1800-luku
Kaislaesineiden valmistus on vanha elinkeino Kruunupyyssä. Jo 1700-luvun loppupuolelta siitä on joitakin tietoja, mutta ei kuitenkaan tiedetä tarkkaan, miten tämä elinkeino sai alkunsa.
Kaislatöitä tekemällä saivat sekä talolliset että maattomat lisäansioita 1800-luvulla. Kaislatuotannon merkitys kasvoi vuosisadan loppua kohti, kun kotiteollisuusesineiden tuottaminen ja myyminen asteittain helpottui eri asetusten avulla.
Kaislamatto oli koko 1800-luvun ajan tärkein kaislasta valmistettava tuote. Niitä tehtiin sekä kutomalla että palmikoimalla. Palmikoitujen mattojen valmistus ei vaatinut suuria työtiloja eikä kalliita työvälineitä, ja mattojen palmikoiminen toi varsinkin varattomille mahdollisuuden ansaita tarpeellisia lisätuloja.
Yksinkertaisimmat kudotut matot olivat yksivärisiä palttinamattoja, mutta matot saatettiin myös kuvioida eri tavalla. Yksi tapa oli kaislakorsien värjääminen aniliininpunaiseksi tai vihreäksi ennen kutomista. Värjääminen tapahtui keittämällä vesihauteessa, johon oli lisätty väriaine ja suola. Matoissa värilliset poikittaiset kuvioraidat vuorottelivat leveiden luonnonväristen väliraitojen kanssa. Käyttämällä erivärisiä loimilankoja ja vaikeampia sidoksia mattojen kuviointi saatiin hyvinkin vaihtelevaksi.
Kaislatuotteiden valmistus nivoutui luontevasti vuotuiseen työrytmiin. Kaislamattoja tehtiin pääasiallisesti talvella, silloin kun maataloustöistä jäi enemmän aikaa. Kevät taas oli parasta tuotteiden myyntiaikaa.
Tuottajat hoitivat tavallisesti myynnin lähialueelle itse. He kulkivat naapurikaupunkien, Pietarsaaren ja Kokkolan, toreilla myymässä mattojaan. Myös markkinoilla, esimerkiksi Vaasassa ja Oulussa, myytiin kruunupyyläisten tuotteita. Jo 1800-luvun puolivälissä kaislamattoja myytiin eri puolille Suomea. Laajemmalle alueelle matot levisivät muiden kauppiaiden välityksellä.
1900-luvun alku
Kaislaesineiden valmistus jatkui tämän vuosisadan puolella, ja matto oli edelleen tärkein tuote. Mutta 1900-luvulla alettiin kuitenkin valmistaa uusia tuotteita, joista ensimmäiset olivat kenkien irtopohjalliset ja tossut. Jo 1910-luvulla tossuja vietiin jopa Ruotsiin. Myöhemmin tehtiin myös laukkuja, ruukunsuojuksia ja erilaisia koriste-esineitä. Vielä 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa tuotanto oli pientä verrattuna tulevien sotavuosien varsinaiseen kukoistukseen.
1940-luvun pula-aika
Sota-aika oli kaislatuotannon todellista nousukautta. Tämä vaihe alkoi talvisodan jälkeen ja kesti koko 1940-luvun ja jatkui vielä 1950-luvullakin. Raaka-aineista oli puutetta ja kaislasta tuli mm. nahan korvike. Kruunupyyläisten kaislatuotteet menivät hyvin kaupaksi ympäri maata, sillä myös kotiteollisuustuotteista oli pulaa.
Kruunupyyssä kaislatuotteita valmistettiin lähes joka talossa. Työhön osallistuivat naisten lisäksi myös miehet ja lapset. Yksittäisten perheiden valmistama tuotevalikoima oli melko pieni, koska eri taloissa saatettiin erikoista tiettyihin tuotteisiin.
Sota-ajan ja pula-ajan päätuotteet olivat 1940-luvulla laukut, tossut ja tohvelit. Lisäksi kudottiin ja palmikoitiin mattoja, punottiin ruukunsuojuksia ja erimuotoisia koreja.
Laukkuja tehtiin sekä punomalla että liittämällä yhteen palmikoita ja mallit vaihtelivat pyöreistä kulmikkaisiin. Vanhojen virsumallisten tossujen lisäksi valmistettiin tohveleita, joissa oli avoin kantapää.
Kudotut matot tehtiin paperiloimeen, koska puuvillalankaa oli vaikea saada. Matot olivat yksinkertaisia ilman loimen avulla aikaansaatua kuviointia.
Sota-aikana Helsingissä toiminut liike Norna hemslöjd sekä muutamat muut kotiteollisuusliikkeet kiinnostuivat kruunupyyläisistä kaislatuotteista. Nämä liikkeet välittivät myös uusia malleja tekijöille Kruunupyyhyn.
