Jan-Peter Sandbacka

Satulaseppäpari Jan-Peter Sandbacka ja Sari Airo-Sandbacka työskentelevät Suomen hevosmaisimmassa pitäjässä Ypäjällä korjaten, entisöiden ja eläen satuloiden keskellä. Jan-Per Sandbacka (s. 1939) puhuu työstään innostuneesti ja vakuuttavasti. Perehtyneisyys hevosiin, satuloihin ja ammattikäsityöhön paljastuu hänen puheestaan. Ostaisinko tältä mieheltä korjatun satulan? Ostaisin, mitä todennäköisimmin. Pariskunnan työnjako on verstaassa selvä. Jan-Per hoitaa korjauksen raskaammat vaiheet, ”miesten työt” ja Sari ompelee, hoitaa tarkemman ja yksityiskohtaisemman korjaustyön. Jan-Per myy, markkinoi ja kritisoi alan koulutusta ja etenkin sen puuttumista Suomesta vuonna 1996: ”Meillä oli oppisopimusoppilas, joka valmistu sitte viime toukokuussa, mutta ei koskaan enää oteta, koska Suomen systeemi on semmonen… Äärettömän kallista. Verokiila oli pahimpina kuukausina niin rankka, että näin pienen firman vaihdosta meni 20 % oppilaan kuluihin ja sehän nyt on selvä, 2-4 % prosenttia hyväksyn, mutta 20%, yli viidesosa, se on täysin mieletöntä. Semmosta päivää, että me otetaan oppilas tähän, ei koskaan tule enää näillä nykyisillä ehdoilla. Nyt se oppisopimusjärjestelmä on vähän muuttunut, mutta vieläkin ne lasketaan työläisiksi eikä oppilaaksi. Sosiaaliedut puuttuu; ne ei saa opintorahaa, opintolainoihin ei korkotukia, mitään tällaista. Se on äärettömän huonosti hoidettu Suomessa.” Peruskoulun tasapäistävä vaikutus on latistanut myös ammatillisen koulutuksen Sandbackan mielestä: ”…kun tehtiin tää loistava peruskoulu-uudistus, joka on kaiken pahan alku ja juuri niin monella, monella alalla ja samanaikaisesti tasapäistettiin myöskin ammatillinen koulutus ja vanha käsityöläisopetus-järjestelmä, oppipoika-kisällitutkinto ja mestarinkirja: tää romutettiin niinku virallisena koulutusjärjestelmänä.”

”Vanhat käsityöläisammatit on tapettu, koska ei ole mahdollistettu niiden uusiutumista, siis ihmisten hakeutumista niille aloille, koska tätä oppipoikajärjestelmää ei oo ollu olemassakaan virallisesti, vaan edelleen sanotaan, et eiks joku oppilaitos vois perustaa semmosen linjan, jolla opetetaan satulasepän taitoja. Otappa tosta 12 oppilasta, rupeet niille opettaan näitä asioita, se linja kestää 2 x 4 kuukautta, kun nyt ollaan tekemässä yhteispohjoismaista koulutusjärjestelmää satulaseppäaloille, niinkuin monille muille pienille käsityöläisaloille. EU rahoittaa investoinnin, pääpaikkana Ruotsi ja Suomi on menossa sinne mukaan ja koulutuksen pituus on 4 vuotta ja täällä haaveillaan edelleen jostain tällaisesta mister minit satulasepistä, joka on idioottimaista.” [1] , harmittelee Jan-Per Sandbacka. Teollinen sarjatyö, hevosten katoaminen autoistumisen myötä ja käsityön kannattamattomuus tappoivat satulasepän työn käsityöammattina. Satulaseppä -nimike on perinteisesti sekä Suomessa ja Ruotsissa ollut yleisnimitys käsityöläisille, jotka harjoittavat nahkatöitä tai sitä vastaavaa verhoilutyötä. Ruotsissa on olemassa bilsadelmakare eli autosatulaseppä, joka kiinnittää muovisia verhoiluosia autoihin. Suomessa verhoilijat ovat käyttäneet satulasepän nimikettä. [2] Aiemmin myös suutarit ja valjassepät korjasivat satuloita. Tänä päivänä satulaseppien pääasiallinen tehtävä on satuloiden korjaus. Satulan valmistus käsityönä on kannattamatonta, koska pitkät yksittäiset työvaiheet vievät paljon aikaa. Sarjavalmisteinen satula valmistetaan luonnollisella menetelmällä parkitusta nahasta, joka on yleensä naudannahkaa tai siannahkaa. Nahan hinnan muutokset vaikuttavat satulan hintaan enemmän kuin kiinteät palkkakustannukset, mikä osaltaan kertoo tuotteen käsityömäisyydestä. [3] Satula tehdään ja korjataan hevoselle. Jan-Per Sandbacka kertoo: ” Pääasiassa me tehdään satuloiden korjauksia ja valtaosa on tämmösiä, toppausvillojen uusimisia, koska se toppausvilla kovettuu vähitellen käytössä ja sitten jos vaihtaa hevosta, niin se villa täytyy uusia, et se pääsee taas satula sopeutumaan sen hevosen selän muotoseksi, et saadaan se kosketuspinta hevosen selkään mahdollisimman suuri, painojakauma mahollisimman laajalle alueelle. Silloin hevonen voi hyvin ja kun se voi hyvin ettei se satu mihinkään, eikä tuu mitään pisterasituksia sen selkään arkoihin paikkoihin, niin sillon se toimii oikein, silloin se niinkun on palvelualtis, se menee niinku sinne, se on yksi osa sitä kokemusta ja hevostietämystä:…kaikki asiat ajatellaan ikäänkuin hevosen kautta, että minkälainen sen on tehä työtä, kun mä teen satulan näin, niin onks sen sitte hyvä toimia sen satulan kanssa. Ratsastaja on toisarvoinen.”