Kuultokudos (2021)

Suomen käsityön museo, 2021

Teksti: amanuenssi Sari Jantunen

Ulkoasu ja taitto: Anne-Mari Ohra-aho

Vuoden 2021 perinteinen käsityötekniikka on kuultokudos, joka on kuvioitu sisustustekstiili, jossa jokin tekstiilin osa on toteutettu harvempana tai ohuempana niin, että valo pääsee kuultamaan kankaan lävitse. Jos sekä pohjaan että kuvioihin käytetään yhtä paksua lankaa,
muodostuu läpikuultava osuus kuvioiden rajalle, jossa on näkyvissä ohut loimija pohjaan kuviolangan ohella kudottava ohut kude.

Kuultokudoksia on pääasiallisesti käytetty kohteissa, joissa valonläpäisevyys on päässyt arvoonsa eli esimerkiksi huoneen jakajina ja ikkunoiden ja ovien kevyinä verhoina. Helmi Vuorelma Oy:n mallistosta löytyy kuitenkin myös
kaitaliinoiksi tai pieniksi pöytäliinoiksi tarkoitettuja kuultokudoksia.

Kuultokudoksista on tehty myös tauluja pingottamalla niitä kehyksiin niin, että tekstiili kohoaa hieman irti taustalla olevasta seinästä sekä esitelty kookkaina ja vaikuttavina taidetekstiileinä monissa näyttelyissä.

Kuultokudos-julkaisun kansi (Suomen käsityön museo 2021). Kannen kuva: "Lyhty"-kuultokudos. Suomen käsityön museon esinekokoelma. Kuva: Hannu-Pekka Auraneva.
Kuultokudos-julkaisun kansi (Suomen käsityön museo 2021). Kannen kuva: ”Lyhty”-kuultokudos. Suomen käsityön museon esinekokoelma. Kuva: Hannu-Pekka Auraneva.