Ajaton kauneus – 1950-luvun Columna-nojatuoli verhoomossa
Tallennuksen tavoitteena on muodostaa kuvaus huonekaluverhoilusta käsityöammattina. Lisäksi ”punaisena lankana” kulkee oman nojatuolini – kotimaisen Askon huonekalutehtaan Columnan, suunnittelijana Ilmari Lappalainen – verhoiluprosessin tallentaminen verhoilu Pellavillassa Jyväskylässä, verhoilija Sari Närväsen osaavissa käsissä. Columna-nojatuolin nro 2450 huonekalupiirustus on nähtävissä Finna-palvelussa, Lahden kaupunginmuseon kuva-arkistossa.
Tallennuksessa on taustoitettu verhoilun historiaa, kehitystä ja ammatillistumista sekä Askon huonekalutehtaan vaiheita ja Columna ”terveystuolin” suunnittelua ja valmistusta osana tätä. On pyritty pääsemään sisälle muotoilun ja kädentaidon rooliin huonekalutuotannossa sekä vastaamaan kysymykseen, miksi juuri Columna kannattaa kunnostaa ja verhoilla uudelleen jopa 70 vuoden jälkeen? Tallennuksessa on selvitetty, minkälaisia ajatuksia jyväskyläläisellä verhoilijalla on tänä päivänä verhoilusta. Erityisessä tarkastelussa on siis Columna-nojatuolin verhoiluprosessi. Aineistona on käytetty muun muassa verhoilualasta ja Askon huonekalutehtaasta kertovaa kirjallisuutta. Lisäksi valokuvausta, havainnointia ja haastattelua verhoilu Pellavillassa. Kenttätyön kautta on hahmotettu nojatuolin verhoiluprosessi kokonaisuudessaan, johon kuuluivat: 1. vanhan verhoilun purku, 2. uusi pehmustus ja 3. uusi päällinen. Närväsen haastattelusta on saatu tietoa verhoilijan ammatista ja työstä sekä Columna-nojatuolin verhoiluun liittyvistä elementeistä.
Verhoilu on ammattitaitoa vaativaa käsityöläisyyttä, jonka perinteet ovat pitkät ja kauaskantoiset. Verhoilijaksi kouluttaudutaan muun muassa ammatillisessa peruskoulutuksessa tai oppisopimuksella. Lisäksi on mahdollisuus jatkokouluttautua kisälliksi tai mestariksi. Erityisesti verhoilun arvomaailmassa esille nousevat ekologisuus ja kierrätyksellinen näkökulma sekä lähituotantoajattelu huonekalujen kunnostuksessa. Verhoilu on tätä parhaimmillaan, kuten Närvänen sanoo. Lisäksi myös aikaa kestäneet, vahvarakenteiset, nostalgiset ja tarinoita keränneet vanhemmat (kotimaiset) istuinhuonekalut, jotka kannattaa nostaa esille mummolan vintiltä tai ostaa kirpputorilta tai antiikkiliikkeestä kotiinsa ja kunnostuttaa. Tämä on myös osaltaan kulttuuriperinnön säilyttämistä ja arvostamista, jota on verhoilun kentällä onneksi tänä päivänä nähtävissä.
Närvänen kuvaa yrittäjä-verhoilijan ammattia monipuoliseksi ja vaihtelevaksi. Siihen kuuluu muun muassa vanhojen verhoilujen purkamista, rakenteiden ja pehmusteiden kiinnittämistä, erilaisten kankaiden leikkaamista, ompelua, asiakkaiden kohtaamista, tilauksiin vastaamista, materiaalihankintoja, somistamista ja markkinointia. Välillä ajankäyttö voi olla haasteellista näiden kaikkien välillä. Verhoilussa käytetään edelleen satoja vuosia vanhoja menetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja. Esimerkiksi istuinhuonekaluja on erilaisia ja on seurattava niiden ”täytekakkumaista” rakennetta eli miten kunkin yksilön verhoilu kokonaisuudessaan on tehty kyseiseen runkoon. Kehitystä materiaaleissa ja työvälineissä on jonkun verran tapahtunut, eikä tämä ole välttämättä huono asia, toteaa Närvänen. Verhoilija pyrkii kuitenkin aina seuraamaan perinteisiä menetelmiä, mutta joskus myös soveltamaan ja käyttämään luovuuttaan sekä huomioimaan asiakkaan toiveet ja tarpeet. Närvänen kertoo, että verhoilijalle syntyy kokemuksen kautta laaja näkemys verhoiltavien kalusteiden rakenteellisista ominaisuuksista, johon esteettinen silmä ja luovuus tuovat oman lisänsä. Kädenjälki työssä saa näkyä – niin kuin kädentaidoissa yleensäkin.
