Käsityö kansakoulussa
Aluksi koko kansakoululaitosta vastustettiin, sillä sen katsottiin liialla sivistyksellä pilaavan työmiehiä ja sivistyneistö pelkäsi sen turmelevan lapsensa. Kansakoulun ensimmäisinä vuosikymmeninä käsityönopetus oli vaatimatonta eikä oppiaine edes kuulunut kaikkien koulujen opetusohjelmaan.
Kansakoululaitoksen syntyessä käsityönopetuksen tavoitteena oli yleisen kätevyyden lisääminen. Mutta käsityönopetuksella oli myös vastustajia. Käsityöntuntien tarpeellisuudesta ei oltu vakuuttuneita, ei myöskään oppiaineen kansansivistyksellisestä merkityksestä. Opetuksen järjestäminen oli joidenkin mielestä liian kallista ja aina ei myöskään tiedetty, kuinka opetus olisi pitänyt järjestää, sillä opetussuunnitelmia ei ollut. Kouluissa oli myös pulaa työvälineistä ja tiloista sekä pätevistä opettajista.
Sen ajan arkeen ainakin maaseudulla käsityö vielä kuului olennaisena osana. Kaikki mitä kotona tarvittiin tehtiin itse. Suomen maaseudun tytöille opetettiin ”naiskäsitöitä” ja pojille ”poikain käsitöitä” eli veistoa. Sen sijaan kaupunkien kansakouluissa käsityö ei ollut pakollinen oppiaine.
Koulukäsitöinä valmistettiin ensisijassa kodin tarve-esineitä kuten kirvesvarsia, suola-astioita, uistinkeloja, kauhoja, kukkakeppejä, sukkia, lapasia, esiliinoja, pyyhkeitä ja paitoja sekä paperipujotus- ja ompeluharjoituksia.
Vuodesta 1881 lähtien kansakoulun käsityönopetusta määrittivät mallikurssit, joiden mukaan opetuksen tuli edetä oppilaan kykyjen ja näppäryyden mukaan helpommasta vaikeampaan. Poikia totutettiin omintakeiseen työhön, järjestykseen, tarkkuuteen, tarkkaavaisuuteen, ahkeruuteen ja kestävyyteen.
Vuonna 1893 käyttöön otettiin mallisarjat, joiden työkohtaiset ohjeet tukivat mallikurssien tavoitteita yleisen kätevyyden kehittämisessä.
Käsityönopetusta uudistettiin vuonna 1912, jolloin käsityönopetuksesta tuli harjoitusaine ja käyttöön otettiin mallityösarjat. Työsarjat osoittivat mitkä otteet ja harjoitukset olivat tarpeellisia oppia missäkin järjestyksessä ja mitä työkaluja tuli käyttää. Käsityön opetuksen uudistuksella tähdättiin nyt monipuolisen kätevyyden saavuttamiseen, joka tarkoitti kykyä huomata asiat, rohkeutta tarttua niihin ja kestävyyttä suorittaa ne loppuun. Oppilaan ei enää tarvinnut hallita kokonaisia työsuorituksia, sillä myös työelämässä oltiin siirtymässä työn osittamiseen.
Käteväksi mallipiirustusten avulla
Kätevyyden katsottiin perustuvan lihastottumukseen, silmän tarkkuuteen sekä käytännölliseen älyyn. Poikien käsityönopetuksen tavoitteena oli tutustua tavallisimpiin raaka-aineisiin ja työkaluihin, tottua niiden käyttöön ja hoitoon sekä oikeiden työtapojen valintaan. Kaiken a ja o olivat täsmälliset mallipiirustukset. Täsmällisyyttä pidettiin menestyksellisen käsityönteon perusedellytyksenä.
Veistopiirustus
”Piirrä vihkoosi jakkaran etu- ja sivukuvat sekä merkitse viereen päämitat.
Aines. ½” ja 1” mäntyä.
