Artikkeli julkaisusta Suomalaisen käsityökoulutuksen vaiheita 1700-luvulta 2000-luvulle (2003)
Tiivistelmä: Käsityön ammatillinen opetus Suomessa 1700-luvulta nykypäiviin
Artikkelin kirjoittaja: Darja Heikkilä
Darja Heikkilä käsittelee ammatillisen käsityönopetuksen vaiheita Suomessa 1700-luvulta 2000-luvun alkuun. Ennen 1900-luvun loppua maassa ei ollut yhtenäistä, eri käsityöaloja koskevaa koulutusta.
Artikkelissa tarkastellaan kahden eri käsityön koulutusperinteen historiaa ja niiden yhdistymisprosessia 1900-luvun lopun koulu-uudistuksessa. Käsityökoulutuksen kaksi linjaa ovat (a) teollisuuden ja käsityön hallinto- ja opetusalaan sisältyvä, alunperin ammattikuntapohjainen käsityökoulutus sekä (b) kotiteollisuusalan, nykyisen käsi- ja taideteollisuusalan koulutusperinne.
Vanhimmat Suomessa toimineet käsityökoulut olivat 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa perustetut, naisille tarkoitetut kehruukoulut. Vuodesta 1820 tytöt saattoivat opiskella Bell-Lancaster -kouluissa, joiden ohjelmassa käsitöitä oli tietopuolisia aineita enemmän. Eri puolilla maata yleistyivät 1800-luvulla rouvasväen yhdistysten köyhille tytöille tarkoitetut käsityökoulut.
Suomalaisessa kansakoulussa ja myöhemmin siihen liittyen kansalaiskoulussa on opetettu pakollisena aineena kasvattavaa, ei-ammatillista käsityötä.
1800-luvulla kaupunkien käsityöammateissa ammatinharjoittaminen oli säänneltyä. Koulutus tapahtui työssäoppimisena oppipoika–kisälli–mestari -järjestelmän puitteissa. Toisin kuin naisille, käsityöalan koulutus takasi miehille ammatillisen ja yhteiskunnallisen statuksen.
Suomessa varsinainen ammattikasvatuksen historia aloitetaan usein kaupunkeihin 1800-luvun alkuvuosikymmeninä perustetuista käsityöläisten sunnuntaikouluista.
Vuonna 1859 voimaan tullut ja vuonna 1879 täydennetty elinkeinonvapaus sekä ammattikuntien lakkauttaminen vuonna 1868 uudistivat käsityökoulutusta. Ammattikuntien tilalle perustettiin kaupunkeihin käsityö- ja tehdasyhdistyksiä, jotka ylläpitivät miehille tarkoitettuja käsityöläiskouluja. Vuonna 1885 sunnuntaikoulut muutettiin yksivuotisiksi alemmiksi ja ylemmiksi käsityöläiskouluiksi.
Vuonna 1900 käsityöläiskoulujen rinnalle perustettiin ensimmäiset kansakoulun käyneille tarkoitetut (a) valmistavat ammattikoulut, joissa annettiin alustavia tietoja ja taitoja käytännön ammattia suunnitteleville. Käsityöläiskoulujen tilalle tulivat (b) yleiset ammattilaiskoulut, joissa jo ammatissa toimivat opiskelivat iltaisin työn ohessa. Kolmas ammattikoulutyyppi oli kokopäiväiset, tiettyyn ammattiin valmistavat (c) ammattioppilaskoulut eli erikoisammattikoulut, joissa opiskeltiin käytäntöä ja teoriaa.
Helsinkiin perustettiin vuonna 1922 Ammattienedistämislaitos, joka järjesti käsityötä ja pienteollisuutta palvelevia lyhytkursseja ja eri alojen täydennyskoulutusta.
Työssäoppiminen pysyi käsityöammatteihin kouluttautumisen ihanteena, vaikka koulutus siirtyi työpaikoilta kouluihin.
1940-luku oli ammattikoulutuksen muutoksen ja keskittymisen aikaa. Vuoden 1942 lain myötä ammattikoulujärjestelmää ryhdyttiin kehittämään alueellisesti. Vuonna 1946 maahan saatiin ensimmäiset valtion keskusammattikoulut ja vuonna 1947 ammattikoulupiirit.
