Marja Heikkinen

"Vuodet eri tekstiili- ja muovialan yritysten tuotannonsuunnittelussa ja laaduntarkkailussa ennen yrittäjäksi ryhtymistä vaikuttavat Marjan omaan toimintaan siten että materiaalien ja työn jäljen on oltava ensiluokkaista. Oma laaduntarkkailu on läpäistävä niin värien- kuin hankauksen kestossa."

Marja Heikkinen

kankaanpainaja
TAITAJAT / kankaanpainaja

Marja Heikkinen, kankaanpainaja

Saaristolaiskäsityö-dokumentointi 2003 Seija Hahl, Suomen käsityön museo

Sattuma toi eteen oman yrityksen oston 1990-luvun lopulla tekstiilialan insinöörille Marja Heikkiselle. Amalino Ky: n alla Marja on suunnitellut kuvioita ja malleja t-paitoihin, alushousuihin, tyynyliinoihin ja pussilakanoihin. Silkkipainomallit ovat vaihdelleet kissoista, meriaiheista, laivoista, lokeista ja muista linnuista meriharakkaan. Meriharakka on kuitenkin aihe ylitse muiden, ”joo et ei mulla tää firma oliskaan ilman meriharakkaa”, sanoo Marja kuutisen vuotta vanhasta yrityksestään. Erityisesti Tukholmassa pidettävillä Saaristolaismarkkinoilla samat asiakkaat ovat tulleet ostamaan meriharakoita useina vuosina peräkkäin. Kuutena kesänä peräkkäin Marja on pitänyt kesämyymälää Uudenkaupungin keskustassa. Kesäisin työpäivät ovat venyneet pitkiksi, sillä Marjan on täytynyt nousta aikaisin aamulla painamaan tuotteita myyntiin ja ilta seitsemään olla myymälässä. Illalla vielä muiden töiden jälkeen onkin voinut rentoutua ja neuloa, myyntituotteita vähän aikaa tv:n ääressä. Vuodet eri tekstiili- ja muovialan yritysten tuotannonsuunnittelussa ja laaduntarkkailussa ennen yrittäjäksi ryhtymistä vaikuttavat Marjan omaan toimintaan siten että materiaalien ja työn jäljen on oltava ensiluokkaista. Oma laaduntarkkailu on läpäistävä niin värien- kuin hankauksen kestossa. Oman yrityksen hyvinä puolina Marja pitää vapautta päättää työskentelyn kellonajoista ja nykyiseen elämän tilanteeseen kotona työskentely sopii hyvin. Painotuotteiden ohella Marja tekee kalastajaneuleita, jotka pohjautuvat perinteisiin malleihin, kuitenkin uusin parannetuin yksityiskohdin. Tukena markkinoinnissa ovat olleet Skärgårdssmak-hantverk-projekti ja tietotekniikka kurssi, jonka jälkeen Amalino Ky:lle tehtiin nettisivut.

Tietoa taitajasta

Nimi
Marja Heikkinen

Paikkakunta
Uusikaupunki

Taitajaan liittyvä näyttely tai julkaisu

Kuvia

Avaa valokuva täysikokoiseksi napsauttamalla kuvaa.