Milla Pahajoki

"Milla Pahajoen hopeakoruihin kuviot ja mallit löytyvät pohjoisen luonnosta ja eläimistä. Kittilän kirkonkylällä asuva ja tuotteitaan valmistava pariskunta on tyytyväinen pohjoiseen asumiseensa."

Milla Pahajoki

hopeaseppä
TAITAJAT / hopeaseppä

Milla Pahajoki, hopeaseppä

Poron jäljillä -haastattelu 2006 Seija Hahl, Suomen käsityön museo

Käsin tekemisen taito, yrittämisen halu, koiraharrastus ja rakkaus pohjoiseen luontoon yhdistävät Milla Pahajokea ja Ari Järvenpäätä. Yhteisen käsityöalan yrityksen, Ainut Ky:n pariskunta perusti jo Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa opiskellessaan vuonna 2003. Keski-Suomesta kotoisin oleva Pahajoki opiskeli Inarissa jalometalli- ja korukivialan artesaaniksi ja ranualainen Järvenpää saamenkäsityön artesaaniksi, kovien materiaalien linjalta.

Työnjako yrityksessä on selvä. Milla valmistaa hopeakorut ja Ari työstää luuta. Myyntipaikat ja asiakkaat ovat löytyneet vähitellen kiertelemällä pohjoisia turistikeskuksia ja jälleenmyyjien henkilökohtaisten tapaamisten myötä. Suoran palautteen saaminen on molempien mielestä tärkeää, sillä tuotteita tehdään asiakkaille, ei itselle. Ideointia ja tuotekehittelyä tehdään monesti pariskunnan keittiönpöydän ääressä ja uusia ideoita syntyykin niin nopeasti, ettei kaikkia ehditä toteuttamaan.

Ari Järvenpään tuotteiden materiaalit puu ja sarvi löytyvät lähialueiden luonnosta porotiloilta. Milla Pahajoen hopeakoruihin kuviot ja mallit löytyvät pohjoisen luonnosta ja eläimistä. Kittilän kirkonkylällä asuva ja tuotteitaan valmistava pariskunta on tyytyväinen pohjoiseen asumiseensa.

Tietoa taitajasta

Nimi
Milla Pahajoki

Paikkakunta
Kittilä

Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu

Kuvia

Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.