Katri-Maria Huhtakallio

"Materiaalin havainnoiminen, sen tunteminen ja koskeminen, jopa tuoksu ovat asioita, jotka vaikuttavat teoksen valmistusprosessiin. Ne synnyttävät uusia mielikuvia, uusia yhteyksiä ja näkökulmia työskentelyyn. Teos muovautuu pikkuhiljaa useiden päivien, joskus jopa viikkojen aikana. Samalla sen luonne alkaa kaivautua esiin ja voi muuttua paljonkin alkuperäisestä ajatuksesta."

Katri-Maria Huhtakallio

kuvanveistäjä
TAITAJAT / kuvanveistäjä

Katri-Maria Huhtakallio, kuvanveistäjä

Keramiikan toinen luonto -näyttely 2019 Katri-Maria Huhtakallio / Suomen käsityön museo

Olen opiskellut lasinpuhaltajaksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Valmistumiseni jälkeen työskentelin lasinpuhaltajana, mutta tunsin halua toteuttaa enemmän omia ideoitani ja oppia lisää. Hakeuduin opiskelemaan Aalto-yliopiston keramiikka- ja lasitaiteen linjalle lasiopintoja jatkaakseni. Samalla tutustuin keramiikkaan, josta onkin yllättäen tullut tärkein ilmaisutekniikkani. Käsityöläisyys on aina ollut mukana taiteessani. Olen edelleen kiinnostunut oppimaan uusia tekniikoita ja materiaaleja. Seuraavaksi aion opetella puun veistoa ja tekstiilikirjontaa, jota voisin yhdistää kolmiulotteisiin teoksiini.

Työskentelyni lähtökohdissa materiaalilla on suuri merkitys. Käytän pääasiassa käsinrakennustekniikoita, joskus myös apumuotteja. Materiaalin havainnoiminen, sen tunteminen ja koskeminen, jopa tuoksu ovat asioita, jotka vaikuttavat teoksen valmistusprosessiin. Ne synnyttävät uusia mielikuvia, uusia yhteyksiä ja näkökulmia työskentelyyn. Teos muovautuu pikkuhiljaa useiden päivien, joskus jopa viikkojen aikana. Samalla sen luonne alkaa kaivautua esiin ja voi muuttua paljonkin alkuperäisestä ajatuksesta.

Luonto on minulle tärkeä. Jo pienikin metsä rauhoittaa mielen ja auttaa selkeyttämään ajatuksia. Viime vuosina teosteni aiheet ovat syntyneet suomalaisen luonnon, kansanperinteen ja uskomusten ympäriltä. Luonto ja eläimet ovat osa suomalaisuutta ja muinaisissa perinteissä luonnolla on ollut aivan erityinen, alati läsnä oleva rooli kaikessa tapahtuvassa.

Teoksissani omat henkilökohtaiset kokemukseni yhdistyvät muinaisiin uskomuksiin ja tarinoihin tai luonnontieteellisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi linnut kuvaavat sanansaattajia, kuoleman enteitä, jotka voivat liikkua tuonpuoleisten ja tämänpuoleisten maailmoiden välillä. Myös näyttelyn elämänpuu-aiheinen teos kumpuaa mytologioista. Sen kullatut terhot muistuttavat korua ja viestittävät, että meillä on kultaakin suurempi aarre, jota pitää vaalia. Luonto on ihmisen tärkein aarre. Teoksen nimi on lainaus J. H. Erkon runosta Keskus.

Tietoa taitajasta

Nimi
Katri-Maria Huhtakallio

Syntymävuosi
1983

Paikkakunta
Helsinki

Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu

Video

Kuvanveistäjä Katri-Maria Huhtakallio kertoo omasta taiteellisesta työskentelystään ja toteutuksesta valmistuksesta Keramiikan toinen luonto -näyttelyyn. Kesto 9:43 Keramiikan toinen luonto 18.5. - 8.12.2019 Suomen käsityön museossa. Video: Full Focus Media / Ronan Browne.