Villakirjonta

Raija Manninen, museolehtori 2018

Villalangalla villakankaalle ommeltu kirjailu oli Suomessa yleistä 1800–1900-lukujen vaihteessa. Villakirjontaa käytettiin talvisissa pöytäliinoissa, ovi- ja ikkunaverhoissa, sohvatyynyissä, huoneentauluissa, matoissa ja muissa kodintekstiileissä. Ruotsinkielisissä rannikkopitäjissä Etelä-Pohjanmaalla ja paikoin Satakunnassa kirjottiin 1700-luvun lopulta lähtien peittoja, joita kutsuttiin päälleommelluiksi peitoiksi. Näitä rehevästi ja täyteen kirjottuja peittoja käytettiin rekipeittoina, makuupeiton päällisinä, kerrossängyn edustoina, pöytäliinoina ja jopa vainajien paarivaatteina.

Peittojen kuvioaiheita olivat isot täytetyt ympyrät, sydän-, aurinko- ja puuaiheet. Usein kuviointi oli jaettu reunus- ja keskuskuvioiksi kuten ryijyissäkin. Käytetyimpiä kirjontapistoja olivat laaka-, aita- ja sidepistot. Kirjottujen peittojen uusi kukoistuskausi oli 1970–1980-luvuilla, jolloin aiheesta julkaistiin kirjallisuutta ja järjestettiin kursseja. Peitoista tuli seinävaatteita. 1990-luvulla kirjontamalleja uudistettiin ja kehiteltiin tarvikepakkauksia. Nyt villakirjonta on riehaantunut vapaa kirjonnaksi, jossa materiaalit ja pistot ovat jokaisen keksittävissä.  

Lähde: Pihlajaniemi, Anne: Muuttuvat käsityöammatit, Suomen käsityön museon julkaisu 17, Jyväskylä 2000.