Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista. Asuja käytettiin 1700- ja 1800-luvulla. Kansallispuvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin.
Ensimmäiset kansallispuvut koottiin Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla, joka oli kansallisromantiikan aikaa. Silloin ihailtiin kansan käsityötaitoa naapurimaiden ja keskieurooppalaisten mallin mukaisesti. Kiinnostuttiin myös kansan pukuperinteestä, jonka yleismuoti oli syrjäyttänyt koko maassa 1800-luvun loppuun tultaessa.
Kansallispukumalleja on tänään Suomessa nelisensataa, joista yli puolet on suomenkielisiltä alueilta ja vajaa puolet suomenruotsalaisilta alueilta. Malleja ovat koonneet eri vuosikymmeninä lukuisat tutkijat ja virkamiehet. Kokoamis- ja tutkimusperiaatteet ovat vaihdelleet.
Kansallispuvussa elää kansanpukuun omaksuttu muoti
Kansan eli rahvaan käyttämät perinteiset juhla- ja arkivaatteet muuttuivat hitaasti ja niissä oli paikallispiirteitä. Kansa omaksui ylemmiltä säädyiltä muotipiirteitä ja sovelsi niitä omaan pukeutumiseensa. Ylemmät säädyt pukeutuivat eurooppalaisen muodin mukaisesti kukin säädylleen sopivalla tavalla. Yleismuoti syrjäytti kansan perinteisen juhlapukeutumisen 1800-luvun loppuun tultaessa.
Yli 400 kansallispukumallia yli sadan vuoden aikana
Yli sadan vuoden aikana on koottu yli 400 kansallispukumallia. Tutkimusta on tehty aikansa tiedon perusteella, mikä ei vähennä pukujen arvoa juhla-asuna.
Ensimmäiset kansallispuvut koottiin 1800-luvun loppupuolella kansallisromanttisen aatteen innoittamana. Kansallispukujen julkiseksi ensiesiintymiseksi mainitaan vuosi 1885, jolloin kansallispukuiset neitoset esiintyivät Venäjän keisariparille näiden vieraillessa Suomessa.
Kansallispukututkimuksen periaatteet ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Kansallispukujen kokoamiseen on vaikuttanut esimerkiksi yleismuoti: joistain puvuista on jätetty esiliina pois, hameiden helmat on lyhennetty polvipituisiksi, puvut on tehty kevyemmistä kankaista. Kansanomainen valmistustapa korvattiin uudemmilla ratkaisuilla.
Ensimmäiset kansallispukumallit kokosi fil. tri Theodor Schwindt (1851-1917). Schvindt julkaisi 1899 kahdeksan jo käytössä ollutta kansallispukumallia Koti ja Yhteiskunta -lehden käsityöliitteinä. Liitteet sisälsivät väripiirrokset ja selostukset mm. Houtskarin ja Säkylän pukuihin. Schvindt julkaisi vuonna 1902 Suomalaisia kansallispukuja -kirjassaan kahdeksan uutta pukua, mm Kaukolan miehen puvun.
Schvindtin jälkeen tutkimusta teki kansatieteen professori U.T Sirelius (1872-1929). Sirelius julkaisi 1921 ja 1922 kirjat Suomen kansallispukuja l ja ll. Kirjoissa esitellään 16 uutta naisen kansallispukumallia, kuten Kaukolan ja Mouhijärven sekä Härmän -Isokyrön seudun puvut.
Fil. maist. Tyyni Vahter (1886-1966) teki pukututkimusta 1930-1950-luvuilla. Vahter kokosi yhteensä lähes sata naisen ja miehen kansallispukumallia, mm. Säkylän naisen puvun 1950.
Vahterin jälkeen professori Toini-Inkeri Kaukonen (1913-1994) kokosi virkatöidensä ohella kolmisenkymmentä kansallispukumallia, joista useat ovat savolaisille paikkakunnille. Kaukonen oli Suomen kansallispukuneuvoston kansallispukuraadin jäsen neuvoston perustamisesta lähtien.
Monet muut tutkijat ovat koonneet virkatöidensä ohella kansallispukuja ennen Suomen kansallispukuneuvoston perustamista 1979.
