos mäntyä vasten nojaaville tikapuille. Kuva: Suomen käsityön museo / Henna Turpeinen 2005, K1159/0298