Elokuvien erikoisrekvisiitan valmistaja, jyväskyläläinen Risto Höylä,on rakennellut pikkupojasta asti. Ensimmäinen projekti oli limsakorista tehty mäkiauto, jolla Höylä kavereineen viiletti Väinönkatua pitkin.
Töihin Höylä päätyi postivarikolle autonasentajaksi, jossa hän oppi työt oppipoikana. Vanhoja autoja harrastaneella Höylällä työ ja harrastus kulkivat käsi kädessä, kun varikolla laitettiin kuntoon sodan aikaisia kuorma-autoja ja linja-autoja. Vuonna 1976 Höylä sai puhelun ohjaaja Mikko Niskaselta, joka pyysi tätä mukaan Pulakapina-elokuvaan. Höylän tehtävä oli hankkia elokuvaan vanhat autot.
Elokuvat veivät miehen mennessään. Kun Höylä oli viiden vuoden ajan ollut virkavapaalla, tuli varikolta ukaasi: Höylän tulisi päättää, jääkö hän varikolle vai jatkaako elokuvien parissa. Työuraa varikolla oli takana parikymmentä vuotta ja virka oli vakituinen. Ohjaaja Rauni Mollbergin kannustamana Höylä kuitenkin valitsi elokuvat ja rekvisiitöörin uran. Höylä on ollut mukana suurissa kotimaisissa tuotannoissa lavastamassa ja toisinaan näyttelemässä pieniä sivuroolejakin. Moni elokuva on suurelle yleisölle hyvin tuttu: MollberginTuntematon sotilas, Talvisota, Rukajärventie, Hylätyt talot, autiot pihat, Koirankynnenleikkaaja ja niin edelleen. Yhteensä Höylä on ollut mukana useissa kymmenissä elokuvissa ja televisiotuotannoissa.
Työ on opettanut tekijäänsä ja autovarikolla työskentelystä on ollut apua. Elokuvista suuritöisimmäksi Höylä mainitsee Talvisota-elokuvan. Siihen hän kunnosti armeijan vanhoja hyökkäysvaunuja, joista oli armeijan toimesta poistettu koneistot. Höylä asensi uudet moottorit, vaihteistot ja kytkimet ja laittoi vaunut kaikin puolin ajokuntoon. Myös taustatyö ja historian tuntemus on elokuvissa tärkeää. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa piti huomioida sotavuodet, eikä yksikään auto saanut olla vuoden 1940 jälkeistä mallia. Silloin rajat menivät kiinni eikä Suomeen saatu uusimpia autoja, joten niitä ei voinut elokuvassakaan näkyä.
Höylä suosii mielellään aidosti vanhoja autoja liian hyvin entisöityjen sijaan. Autossa pitää näkyä elämän jäljet ja tarkkaan entisöity auto voi olla kuin juuri tehtaalta tullut. Mieleen on painunut Markku Onttosen Kun taivas repeää -sarja, johon Höylän piti rakentaa auto, josta näkyvät sodan jäljet. Kuusamosta löytyi vuoden 1939 Ford Deluxen kori, joka oli ollut Suomen Puolustusvoimien käytössä. Auto laitettiin kuntoon yhdessä Ulla-vaimon kanssa, joka usein auttaa autojen verhoamisessa ja maalaamisessa. Auton lommot jätettiin oikomatta ja likaa lisättiin sivelemällä auton kylkiin valkoista maalia ja ruisjauhoja. Sarjassa autoa ajoi näyttelijä Kristiina Elstelä.
Kulkuneuvojen lisäksi Höylä on rakentanut paljon muitakin lavasteita. Hän kertoo työn muuttuneen vuosien saatossa kameratekniikan ja kuvankäsittelyn kehittymisen myötä. Kentällä tehty työ vähenee. Toisaalta tekniikan kehittymisen myötä kuvaaminen ei ole enää yhtä riippuvainen olosuhteista. Höylä kertoo esimerkiksi, että valonheittimien avulla voidaan kuvata vaikka yöllä, mutta valmiissa elokuvassa kohtaus tapahtuu päivällä. Katsoja ei edes huomaa, että kohtaus on kuvattu hämärässä.
Elokuvatyön lisäksi Höylä on Keski-Suomen tieliikennemuseota ylläpitävä yhdistyksen puheenjohtaja ja Keski-Suomen Keksijät ry:n jäsen. Risto Höylä sai Jyväskylän maalaiskunnan taidepalkinnon vuonna 2008.
