Lenni Laatikainen

"Muutama vuosi sitten Laatikaisia seurattiin uteliaina, kun he, suomenkieliset, muuttivat ruotsinkieliseen kylään ja ryhtyivät kunnostamaan jo huonokuntoiseksi päässyttä autiotaloa. Ennakkoluuloja oli, mutta nyt paikalliset osaavat tilata sepältä töitä."

Lenni Laatikainen

seppä
TAITAJAT / seppä

Lenni Laatikainen, seppä

Saaristolaiskäsityö-dokumentointi 2003 Seija Hahl, Suomen käsityön museo

Vuodet vieraan palveluksessa ovat saaneet Moikipääläisen (Molpe) sepän Lenni Laatikaisen arvostamaan omaa itsenäistä, mutta monesti myös epävarmaa ammattiaan. Erilaisissa käsityöläisyhteisöissä on eroa, pohtii Laatikainen. ”Täällä pohjanmaalla menee ihmisiin tutustumiseen jonkin verran aikaa”. Muutama vuosi sitten Laatikaisia seurattiin uteliaina, kun he, suomenkieliset, muuttivat ruotsinkieliseen kylään ja ryhtyivät kunnostamaan jo huonokuntoiseksi päässyttä autiotaloa. Ennakkoluuloja oli, mutta nyt paikalliset osaavat tilata sepältä töitä ja Lenni on mukana muun muassa kunnan organisoimassa kylttiprojektissa.

Muistot aiemman asuinpaikan, Kemiönsaaren käsityöläisten yhteisistä talkoista niin myyntinäyttelyiden pystyttämisissä kuin latojen purkamisissa saa Lennin ja hänen vaimonsa kielen kannat kirpoamaan. Siellä oli hyvä ja kiinteä käsityöläisyhteisö ja yhteistyötä tehdään jossain määrin yhä edelleen. Laatikaiset ovat huomanneet, että elämänvaiheet voivat olla sattumasta kiinni, sillä kun he olivat muuttamassa Kemiönsaarelle vajaa kymmenen vuotta sitten, sovittu talokauppa peruuntui yllättäen. Mukana ollutta muuttokuormaa ei kuitenkaan tarvinnut lähteä viemään takaisin pohjoiseen, vaan uusi koti löytyi välittömästi. Myös tuotteiden suosio voi yllättää ja joku tuote myy itse itseään kun taas toinen ei hyvä ideasta huolimatta mene kaupaksi millään.

Pitkä yhteinen taival vaimon kanssa ja positiivinen elämänasenne on antanut henkisen perustan ja myös raskaat työjaksot on jaksanut puurtaa eteenpäin. Työskentelyssä minulla on aina ollut se periaate että asiakas on tärkein: ”Mä suunnittelen ja teen alusta loppuun kaikki, ihminen saa just semmosen kun se haluaa ja sen on oltava sitten niin hyvä et se on varmasti tyytyväinen, vaikka kyseessä olisi kuinka iso homma, jos ei ole tyytyväinen niin sitä ei tartte ottaa. Se on periaate. Et ei saa olla tyytymätön asiakas.” Vaikka leipä ei aina ole niin leveä niin särvintä voi hakea mereltä ja metsästä, ”aina ollaan toimeen tultu”, toteaa Laatikainen.

Tietoa taitajasta

Nimi
Lenni Laatikainen

Paikkakunta
Korsnäs, Molpe

Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu
Taitajaan liittyvät tekniikat

Kuvia

Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.