Toinen käsityökoulutuksen suomalainen perinne on kotiteollisuuskoulutus, jolla 1800-luvun lopulla oli haluttu kohottaa maaseudun tilattoman väestön ansiotasoa. Kotiteollisuus täydensi teollista tuotantoa. Sillä oli merkitystä myös kotitarvekäsityönä ja ansiokotiteollisuutena.
Suomessa kotiteollisuusopetusta oli alettu kehittää 1860-luvun suurten nälkävuosien jälkeen. Alan koulujen perustivat ensin maanviljelysseurat. Myöhemmin niitä ylläpitivät kotiteollisuusyhdistykset. Koulut toimivat pääsääntöisesti maaseudulla. Kooltaan ne olivat pieniä.
Kotiteollisuuskoulut olivat (a) kiertäviä tai (b) kiinteitä. Ne oli jaettu sukupuolen mukaan mies- ja naiskotiteollisuuskouluihin. Miesten kotiteollisuuskouluja oli vähemmän kuin naiskotiteollisuuskouluja.
Naiskotiteollisuuskouluissa opetettiin kodin käsitöitä kuten kudontaa, ompelua ja neulontaa. Miesten koulutus oli ammatillista. Opetusohjelmaan kuului mm. veisto, ajokalu-, käsityö-, puuseppä- ja puuteollisuus sekä puu- ja rautatyö.
Vuonna 1964 kiertäviä ja kiinteitä kotiteollisuuskouluja oli yhteensä 115. Kouluissa painotettiin teknistä osaamista.
Aatteellisesti ne tukeutuivat suomalaiskansallisuuteen. Opetus perustui oman maan luonnon raaka-aineisiin, paikalliseen perinteeseen, kansanomaisiin työtapoihin ja esinemuotoihin.
1970-, 1980- ja 1990-luvuilla suomalainen ammattikoulutus uudistettiin. Muutoksen taustalla oli yhteiskunnallisen rakenteen muuttuminen ja koko maata koskenut, vuosina 1972–1977 toteutettu siirtyminen peruskoulujärjestelmään.
Vuonna 1974 peruskoulupohjaiset ammatilliset opinnot organisoitiin laaja-alaisiksi peruslinjoiksi Linjat eriytyivät yhteisen perusjakson jälkeen eriasteisiksi erikoistumislinjoiksi.
Vanhentuneena pidetty kotiteollisuuskoulutus muuttui käsi- ja taideteollisuuskoulutukseksi ja siirtyi vuonna 1985 uusittuun peruslinjajärjestelmään.
Keskiasteen uudistus ei ratkaissut ammatillisen koulutuksen ja lukioiden rinnakkaisuuden tai osittaisen päällekkäisyyden ongelmia. Tilanteeseen haettiin ratkaisua ammattikorkea- ja nuorisoasteen koulutuskokeiluista. Ammattikorkeakoulutusta lisättiin, koska yleinen koulutusaste Suomessa oli noussut ja ylioppilaita valmistui aiempaa enemmän.
Ammattikorkeakouluja koskenut kokeilulaki säädettiin vuonna 1991 ja koulut vakinaistava laki vuonna 1995. Ammattikorkeakoulun tavoitteena oli kouluttaa yleissivistyneitä erikoisosaajia.
Nuorisokoulukokeilut mahdollistivat sen, että nuori saattoi tehdä koulussa samaan aikaan esimerkiksi artesaani- ja ylioppilastutkinnon ja ottaa valinnaisia opintoja oman oppilaitoksen ulkopuolelta. Oman lisänsä käsityön ammattialojen linjauksiin toivat ammatilliset näyttötutkinnot.
2000-luvun alussa käsityöalan koulutuksessa ongelmat kärjistyvät pienissä, erikoisosaamista vaativissa käsityöammateissa. Niissä koulutus tulisi järjestää oppipoika–kisälli–mestari -periaatteella ilman erillisiä koulutusohjelmia.
Koulutuksen kysyntä ja koulutusimu eivät välttämättä kohtaa toisiaan. Muotialat vetävät enemmän väkeä, kuin mitä ala pystyy työllistämään.
On myös kysytty, onko nykyinen koulutusjärjestelmä laskenut käsityötaidon tasoa? Käsityötaidon vaatiman pitkäjännitteisyyden osalta perinteisiin käsityöammatteihin valmistuvien ammattitaito ei välttämättä vastaa esimerkiksi käsityöyrittäjyyden vaatimuksia.