Kruunupyyssä toimivat kaupat edistivät myös tuotteiden myyntiä välittämällä niitä liikkeisiin ympäri maata. Kauppojen lisäksi muutamat yksityiset henkilöt alkoivat välittää kaislatuotteita. Jotkut välittäjät toimivat useita kymmeniä vuosia ja heillä oli laajat kontaktit eri puolilla Suomea oleviin liikkeisiin. Parhaimpana aikana heillä oli edustajia, jotka kiersivät myymälöissä.
Sota-aikana yritettiin myös muualla maassa edistää kaislan käyttöä tuotteiden raaka-aineena. Pidettiin kaislatyökursseja ja mm. Marttaliiton avustuksella julkaistiin ohjekirjanen kaislatuotteiden tekemisestä. Vuoden 1945 Omin Käsin lehdessä annettiin yksityiskohtaisia ohjeita kaislaesineiden valmistamiseksi.
Vielä 1950-luvulla kaislaesineiden kysyntä ja tuotanto oli melko suurta, mutta 1960- ja 1970-luvulla tuotanto laski koko ajan.
1980-luku
Tällä vuosikymmenellä on kiinnostus kaislatyötä ja kaislatuotteita kohtaan ollut suurempi kuin kahdella edellisellä vuosikymmenellä. Kesällä 1986 Kruunupyyssä oli kuitenkin alle kymmenen tekijää, jotka enää valmistavat esineitä myyntiin. Nykyisin valmistajilta ostetaan niin paljon esineitä, kuin he ehtivät tehdä.
Tämän päivän päätuotteita ovat erikokoiset rasiat, korit ja aluset, mutta edelleen tehdään myös pohjallisia ja laukkuja. Mattoja ei tällä hetkellä valmisteta myyntiin.
Nyt jokainen valmistaja hoitaa tuotteensa myynnin ja välityksen itse. Toiset kokevat tämän hankalaksi ja muistavat aikoja, jolloin välittäjä hoiti sen kokonaan. Paras myyntiaika on nykyään joulun alla ja kesällä turistiaikana.
Vuoden 1981 jälkeen paikkakunnalla on pidetty useita kaislatyökursseja, joiden kautta kaislan harrastuksenomainen hyödyntäminen on lisääntynyt.
KRUUNUPYY JA KAISLA
Kruunupyyn kunta sijaitsee ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Pohjanlahden rannikolla Pietarsaaren ja Kokkolan välissä. Vanhan Kruunupyyn kyläkunnat sijaitsevat Kruunupyyjokivarren kummallakin puolella sekä jokisuistossa. Kruunupyy on vanhaa maatalousseutua, mutta myös kotiteollisuudella on ollut merkityksensä väestön elatuksessa. Alavetelin, Kruunupyyn ja Teerijärven kunnat liitettiin 1960-luvulla yhteen nykyiseksi Kruunupyyn kunnaksi, jossa on noin 7.100 asukasta. Asukkaita vanhan Kruunupyyn alueella oli vuonna 1985 noin 3.000.
Kaisla on sarakasveihin kuuluva monivuotinen kosteikkokasvi, jota tavataan kaikkialla maapallolla. Järvikaislan varsi voi tulla jopa kolmen metrin pituiseksi. Vartta ympäröi lehdistä muodostunut tuppi, joka ei pistä esiin veden pinnasta. Tähkämäinen kukka on järjestäytynyt huiskilomaiseksi kukinnoksi. Varressa ei ole niveliä, ja siinä on lukuisia pieniä ilmakanavia, jotka tekevät varresta hyvin kevyen. Esineiden valmistukseen käytetään kaislan varsiosaa eli kortta.
Kruunupyyn läpi virtaa Kruunupyyjoki, jonka suistossa kasvavan lajin on todettu olevan järvikaislaa (Scirpus lacústris) eikä merikaislaa (Scirpus maritimus). Kruunupyyjoen suistossa on nähtävästi ollut kaislalle suotuisat kasvuolosuhteet. Aikaisemmin joen makea vesi sekoittui meriveteen, mutta 1960-luvulla alueesta tehtiin teollisuuden tarvitsema makeanveden allas. Veden laatu huononi huomattavasti ja kaislan laatu sen myötä. Vasta 1980-luvulla veden laatua on saatu parannetuksi ja vuonna 1985 kaisla oli pitkästä aikaa taas hyvää.
Nämä erinomaiset ja laajat raaka-aineen saantimahdollisuudet ovat suuresti vaikuttaneet koko kaislatuotannon syntyyn Kruunupyyn alueella. Hyvien ekologisten olosuhteiden lisäksi tuotannon syntyyn lienevät vaikuttaneet myös yksilölliset ja satunnaiset seikat.