Jyväskylän ortodoksinen seurakunta on yksi Suomen ortodoksisen kirkon 21 seurakunnasta, hallinnollisesti seurakunta on osa Kuopion ja Karjalan hiippakuntaa. Seurakunta toimii keskisessä Suomessa, alueellisesti lähinnä entisessä Keski-Suomen läänissä.
Käspaikkakerho toimii Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan yhteydessä itsenäisenä harrastuskerhona, jossa käspaikoista kiinnostuneet tekijät kokoontuvat yhdessä sekä opettelemaan käspaikkojen tekemistä että valmistamaan niitä. Kävin tutustumassa käspaikkakerhon toimintaan huhtikuussa 2018 ja haastattelemassa käspaikkakerholaisia Julia Salmista, Marketta Flyktmania, Marja-Leena Jurvasta, Anna-Maija Keurulaista, Aulikki Kuukkasta, Katriina Leinoa, Päivi Lukkarista, Hillevi Oksasta ja Hannele Vaahtilaa heidän harrastuksestaan.
Käspaikkakerho on alkanut vuonna 2007 kerhon perustajan ja vetäjän Julia Salmisen kotona, jonne kokoontui aluksi muutamia käspaikkojen tekemisestä kiinnostuneita tekijöitä. Vähitellen kiinnostuneita osallistujia tuli lisää ja haastattelukerralla huhtikuussa 2018 käspaikkakerhossa oli mukana 11 osallistujaa. Käspaikkakerhoon ovat tervetulleita kaikki käspaikkojen valmistamisesta kiinnostuneet.
Käspaikkakerhon monipuolisen toiminnan käytännön asioiden sujumisesta huolehtii Katriina Leino. Käspaikkakerho kokoontui syys- ja kevätkaudella 2017-2018 kerran kuukaudessa, syyskuusta toukokuuhun, yhteensä yhdeksän kertaa. Käspaikkakerho järjesti marraskuussa 2017 käspaikkanäyttelyn Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan seurakuntasalissa, näyttely oli esillä sunnuntain jumalanpalveluksen jälkeen, käspaikkakerhon järjestämien kirkkokahvien yhteydessä. Käspaikkakerholaiset osallistuvat erilaisiin tapahtumiin, kuten myyjäisiin, joissa he myyvät tekemiään pyyheliinoja, minikäspaikkoja ja postikortteja esimerkiksi diakoniatyön hyväksi sekä käspaikkakerhon omien opintomatkojen rahoittamiseksi.
Käspaikkojen merkitys tekijälleen tulee esille sekä sen sisältämässä sanomassa että ulkoisessa olemuksessa. Käspaikka koetaan ortodoksisen uskon harjoittamiseen kuuluvaksi tekstiiliksi, rukouksen välikappaleeksi, jonka paikka kotona on ikonin päällisvaatteena. Perinteisiä malleja hyödyntäen käspaikkakerholaiset suunnittelevat myös omia malleja käspaikkoihinsa. Käspaikkakerholaiset haluavat tehdä käspaikkoja perinteitä kunnioittaen, mutta myös uutta elävää tekstiiliperintöä luoden. Mallien ja kuvioaiheiden ohella myös materiaalien valinnalla on merkitystä, käspaikat tehdään hyvälaatuiselle, usein palttinasidoksella käsinkudotulle, valkaistulle tai luonnonväriselle, kapealle pellavakankaalle. Kuvioaiheet kirjotaan kankaalle nurjattomalla etupistokirjonnalla edestakaisin, karjalaisittain ”ielleh järilleh”, jolloin kuviot ovat samanlaiset kankaan molemmin puolin. Kirjonta tehdään yleensä vain yhdellä värillä, yleisin on kirkkaanpunainen. Yksiväristen, puuvilla- tai pellavalangasta virkattujen pitsien väri ja kuvioaiheet suunnitellaan huolellisesti käspaikkaan sopivaksi.
Käspaikan valmistamiseen liittyy tarkkuus ja työhön keskittyminen, sillä kirjontatekniikkana käytetty etupistokirjonta vaatii kuvion tarkkaa laskemista ja seuraamista. Kirjontaan keskittyminen ei kuitenkaan vähennä tekemisen iloa, vaan päinvastoin:
”Tää on tavallaan niin yksinkertaista kauneutta, että tästä tulee tekemisen ilo, jotenki tää viehättää mua. Kun tätä tekee, on ihan omissa mietteissään ja syventyy tähän, että tässä pääsee niinku maailmasta pois.”
