Nykypäivä talteen

Geeli- ja akryylikynsien valmistajat

– ”Voidaan sanoa että mä oon erikoistunut kyynärpäästä sormenpäihin.”

Kynsitaiteilijan työ on hyvin asiakaskeskeistä ja pyörii paljon asiakaspalvelun ympärillä. Jokainen päivä työpaikalla on erilainen, eikä ikinä välttämättä tiedä, millainen päivä on luvassa. Kynsitaitelijaksi kouluttaudutaan, kuten jokaiseen ammattiin. Taustalla voi kuitenkin olla itseopiskeltua harrastusmaista kokemusta, joka on ehkä myös yleensä syy, miksi alalle lähdetään.

Kynsiä voi pidentää rakennekynsien avulla, joille voi myös valita koristeita ja värejä. Luonnollisen kynnen vahvistuksessa luonnollisen kynnen päälle levitetään geelilakalla ohut kerros, joka on mahdollisimman luonnollisen näköinen. Näitten toimenpiteitten ohella kynsiä voi maalata miltei minkä tahansa väriseksi ja tyyppiseksi tahansa, ja tehdä monia erilaisia kuvioita. Kynsille voi myös asetella helmiä, hileitä, paljetteja ja monia muita koristeita, joiden avulla voi erottua joukosta. 

Haastattelemani Laura Makkonen, joka on perustanut Jyväskylän Torikeskuksessa toimivan L-salongin, on koulutukseltaan käsi- ja taideteollinen muotoilija. Hän on valmistunut aikanaan Kuopion ammattikoulusta. Omien sanojensa mukaan hän on erikoistunut ”kyynärpäästä sormenpäihin”. Makkonen on myös käynyt maahantuojansa järjestämissä koulutuksissa Saksassa ja Englannissa. Hänen mukaansa työn päällä oppii kuitenkin koko ajan, joka on selvää alalla, joka kehittyy koko ajan tekniikoiden ja tyylien vaihtuessa ja kehittyessä.

Mitä salongissa tehdään päivänmittaan, liittyy siihen, mitä asiakas haluaa tehtävän. L-salonki tarjoaa kynsiin liittyvien toimenpiteitten ohella muita kauneudenhoitoon liittyviä palveluita, kuten ripsien pidennyksiä ja sokerointeja ja Makkonen mainitsee lahjakorttienkin myynnin liittyvän toimenkuvaan. Tilat on eritelty L-salongissa niin, että kynsien laittoon liittyvät työpisteet ovat etualalla ja takana on erilaisia hiljaisia huoneita, joissa tehdään muita kauneudenhoitoon liittyviä toimenpiteitä.

Makkonen korostaa, että työ vaatii kärsivällisyyttä ja sitä, että antaa itselleen aikaa oppia. Muut tärkeät vaatimukset ovat tietenkin huolellisuus, pitkäjännitteisyys ja tarkkuus, joita varmasti tarvitaan, kun tehdään työtä, jossa lopputulokseen ja yksityiskohtiin kiinnitetään paljon huomiota. Kynsitaiteeseen liittyvien aiheiden Makkonen kertoo tulevan yleensä asiakkailta, jotka voivat näyttää valokuvasta tai puhelimesta millaiset kynnet haluavat, mutta voi myös käydä niin, että asiakas antaa työntekijälle vapaat kädet.

Kynsienlaiton ympärille on kehittynyt myös kilpailuja. Makkonen selittää, että kynsillä kilpaillaan erilaisissa kategorioissa, joita ovat muotoilu, koristelut (jossa on eri kategorioita) ja sitten vielä erimuotoisilla kynsillä, kuten stiletti tai peruskynnet, ja lopuksi valokuvaus. Makkonen luonnehtii kilpailuja vähän niin kuin ”kynsien missikilpailuina”, joissa täytyy saavuttaa täydellinen muoto ja muittenkin asioitten täytyy olla viimeisen päälle. Kilpailuja järjestetään maailmanlaajuisesti, eikä ainoastaan Suomessa. L-salonkia katsellessa, huomaakin seinillä kunniakirjat ja heti sisään astuessa esille asetetut pokaalit.  

Työn hyviä puolia on se, ettei sitä voi siirtää verkkoon, sen ollessa käsityötä, joka vaatii asiakasläheisyyttä ja kokemuksen kautta kertynyttä osaamista.

Tekijät: Katariina Iso-Kokkila
ajankohta: 2017

Kuvia

Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.