Työnsuoritus. Höylää jalat yhtenä kappaleena, samoin sivut ja istuin erillisenä. Lue ohjeet uran ja pyrstön valmistamisesta tehtävien 147 ja 152 yhteydestä. Kun olet saanut liitoksen tarkasti sopimaan, niin muovaile jalat lopulliseen muotoonsa. Istuimeen teet reiän, josta alasärmä pyöristetään huomattavasti. Miksi? Sen jälkeen liimaat osat kokoon. Sivulistat muovailet valmiiksi ja kiinnität paikoilleen liimalla ja nauloilla. Naulat upotat vähän pintaa syvemmälle ja sen jälkeen silität sivut höylällä. Viimeiseksi hiot hiekkapaperilla ja niin on jakkara valmis maalattavaksi.
Pintakäsittely. Kuullotetaan vihreällä umbralla, poltetulla umbralla tai polttamattomalla terralla. Peittävällä öljymaalilla maalattaessa sivellään jollakin hillityn sinisellä tai harmaalla värisävyllä. Lue tarkemmin teoksen maalausohjeista.”
Ohje: Kaisla, Lauri 1938.
Mitä opettaa tytöille ja pojille?
Kiivasta keskustelua käytiin siitä, mitä koulukäsitöissä pitäisi opettaa. Tyttöjen käsitöiden etuna pidettiin sitä, että niillä oli käytännön merkitystä, koska tytöt saattoivat valmistaa itselleen pukineita. Ompelutyöt eivät vaatineet erityistä tilaa eivätkä työvälineitä. Mutta tyttöjen käsitöitä pidettiin epäterveellisenä, koska ne pakottivat istuvaan ja kumaraan asentoon. Myös tehtävät työt olivat usein liian vaativia ja yksitoikkoisia. Tekstiilikäsityöt kehittivät kyllä keveitä otteita ja sormenpäitä mutteivät harjoittaneet käden ja ranteen eikä käsivarsien lihaksia.
Lähde: Komiteanmietintö 1911, 148–149.
Poikien käsitöissä etuna oli terveellinen ruumiillinen liike. Ongelmallista oli se, että tarvittiin suuri luokkatila höyläpenkkeineen. Poikien käsitöissä tehtävät työt eivät olleet niin tarpeellisia jokapäiväisessä elämässä kuin tyttöjen pukineet. (Komiteanmietintö 1911, 148–149.) Vuoden 1911 Komiteanmietinnössä ehdotettiinkin, että poikien käsityönopetuksessa puunveiston lisänä otettaisiin erityisesti vaatteiden paikkaamista ja parsimista. ”Näissä töissä hyppysten harjoitus on erittäin suuri ja monipuolinen, niin kuin yleensä ompelutöissä. Mutta sen ohessa on näillä töillä niin erityinen merkitys köyhän kansan taloudessa, että ne senkin vuoksi vaativat suurta huomiota. Kokonaan omaan hoitoonsa joutuva poika ja nuori mies saattaa usein aikanaan suoritetulla paikkaus- ja parsimistyöllä säästää itseltään menoja ja, mikä kasvatuksellisesti on tärkeää, pitää pukunsa eheänä.” Jos tyttöjen käsityönopettaja toimisi opettajana pojille parsimistyössä, voisivat tytöt samaan aikaan opetella poikien käsityönopettajan kanssa yksinkertaisimpia puutyön otteita. (Komiteanmietintö 1911, 102.)
”Ompelun aakkosiin kuuluu, että osaamme pitää kangasta kädessä oikein ja käyttää neulaa ja sormustinta. Kuvassa näemme kuinka Anneli ja Helinä ovat kietoneet kankaan kolmen sormen yli ja tukevat sitä peukalolla ja pikkusormella. Näin kahden tai kolmen sormen yli pingotettuna moninkertainenkin kangas pysyy liikkumatta eikä päällimmäinen kangas jää löyhemmälle niin kuin yhden sormen yli pingotettuna.
Ohjeita III-IV luokille. Soininen Aliina, Seraste Raili, Hälvä Maria ja Reinilä Maria. 1953. Koulutyttöjen käsitöitä. Porvoo.
Helinältä opimme myös miten sormustimella autetaan ompelemista. Hän pistää neulaa juuri kankaaseen ja työntää sitä keskisormella, jossa on sormustin. Samalla hän tukee neulaa etu-sormella ja peukalolla sen keskeltä. Anneli taas näyttää kuinka lanka kiristetään nimettömällä ja pikkusormella itsestä poispäin.
