Koulukäsityöt ovat kaikille suomalaisille tuttu oppiaine. Niihin liittyy monenlaisia muistoja niin käsitöiden tekemisestä, tuntien kulusta kuin opettajista ja koulukavereistakin.
Monelle mieleen on jäänyt tunnelma. Marko Kananen, 21, Olli-Pekka Karttunen, 25, ja Hanna-Mari Kinanen, 26, kuvaavat tunteja rennoiksi ja hauskoiksi. Tunneilla leikittiin, pelattiin ja juteltiin muiden kanssa. Luokassa sai myös liikkua vapaammin kuin muilla tunneilla. Kananen muistaa istuneensa paripulpetissa ompelemassa ja jutelleensa samalla kavereiden kanssa tietokonepeleistä. Karttunen kuvaa tunneilla olleen välillä hulinaa ja vilinää, mutta töitäkin tehtiin ahkerasti.
24-vuotias Susanna Sulkunen kertoo, ettei mennyt tunnille innolla niinkään käsitöiden vuoksi, vaan nimenomaan koska nautti tunnelmasta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Hän valitsi 7.-luokan pakolliseksi käsityöksi teknisen käsityön. Tekstiilityöhön hän turhautui jo ala-asteella patalappua tehdessään. Työstä puuttui luovuus, sillä jos työtä teki liikaa oman mielen mukaan, näkyi tämä heti numerossa. Lisäksi hän halusi ennemmin olla poikaporukassa kuin tyttöjen kanssa. Vaikka työn sosiaalisuus oli mukavaa, harmittaa Sulkusta aliarvioiminen sukupuolen vuoksi. Pojat tekivät töitä hänen puolestaan ja hänestä tuntuu, että opettajakin päästi hänet arvostelussa muita helpommalla. Käyttöesineitä kuitenkin valmistui vuoden aikana useita.
Kinanen kertoo, että tunneilla tehtiin sekä opetussuunnitelmaan kuuluvia että vapaamuotoisempia töitä. Jälkimmäiset olivat hänelle mieluisimpia. Hän muistaa, että yläasteella sai tehdä jopa koruja metallityön tunneilla. Villapaitaakin kudottiin ja eri töihin tehtiin kirjailuja. Mieleen ovat jääneet esimerkiksi koristeltu tyynyliina ja reppu. Käsitöistä on jäänyt positiivisia muistoja ja Kinanen harrastaa käsitöitä edelleen silloin tällöin.
Kananen muistaa enemmän tuntien tunnelmasta kuin varsinaisesta työskentelystä. Hänen bravuurityökseen ala-asteen tekstiilityöstä on jäänyt kolmannella luokalla tehty liikuntapussi, jota hän pitää poikkeuksellisen onnistuneena. Kananen kertoo, ettei koe olevansa erityisen hyvä käsitöissä eikä hänellä ole tullut tehtyä käsitöitä sitten yläasteen viimeisten pakollisten teknisten töiden tuntien.
Myös Karttunen kertoo, ettei kokenut olevansa hyvä käsitöissä. Heikot arvosanat ja itsensä vertaaminen muihin saivat hänet kokemaan työnsä usein epäonnistuneiksi. Siksi yläasteen käsitöistä jäi erityisen hyvät tunnelmat opettajan annettua hänelle arvosanaksi kahdeksikon. Vaikka Karttunen nyt miettii, onko arvosanalla suurta merkitystä, tuntui se sillä hetkellä hyvältä. Epäonnistuneiden töiden lisäksi mieleen on jäänyt myös monta onnistumista, kuten ensimmäinen ala-asteella tehty työ, villalangoista pujoteltu pannunalunen. Käyttöön päätyivät myös löylykauha ja pieni puinen kapusta. Seitsemännellä luokalla Karttunen valmisti penaalin, joka onnistui hänen mukaansa ihan hyvin. Se jäi kuitenkin vuosiksi kaapin perukoille tarpeettomana. Vanhan penaalin hajotessa Karttunen muisti itse tekemänsä penaalin ja tämä on palvellut siitä saakka opiskeluissa ja työelämässä. Penaalin hän listaa positiiviseksi saavutukseksi koulukäsitöistä.
Suomen käsityön museo on kerännyt koulukäsitöihin liittyviä muistoja perusnäyttelyynsä Käsityössä elämän tuntu vuodesta 1999. Kässäätkö-muistiverkko löytyy osoitteesta www.craftmuseum.fi/kassaatko/index.htm.