Veera Välimäki
Veera Välimäki
neulesuunnittelija

Veera Välimäki, neulesuunnittelija
Puikot siveltimenä
Veera Välimäki on neulonut kolmannelta luokalta lähtien, teinivuosina vähemmän mutta lasten synnyttyä neulomisesta tuli intohimo. Neule oli helppo heittää syrjään ja taas tarttua siihen, kun sille oli aikaa kiireisessä lapsiperheen arjessa.
– Neulomalla sai jotain itselleen ja hyvinvoinnilleen. Minun ominaislaatuni pääsee esille ja pystyn neulomalla ilmaisemaan itseäni parhaiten, toteaa Veera.
Alussa neulonta oli terapiaa ja nyt se on työ ja välttämättömyys. Neulepuikot ovat kädessä jo aamupalapöydässä. Lasten mentyä tarhaan päivä kuluu uusia neuleita suunnitellessa, ohjeiden kirjoittamisessa, malleja kuvatessa sekä sähköposteihin vastaillessa. Illalla lasten mentyä nukkumaan on taas aikaa neulomiselle. Neulonta on toisinaan yksinäistä, mutta netin välityksellä kokemuksia voi jakaa muiden kanssa.
– Hauskinta on se, kun istun ja neulon ja tiedän, mitä on tulossa. On kutkuttavaa, kun käsissäni syntyy juuri sellainen neule kuin olin suunnitellut. Kun asiakas sitten ostaa ohjeeni ja neuloo mallin, saa hän siitä itselleen hyvinvointia. Se vaikuttaa myös neuleperinteen jatkuvuuteen.
– Kaikki sai alkunsa, kun sain idean yksikertaisesta villapaidasta, ikään kuin liivistä. Neuloin sen omien mittojeni mukaan ja bloggasin sen. Sitten kaikki alkoivat kysellä, voisiko tästä tehdä mallin? Arkkitehtuurin opiskelu näkyy Veeran neulemalleissa. Opiskelu on tukenut kolmiulotteisuutta ja sitä on kautta tullut erilaisia ideoita. Nyt hänen arkkitehtoniset neulemallinsa valloittavat maailmaa Neuleyhteisö Ravelryn kautta. Koska ohjeet ovat englanninkielellä sekä ladattavissa internetin kautta ovat niiden ostajat ympäri maailmaa: Amerikasta, Ranskasta, Saksasta jonkin verran Australiasta ja Etelä-Afrikasta. Hänen mallejaan on julkaistu niin kotimaissa kuin ulkomaisissa neulelehdissä, kuten amerikkalaisessa Knitscene-lehdessä.
Veera Välimäki on nykyajan yrittäjä, joka on verrattavissa videopelien tekijöihin: tuotteet leviävät ympäri maailmaa asiaa harrastavien keskuudessa, mutta niiden tekijöistä suuri yleisö ei tiedä mitään. Yritystoiminta pitää Veeran niin kiireisenä, ettei hän ole ehtinyt neu-loa perheelleen lapasia, niinpä mies on joutunut neulomaan lapaset ja sukat itselleen. Myös lapset ovat kiinnostuneet neulomisesta.
Tietoa taitajasta
Nimi
Veera Välimäki
Syntymävuosi
1981
Paikkakunta
Karjalohja
Kuvia
Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.
Veera Välimäen neuleita oli esillä Suomen käsityön museon perusnäyttelyn yhdessä vitriinissä. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi / Suomen käsityön museo 2012, K1460/0004
Veera Välimäen neuleita oli esillä Suomen käsityön museon perusnäyttelyn yhdessä vitriinissä. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi / Suomen käsityön museo 2012, K1460/0004
Lähikuvassa vuoden 2012 käsityöläinen, neulesuunnittelija Veera Välimäki neuloo. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi / Suomen käsityön museo 2012, K1460/0003
Lähikuvassa vuoden 2012 käsityöläinen, neulesuunnittelija Veera Välimäki neuloo. Kuva: Anneli Hemmilä-Nurmi / Suomen käsityön museo 2012, K1460/0003