Artikkeli julkaisusta Lyhyt oppimäärä koulukäsityöhön (2003)
Tiivistelmä: Käsityönopetus suomalaiskouluissa 1800-luvulta nykypäiviin
Artikkelin kirjoittaja: Marjo-Riitta Simpanen
Filosofian lisensiaatti Marjo-Riitta Simpanen tarkastelee käsityön opetuksen asemaa ja tavoitteita suomalaisessa koululaitoksessa 1800-luvulta nykypäiviin.
Ennen 1970-lukua maassa oli voimassa rinnakkaiskoulujärjestelmä erillisine kansa- ja oppikouluineen. 1970-luvulla Suomi siirtyi yhtenäiskoulujärjestelmään, joka takasi kaikille saman peruskoulutuksen sosiaalisesta asemasta, varallisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta.
Vuonna 1866 aloittaneessa kansakoulussa käsityönopetuksen asema oli vahva, mikä on laskettu kansakoulun perustajan, Uno Cygnaeuksen ansioksi.
Myös kansakoulun jälkeisten jatkokurssien, myöhemmin kansalaiskoulujen opetusohjelmaan kuului runsaasti käsityönopetusta.
KUVA: Alavuden Jokivarren kansakoulun tyttöoppilaat keväällä 1927 kuvattuna kouluvuoden aikana käsityötunneilla tehtyjen, taidokkaiden ompelu- ja kirjontatöiden äärellä, vasemmalla kyläkoulun opettajapariskunta K. A. ja Aleksandra Saari. Kuva J. B. Saari, Alavus, Suomen käsityön museo
Valtion tyttökouluissa käsitöitä opetettiin vuodesta 1843 lähtien. Muiden paitsi klassillisten poikalyseoiden keskikouluihin käsityöstä tuli pakollinen aine vasta sodan jälkeen, vuonna 1941. Klassillisten lyseoiden pojille aine oli valinnainen.
1880-luvulla aloittaneiden tytöille ja pojille tarkoitettujen yhteiskoulujen toiminta perustui yhteiskasvatusaatteeseen. Niissä käsitöitä opetettiin erikseen tytöille ja pojille. Ruotsinkielisissä yhteiskouluissa veistonopetusta järjestettiin myös tytöille jo 1900-luvun alussa ja 1920-luvulla.
Nykyisessä peruskoulussa käsityö jakaantuu (a) tekniseen työhön ja (b) tekstiilityöhön. Tasa-arvon nimissä oppilaat tutustuvat molempiin vaihtoehtoihin. He saavat valita yläasteella seitsemännen luokan jälkeen opiskelevatko tekstiilityötä vai teknistä työtä.
Käsityön opetuksen vahva asema Suomessa perustuu 1800-luvun lopun kansansivistysajatteluun. Kansakoulun käsityönopetuksen tuli antaa rahvaan lapsille (a) teknisiä taitoja, (b) kasvattaa heitä työhön ja (c) edesauttaa kansallista uskonnollis-siveellistä ajattelua.
Kansakoululaisten käsitöiden kädenjäljen tuli olla virheetöntä ja säännöllistä. Vain hyvin tehty työ oli ihmiselle siunaukseksi.
Varhaisessa kansakoulussa käsityö oli harjoitusaine. 1900-luvun taidekasvatusliikkeen nousun myötä se luettiin taideaineiden ryhmään.
1980-luvulle tultaessa taide- ja ilmaisukasvatukselliset näkemykset korostuivat etenkin tekstiilityössä. 1900-luvun lopulla teknisen työn yhteydessä on keskusteltu paljon teknologiakasvatuksesta.
Suomessa käsityötä on mahdollista opiskella myös lukioissa. 1990-luvulta lähtien eräissä kouluissa on ollut mahdollista suorittaa käsityön lukiodiplomi.