Tässä tallennustyössä tarkasteltiin käsityötaitoja historiallisen elävöittämisen piirissä. Mitä käsitöitä kuuluu historialliseen elävöittämiseen ja mitä merkityksiä niille annetaan, ja miltä harrastuksen tulevaisuus vaikuttaa? Näihin kysymyksiin auttoi vastaamaan pitkäaikainen historian elävöittäjä ja käsityöläinen Valter Aspö.
Historiallisella elävöityksellä tarkoitetaan harrastusta, jonka tavoitteena on luoda mahdollisimman autenttinen toisinto jostakin historiallisesta esineestä, elintavasta, taidosta tai kokonaisesta historiallisesta henkilöstä. Harrastus on hyvin monimuotoinen ja pitää sisällään useita erilaisia tapoja toteuttaa itseään.
Elävöityksen piiristä voidaan löytää valtava erilaisten käsitöiden kirjo. Aspö on itse tehnyt esineitä useilla erilaisilla tekniikoilla kuten esimerkiksi takomisella, kehruulla, värjäyksellä ja pronssivalulla. Laajalle käsityö osaamiselle on kysyntää, sillä Suomestakin löytyy hyvin monen eri aikakauden elävöittäjiä, joilla kaikilla on omat erityistarpeensa ja -vaatimuksensa. Monet harrastajat tekevät usein omat vaatteensa, mutta haastavammat käsityöt, kuten esimerkiksi metallityöt vaativat usein ammattimaisia käsityöläisiä. Käsitöiden merkitys on siis erittäin suuri, sillä ilman niiden tekijöitä, eivät harrastajat saisi tarvittavia vaatteita ja varusteita. Itse käsitöihin keskittyviä ryhmiä on Suomessa vain vähän, mutta lähes kaikkien ryhmien taustalla toimii yleensä muutama käsityöläinen, jotka valmistavat elävöittäjä ryhmälle tarvittavia esineitä.
Omat erityispiirteensä historiallisille käsitöille asettaa autenttisuuden käsite, joka Aspön mukaan aiheuttaa usein kiivastakin keskustelua elävöittäjien kesken. Autenttisuudella tarkoitetaan toimintatapaa tai esinettä joka on mahdollisimman samanalainen, kuin alkuperäine esine ja on näin ollen uskottava. Elävöittäjillä on erilaisia näkemyksiä mikä on riittävä autenttisuuden taso, jota tavoitella ja Aspön mielestä asia riippuu hyvin paljon kontekstissa. Hänen mielestään autenttisuus ei ole täysin mustavalkoinen seikka, vaan autenttisuudessa on eri tasoja. Löyhempi suhtautuminen sopii hyvin rennompaan toimintaympäristöön, mutta Aspö mielestä elävöittäjällä on vastuu pyrkiä autenttisuuteen silloin kun tämä toimii esimerkiksi museoiden kanssa yhteistyössä sillä tällöin elävöittäjä luo ihmisille kuvaa menneisyydestä.
Aspön itsensä mielestä tämä mahdollisimman tarkan autenttisuuden tavoittelu on parhaimpia asioita historiallisessa elävöityksessä. Hän pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään käsityöläisenä, jotta seuraava vaate, koru tai työkalu olisi edellistä autenttisempi ja parempi.
Huolimatta koronan aiheuttamista elävöitystapahtumien peruuntumisista ja muista ongelmista, historian elävöityksen tulevaisuus vaikuttaa varsin valoisalta ja Aspö uskoo sen jatkavan kasvuaan Suomessa.
