ARTIKKELIT

Kaislan korjuu ja kuivatus

Suomen käsityön museon dokumentointiprojekti 1986 Ditte Stűrmer-Hiltunen, Suomen käsityön museo
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Kaislan korjuun ja varsinkin kuivatuksen onnistuminen on erittäin oleellinen asia hyvien tuotteiden aikaansaamiseksi. Korjuuajankohta vaikuttaa sekä kasvin sitkeyteen että väriin. Alkukesän kaisla on sitkeämpää ja taipuisampaa sekä säilyy kuivattunakin vihreänä. Loppukesällä korjattu kaisla on hauraampaa ja väriltään ruskehtavaa.

Kaislat tulisi kerätä niiden kukkiessa, jolloin korresta pystyy kaikkein parhaiten punomaan esineitä. Nykyään kruunupyyläiset korjaavat kaislan kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa. Tarkka ajankohta määräytyy kaislan kasvuvauhdin ja sääolojen mukaan.

Korjuuajankohta on vaihdellut eri aikoina. Sota-aikana korjuun sai aloittaa heinäkuun 12. päivänä keskiyöllä. Tämä päivä oli paikkakunnalla niin tunnettu, että yleisesti puhuttiin kaislapäivästä: sävidan – sävdagen. Ahkerimmat aloittivat korjuun jo yöllä, eikä kestänyt kauan ennen kuin lahdet oli tyhjennetty kaislasta.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Vaiheita:

Kaislaa voidaan korjata joko nyhtämällä tai leikkaamalla. Nyhdettäessä korjuuajankohta on vielä tarkempi, sillä korret irtoavat hyvin vain muutaman päivän ajan. Leikattaessa korsi katkaistaan mahdollisimman läheltä kasvin juurta, jotta koko varsi saataisiin talteen. Tähän käytetään joko viikatetta tai puisella jatkovarrella varustettua sirppiä.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Leikkaaminen voi tapahtua joko vedessä kahlaten tai veneestä käsin.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Kaisla on huokoisuutensa ansiosta hyvin kevyt ja katkaistuna se kelluu veden pinnalla. Korret voidaan kerätä isoiksi lautoiksi, jotka kuljetetaan rantaan.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Toinen tapa on kerätä korret veneeseen.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Rannalla kaislojen annetaan olla maassa isossa kasassa sitkistymässä yhdestä kahteen viikkoa, jona aikana korsia tulisi käännellä päivittäin. Tämän jälkeen kaislat nostetaan pystyyn pienissä nipuissa puita tai pensaita vasten, jotta ilma pääsee kiertämään niiden lävitse. Homehtumisvaara on erittäin suuri koko kuivatusprosessin aikana. Kuivatuksen pitäisi tapahtua hitaasti puolivarjossa, ei auringonpaisteessa. Tämän toisenkin vaiheen aikana nippuja tulisi käännellä usein. Yhden- kahden viikon jälkeen niput siirretään sisätiloihin.

Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.
Kuva: Suomen käsityön museo, Ditte Stürmer- Hiltunen 1986.

Lopullinen kuivatus ja varastointi tapahtuu sisällä mahdollisimman ilmavasti. Pakkanen ei vaurioita kaisloja, mutta säilytyspaikka ei saa olla kostea. Ennen olkia säilytettiin samassa vajassa kaislojen kanssa, jolloin oljet imivät itseensä ilman kosteuden.

Lähteet

Dahl, Hjördis toim., Kaislatöitä. Marttaliiton, Pienviljelijäin Keskusliiton, Pienviljelijäin Liiton, Sos. dem. Työläisnaisliiton ja Finlands Svenska Marthaförbund’in Kotitalouskeskus ry:n julkaisu. Helsinki 1944.

Eriksson, Leif, Perinteisen käsityön mestareita. Kotiteollisuus 1980 / 1. Helsinki 1980.

Johnson, Seija, Materiaalina kaisla: rasian valmistaminen. Kotiteollisuus 1980 / 3. Helsinki 1980.

Karttunen, Laila, Kappale Siikajoen olki- ja kaislatyötä. Kotiteollisuus 1940 / 9. Hämeenlinna 1940.

Sivonen, Katri, Kaisla Kotiteollisuuden raaka-aineena. Omin Käsin 1945 / 2. Helsinki 1945.

Storå, Nils, Kronoby kommuns historia I. Jakobstad 1979.

Tegengren, Helmer, Kronoby sockens historia. Åbo 1943.

Käsityötekniikka