Valaistuksesta on huolehdittava käsitöitä tehdessä. Parhaiten valo auttaa työskentelyä, jos asetamme valaisimen lähelle, hiukan ompelijasta taaksepäin ja kyllin korkealle. Silloin valo ei rasita silmiämme ja voimme istua hyväryhtisinä.”
Työvälineistä ja opetustavoista
Vuonna 1892 harmiteltiin, että varsinkin maaseudulla äidit määräsivät mitä ja miten neulotaan ja ommellaan, sen mukaan mitä vaatteita milloinkin kotona tarvittiin tai mihin oli tarvikkeita.
”Minun aloittaessani koulunkäyntini 1915 kouluvarusteista tärkein oli ”kriffelitaulu” ja siitä langan päässä riippuva pesusieni. Taulu oli kookkaan kirjan kokoinen, reunat olivat puuta, taulu itse jotain kiveä. Toisella puolen oli viivat, toinen puoli puhdas. Kynä eli ”kriffeli” oli jotain kalkinsukuista kiveä. Sillä saattoi kirjoittaa, ja sienellä sitten pyyhittiin kirjoitus pois. Tällaisella taululla olen oppinut tekemään kirjaimet ja sitten kirjoittamaan, erityisesti kaunokirjoitusta mutta myös muuta, yleensä kaikkea, mitä tehtiin tällä taululla. ”Kriffelitaulu” oli kaikki kaikessa.”
Näin muisteli Martti Simojoki. Piela, Kaisu-Leena. 1989. Koulutieni. 36 suomalaista muistelee. Helsinki.
Kuva: Suomen käsityön museo / Anneli Hemmilä-Nurmi 2003, K1029/0049
Vuonna 1948 julkaistussa Käsityönopetus Merkitys – tarkoitus – metodi -teoksessa esiteltiin oikeita opetustapoja havainnollisin piirroksin. Lähde: Kallioniemi, Alli. 1948. Käsityönopetus Merkitys – tarkoitus – metodi. Helsingin Käsi-työopettajaopiston julkaisuja 2. Porvoo.
Esimerkkejä koulukäsitöistä
Uistinkelat
Tulitikkusäiliö
Veistomallipiirustus: Savolainen Kalle. Kansakoulun Veistomallipiirustuksia. Toinen salkku. III. Käyräsahaus ja puhtaaksihöyläys. IV. Liereiden pintain höyläys. Helsinki.
Suola-astiat
Pitkä höylä
VIII. Syrjäsaumaliitos. Piena ja vaarna. IX. Vuolu ja veisto. X. Koverrus. Helsinki.
Etupistokirjontainen liina
Liivit
Mallikurssit
Helpommasta vaikeampaan
Kouluylihallitus asetti vuonna 1881 mallikurssit ohjaamaan koulutointa. Mallikurssit tarkoittivat opetettavien asioiden sisältöjen ja tavoitteiden kokoelmaa. Käsityön opetus tuli tapahtua helpommasta vaikeampaan. Yleistä kätevyyttä harjoittaessa oli tärkeää ”silmän, havaintovoiman ja kauneusaistin kehittäminen sekä käden harjoittaminen työasetta vapaasti käyttämään.”
Stenbäck, J. 1888. Mallikokoelman piirustuksia käsityö-opetusta varten kansakouluissa.
Mallityösarjat
Työlajille sopiva työ
1893 luotiin mallisarjat, jotka sisälsivät työkohtaiset ohjeet ja tukivat mallikurssien tavoitteita. Vuoden 1912 Komiteanmietinnön mukaan käsityöstä tuli harjoitusaine ja käyttöön otettiin mallityösarjat. Nyt oli tärkeää suunnitella työlajille sopiva työ eikä työlle sopivaa työlajia. Käsitöiden harjoittamisen katsottiin lisäävän harkintaa, tarkkuutta, ajattelua sekä kehittävän kauneusaistia. Käsityön kasvattavalla merkityksellisellä oli suurempi paino kuin valmistettavien töiden hyödyllisyydellä. Yksitoikkoisten ja suuritöisten käsitöiden sijaan valmistettiin esim. nukenvaatteita ja nukensänkyjä. Haluttiin kasvattaa monipuolista kätevyyttä yleisen kätevyyden sijaan.