Gunilla von Nandelstadh–Nordlund

"Luonnonmateriaalit, pellava, puuvilla ja puolipellava ovat Gunillan mielestä hänen tuotteilleen ainoat oikeat. SALT- käsityötalossa jokaisella käsityöläisellä on oma rauha työskennellä, mutta bussilastillisen matkailijoita saapuessa talo täyttyy hälinästä. "

Gunilla von Nandelstadh–Nordlund

kankaanpainaja
TAITAJAT / kankaanpainaja

Gunilla von Nandelstadh–Nordlund, kankaanpainaja

Ahvenanmaan käsityöläisyys -dokumentointi 2004 Seija Hahl, Suomen käsityön museo

Turkulaissyntyinen kaupallisen koulutuksen saanut Gunilla muutti Ahvenanmaalle lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Työvuodet kuluivat sekä julkaisu,- pankki- että vakuutusalalla, kunnes vuonna 1998 oli muutoksen aika. Käsityö veti puoleensa ja niin Gunilla haki opiskelemaan Tosarbyn kotiteollisuuskoulun tekstiilipuolelle. Tavoitteenaan Gunilla piti sitä että oppisi ainakin neulekoneen käytön ja jotain käsityömateriaaleista. Monet materiaalit ja tekniikat tulivat uusina tuttavuuksina ja Gunilla huomasi pitävänsä erityisesti kankaanpainannasta, johon oli muutamien viikonloppukurssien aikana aiemminkin tutustunut. Myös huovutus ja kudonta olivat mielenkiintoisia.

Mallit tuotteisiin Gunilla suunnittelee itse, osa suosituista malleista on kehittynyt asiakkaiden tilaustöistä ja osa on tulee mielikuvituksen tuotteena. Kuvioissa vilahtelevat niin sisiliskot, kalat, ahvenanmaalaiset venetyypit, kukat, kukkakranssit kuin hirvet. Uusia ideoita pulppuaa jatkuvasti.

Pari vuotta kotona työskenneltyään ja messuilla ja markkinoilla tuotteita myytyään Gunillaa pyydettiin mukaan SALT-osuuskuntaan. Samoin Skärgårdssmak-hantverk –projektiin osallistuminen oli aloittelevalle käsityöläiselle hyvä tapa luoda yhteistyöverkkoja niin toisiin käsityöläisiin kuin jälleenmyyjiin. Kaupallinen koulutus on auttanut Gunillaa monien karikoiden ylitse ja lisäksi projektin kursseilla on saanut uusinta tietoa tueksi moneen pulmaan. Skärgårdssmakin sinivalkea aalto-logo tunnetaan Gunillan mukaan jo laajalti.

Luonnonmateriaalit, pellava, puuvilla ja puolipellava ovat Gunillan mielestä hänen tuotteilleen ainoat oikeat. SALT- käsityötalossa jokaisella käsityöläisellä on oma rauha työskennellä, mutta bussilastillisen matkailijoita saapuessa talo täyttyy hälinästä. Kävijät saavat kuvan siitä, minkälaista on erilaisten käsitöiden teko, ei aina niin helppoa ja nopeaa. Varsinkin miehet ovat olleet kiinnostuneita huovutustöiden teosta. Uusia malleja Gunilla pyrkii luomaan erilaisiin tarpeisiin ja tietenkin erilaisiin teemanäyttelyihin.

Tietoa taitajasta

Nimi
Gunilla von Nandelstadh–Nordlund

Paikkakunta
Maarianhamina

Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu

Kuvia

Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.