Kaikki keramiikka valmistetaan savesta, yhdestä tavallisimmista maalajista luonnossa. Ihminen on valmistanut keraamisia esineitä useita tuhansia vuosia siitä lähtien, kun metsästyskulttuuri muuttui kiinteäksi asumiseksi ja maanviljelykseksi. Vanhimpiin keraamisiin esineisiin kuuluu säilytysruukkuja ja ruuan valmistuksessa käytettyjä astioita. Jo esihistoriallisella ajalla valmistettiin myös pienoispatsaita, amuletteja ja seremoniaalisia esineitä uskonnolliseen käyttöön. Sana keramiikka tulee kreikkalaisesta sanasta ”keramos”, joka tarkoittaa savea.
Savi
Punainen pintasavi on yleisin luonnonsavi Suomessa. Sen tunnusomainen väri johtuu korkeasta rautapitoisuudesta. Punasavi on polttamattomana harmaa, mutta muuttuu poltossa terrakotanväriseksi. Punasavea löytyy mm. järvenpohjista, pelloilta ja joenrannoista. Muut luonnossa esiintyvät savilajit ovat esim. kaoliini, pallosavet, tulenkestävät savet ja kivitavarasavet.
Savimassan valmistaminen
Ennen työstämistä savi pitää puhdistaa kaikesta epäpuhtaudesta, esim. pienistä kivistä ja juurista. Savea vaivataan, jotta siitä tulisi plastisempaa, ja jotta siitä saataisiin pois poltossa halkeamia aiheuttavat ilmakuplat. Sekoittamalla epäplastisia aineita esim. hienoa hiekkaa tai kvartsia, saven käyttöominaisuuksia voidaan parantaa.
Esineen työstäminen
Aikaisimmat keramiikkaesineet valmistettiin käsin muovailemalla tai nauhatekniikalla. Melko varhain ruvettiin käyttämään puisia työkaluja. Koristelu tapahtui prässäämällä erilaisia ”leimoja” esim. simpukankuoria pehmeään saveen. Tämän päivän taidekeramiikkaa valmistetaan edelleen usein vanhoilla rakentamismenetelmillä käsin. Teollisesti sarjatuotetut esineet tehdään valamalla ja koneellisesti formausmuoteilla.
Esineen kuivattaminen
Savi kutistuu kuivuessaan. Jotta esine ei halkeaisi, kuivumisprosessin pitäisi mieluiten olla hidas ja tasainen. Vasta kun esine on täysin kuiva, sitä voidaan polttaa. Kostea esine halkeaa, kun vesihöyry ja ns kidevesi poistuvat uunin lämmössä.
Poltto
Savi muuttuu keramiikaksi vasta, kun se poltetaan vähintään noin 770 ˚C lämpötilassa. Tämän jälkeen materiaali pysyy koossa eikä enää liukene veteen. Ihmiskunnan varhaisimpiin uunityyppeihin kuuluivat primitiiviset kuoppauunit, mutta savea poltettiin myös avotulessa risuilla ja oljilla. Yleensä lämpötila pitäisi nostaa hyvin hitaasti, muuten esine halkeaa. Nykyään valmistetaan keramiikkaa sähkö-, kaasu- ja puu-uuneissa. Useat tämän päivän uniikkiesineitä luovat keramiikkataiteilijat suosivat vanhoja polttomenetelmiä erikoisefektien saavuttamiseksi.