Anna-Lena Beckman
Anna-Lena Beckman
tekstiilikäsityöläinen

Anna-Lena Beckman, tekstiilikäsityöläinen
Anna-Lena Beckman on seurannut Ahvenanmaan käsityöläisyyttä tiiviisti jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän on ollut mukana toteuttamassa Ahvenanmaan käsi -ja taideteollisuusyhdistyksen toiminnassa tapahtuneita muutoksia.
Matemaattisluonnontieteellisen koulutuksen saanut Anna-Lena on monitaituri myös käsityöalalla. Ruotsissa syntynyt Anna-Lena muutti miehensä kotiseudulle Ahvenanmaalle vuonna 1981. Monet ammatit opettajantyöstä lampuriin ovat tulleet hänelle tutuksi, mutta läheisin on käsityöala. Anna-Lenan käsityöura alkoi kudonnasta, jatkui neuleisiin ja viimeisimmäksi kiinnostus heräsi huovutukseen. Nyt kaikki tekniikat ja materiaalit kulkevat mukana rinta rinnan. Materiaalien yhdistäminen ja uudet käyttötavat kiinnostavat Anna-Lenaa. Hänen työskentelynsä motto onkin: ”haluan koko ajan kokeilla uusia asioita ja nähdä mitä voin tehdä ja mitä en”. Uuden oppiminen vaatii Anna-Lenan mielestä aina pientä leikittelyvaihetta. Uusien tuotteiden iskostuminen ihmisten mieliin vie aina oman aikansa. ”Tuntuu palkitsevalta, kun kansainvälisessä seminaarissa joku yhdistää sinut ja tuotteesi, ”pohtii Anna-Lena ja jatkaa, ” minultakin kerran kysyttiin, sinäkö teet niitä pilkullisia huoparuukkuja? Ja kysyjä kertoi nähneensä niitä Tukholmassa vuosia aiemmin.”
Ahvenanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistyksessä toimiessaan Anna-Lena on ollut mukana kehittämässä maakunnan ammattimaisen käsityöläisyyden tukemista. Yksi tärkeä Ahvenanmaalaisia käsityöläisiä yhdistävä toiminta 1980-luvulla oli osallistuminen Tukholman Saaristolaismarkkinoille monena vuonna, aina toukokuun lopulla. Tuolloin joukko Ahvenanmaalaisia käsityöläisiä alkoi osallistua pitkän tauon jälkeen kolmipäiväisille markkinoille Albanus-aluksella, jolla myös yöpyivät. Yhteisinä iltahetkinä käsityöläisyyttä vietiin eteenpäin. Käsityöläiset antoivat toinen toisilleen palautetta töistään ja vähitellen syntyi ns. saaristolaisyhteistyöryhmä. Saariston käsityöläiskatselmukset ja niiden jatkona Skärgårdssmak- projekti syntyivät osin tältä pohjalta.
Suhteessa maakunnan kokoon Ahvenanmaan käsityöläisyys näkyy maakunnan ulkopuolella Anna-Lena Beckmanin mielestä todella hyvin. Käsityöläiset ovat olleet näkyvästi esillä viime vuosina monissa tärkeissä alan näyttelyissä niin mantereella kuin mm. muissa Pohjoismaissa. Ammattimaisen käsityöläisyyden elinvoimaisuudesta kertoo myös se että Salt-osuuskunta, jossa Anna-Lena yhtenä osakkaana, saa uudet toimitilat Merikortteliin.
Tietoa taitajasta
Nimi
Anna-Lena Beckman
Paikkakunta
Godby
Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu
Taitajaan liittyvät tekniikat
Kuvia
Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.
Anna-LenaBeckman1
Kuvassa on Anna-Lena Beckman. Kuva on otettu haastattelutilanteessa. Kuva: Suomen käsityön museo / Anneli Hemmilä-Nurmi 2004, K1112/0152
Anna-LenaBeckman2
Kuvassa on Anna-Lena Beckmanin huovuttamalla valmistama kukkaruukku, punaisessa ruukussa on kullanvärisistä paljeteista tehty kukka-aiheinen koriste. Kuva: Suomen käsityön museo / Anneli Hemmilä-Nurmi 2004, K1112/0123