Kansallispuvun suosio vaihdellut eri vuosikymmeninä
1800- ja 1900-luvun vaihteessa kansallispuku oli helsinkiläissivistyneistön harrastus, joka korosti kansallistunnetta. Yhdistykset, kuten Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry ja Föreningen Brage rf, edistivät kansallispuvun käyttöä. Puvun käyttö levisikin 1930-luvulle tultaessa sekä yhteiskunnallisesti että alueellisesti laajalle. Kaupallinen valmistus toi puvut kaikkien saataville.
Toinen maailmansota ja sitä seuranneet pulavuodet hankaloittivat kansallispukujen hankintaa, mutta olojen vakiinnuttua 1950-luvulla pukujen käyttö lisääntyi samalla kun seura- ja järjestötoiminta vilkastui. Radikaalilla 1960-luvulla kiinnostus kansallispukua kohtaan väheni. Seuraavana vuosikymmenenä kiinnostus pukua kohtaan alkoi hitaasti lisääntyä, sillä kiinnostuttiin menneisyydestä ja ”omista juurista”. Kansallispukujen kysyntä oli tasaista koko 1980-luvun. Tällä vuosikymmenellä on folklore-muoti etsinyt innostusta suomalaisesta pukuperinteestä. Kansallispukukankaista valmistetut hameet yhdistettyinä nahkatakkeihin ovat olleet eräs muodin suuntaus.
Suomalaisen kansallispuvun tulevaisuus jää nähtäväksi – merkitseekö yhtenevä Eurooppa kansallispukuperinteemme tuhoa vai uhoa?
Kansallispuvun valmistus levitti puvut ympäri Suomen
Helsinkiläissivistyneistön aloittama kansallispukuharrastus levisi 1930-luvulle tultaessa Suomen maaseudulle. Vuonna 1879 perustettu Suomen Käsityön Ystävät oli ensimmäinen kansallispukuja valmistava yritys, joka tuotti pukuja 1920-luvulle saakka. 1900-luvun alkupuolella oli muitakin kaupallisia yrityksiä ja aatteellisia järjestöjä, jotka toimittivat kansallispukujen osia ja tarvikkeita. Esimerkiksi Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry välittivät pukuja ja tarvikkeita vuoteen 1917 saakka. Suomenruotsalaisia kansallispukuja on valmistanut Brage -yhdistys 1910-luvulta lähtien.
1900-luvun alussa pidettiin Helsingissä kansallispukujen ompelukursseja, joilla esimerkiksi säätyläisrouvat ompelivat kansallispukuja tyttärilleen. Kansallispukuja teetettiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa myös hämeenlinnalaisessa Fredrika Wetterhoffin Työkoulussa (nykyisin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos). Koulussa opiskeli kudonnanopettajaksi myös Helmi Vuorelma, jonka Lahteen perustamassa kutomossa kansallispuvut otettiin tuotantoon 1910-luvulla. Vuorelma on ollut 1930-luvulta lähtien suomenkielisten alueiden kansallispukujen suurin valmistaja. Kansallispukuja valmistettiin 1920- ja 1930-luvulla myös kansanopistoissa ja kotiteollisuuskouluissa sekä Martta-yhdistyksissä.
Kansallispukujen valmistuksen huippukausia ovat olleet 1930- ja 1950-luvut. Pienimmillään kysyntä oli 1960-luvulla, jolloin kiinnostus kansallista kulttuuria kohtaan oli vähäistä. Kansallispuvut alkoivat kiinnostaa 1970-luvun puolimaissa. Valmistuskurssit lisääntyivät kotiteollisuusyhdistyksissä sekä kansalais- ja työväenopistoissa. Myös entistä useampien kotiteollisuusyhdistysten liikkeissä alettiin valmistaa ja myydä oman alueen kansallispukuja ja niiden tarvikkeita. Wetterhoff Oy aloitti 1970-luvun lopussa kansallispukutuotantonsa.
Suomen kansallispukuneuvosto on tehnyt merkittävää koulutustyötä yhdessä eri yhteistyötahojen, kuten Käsi- ja taideteollisuusliiton kanssa. Neuvoston kouluttamat kansallispukuneuvojat ohjaavat valmistuksessa ja käytössä eri puolilla Suomea. Neuvosto kouluttaa myös kansallispukujen valmistajia, alalla toimivia opettajia, ohjaajia ja myyjiä. Jatkokoulutuksella kansallispukuneuvosto takaa tietojen ja taitojen kehityksen.
Lähde: Mikä kansallispuku on? Suomen kansallispukukeskus. URL: Mikä kansallispuku on? | Käsityön museo (craftmuseum.fi)