Suomalaisen kansallispuvun alku on 1800-luvulla ja kansallisromantiikassa. Pukujen esikuvina ovat kansanpuvut, maalaisväestön ja kaupunkien alemman yhteiskuntaluokan 1700- ja 1800-luvuilla käyttämät vaatteet. Kansanpuvuista tehtiin uusintoja, joita ryhdyttiin kutsumaan kansallispuvuiksi. Kansallispukujen syntyyn vaikuttivat kansallisromantiikka, suomalaisuuspyrkimykset ja kansanomaisen käsityön ihaileminen. Alussa se oli vain kaupunkien sivistyneistön harrastus, josta se laajeni sitten järjestöjen, seurojen ja esiintyvien ryhmien käyttöön.
1900-luvulla kansallispukujen suosio on vaihdellut hiipumisesta aina uuteen innostumiseen. Uudestaan muotiin kansallispuvut tulivat 1970-luvulla kaupunkilaisten halutessa korostaa juuriaan. Suosion kasvu näkyikin kotiteollisuusyhdistyksissä sekä kansalais- ja työväenopistoissa pukujen valmistuskurssien yleistymisenä.
1960-luvun lopulla pukujen pariin päätyivät myös Tuula Tanttula-Murto ja Martti Murto. Molempien suvuissa on käsityöosaajia ja taito on kulkenut eteenpäin. Kansallispukujen pariin pariskunta päätyi kuitenkin sattuman kautta. Tuula suoritti Kotkan ammattikoulussa pukuompelulinjalla tutkinnon, mutta vannoi, ettei koskaan ompelisi asuakaan. Kun pariskunta aloitti tanhuharrastuksen, tarvitsivat he asianmukaiset puvut. Tuula valmisti asut ja pian niitä kysyivät muutkin.
Tuula päätyi opettamaan kansallispukujen valmistusta Kotkan kansanopistoon asti. Martti taas valmistaa suutari-isänsä oppien mukaisesti kenkiä ja nahkaosia asuihin, mutta hän osallistuu myös kankaiden kutomiseen ja muihin työvaiheisiin. Heidän työtilansa sijaitsivat kotona.
Murrot arvostavat kansallispukuneuvoston tekemään työtä perinteen pelastamisen saralla. He näkevät, että tutkimus on elvyttänyt monia jo menetettyjä tekniikoita. Tutkimuksen merkitys kansallispukujen saralla on valtava ja kehitys on ollut näkyvää. Heidän aloittaessaan kansallispukujen parissa tietoa oli huomattavan vaikeaa saada. Murrot ovat itsekin vierailleet museoissa tutkimassa vanhoja pukuja ja opetelleet niiden tekemistä. Muutos kansanpuvuista kansallispuvuiksi oli melko nopea ja Murrotkin havaitsevat tämän katsoessaan ajassa taaksepäin. Heidän isovanhempiensa ja vielä vanhempiensakin aikana käsite kansallispuku on ollut vailla merkitystä.
Pukujen valmistus on aikaa vievää ja kärsivällisyyttä vaativaa työtä. Murrot valmistavat pukunsa alusta asti käsityönä, mutta eivät paheksu koneellisesti valmistettujakaan pukuja. He huomauttavat, että 1800- ja 1900-luvuilla saatiin paikoin valmisvaatteita, erityisesti suurilta kauppapaikoilta, ja ne olivat ylellisyystarvikkeita sen ajan ihmisille. Nykyään asetelma on kääntynyt päinvastaiseksi ja kokonaan alusta asti käsintehdyt vaatteet ovat harvassa. Murrot kuitenkin korostavat, että puvut on aina tehty rakkaudella ja valmistustekniikkaa tärkeämpiä seikkoja ovat puvun istuvuus kantajalleen ja puvun siisteys.
Jokaisen ihmisen pitäisi koittaa vaatteen valmistusta kerran elämässään, sanovat Murrot. Se on itsessään palkitseva kokemus, jollaisia nykyajan ihmiset tarvitsevat, hiljentymistä työn äärelle, jolloin he voivat sulkea muun maailman ulkopuolelleen.
Tuula Tanttula-Murto ja Martti Murto ovat jo eläkkeellä, mutta heidän tyttärensä Soja Murto jatkaa työtä pukujen parissa.