Eija Koski

Suomen käsityön museon Taitajien ystäväkirja-sarjassa kurkistetaan minihaastatteluiden muodossa ammattikäsityöläisten arkeen.

1. Kuka olet?
Olen Eija Koski, himmelisti. Asun hyvin pienessä kylässä Martoisissa Mustasaaressa, joka on siis Vaasan vieressä. Minun elämäntehtävä on viedä himmeli maailmalle. Olen pienenä yrityksenä tehnyt sen valinnan panostaa nimenomaan kansainvälisille markkinoille ja niissä toimimiseen. Sveitsissä pidän kursseja saksaksi, Japanissa japaniksi, Englannissa englanniksi, Ruotsissa ruotsiksi. Vaikka toimin vahvasti intuitiolla, pidän silti fokuksen siinä toimimisessa. Pääaineenani on ollut kansainvälinen markkinointi. Ajattelin, että mulla on totaalisen väärä koulutus, haluan olla käsityöläinen tai muotoilija tai taidehistorioitsija koska mä rakastan estetiikkaa ja kaikkea mitä kaunista silmä näkee ja sitten olen kuitenkin lukenut itseni ekonomiksi vaikkei mua numerot kiinnosta. Sitten taas toisaalta numerot kiinnostaa kuitenkin himmeleiden myötä koska nehän on matematiikkaa ja geometriaa. Ja opinnoissa keskityin kansainväliseen markkinointiin eli ehkä sitten kuitenkin asiat loksahtelee paikoilleen. Ehkä jos olisinkin jotain muuta niin ehkä en myöskään tekisi himmeleitä. Minähän en tee mitään muuta kuin vain himmeleitä eli en olkipukkeja tai olkitähtiä tai mitään sellaista vaan alueeni on todella kapea.

2. Mitä materiaaleja ja tekniikoita käytät ja miten olet päätynyt niiden pariin?
Materiaalina on rukiin olki ja se tulee meidän omalta pellolta, kun meillä on luomumaatila. Ruispellolta kerätään ne käsin. Ja sitten se tekniikka on se ikiaikainen himmelitekniikka. Mulla on yksi lanka ja sitä pujotan olkipillin läpi ja kun lanka loppuu niin jatkan sitä. On kiehtovaa, että se yksi lanka vie eteenpäin ja mulla saattaa isommassa himmelissä olla vaikka 200 metriä lankaa. Yksi lanka risteilee siellä himmelin sisällä, kuljettaa läpi alusta loppuun saakka.

Kohtasin mun ensimmäisen himmelin 10vuotiaana tätini Claudian luona savon sydämessä. Hän oli sen tehnyt ja siinä tilassa oli paljon sukulaisiani ja paljon puheensorinaa, mutta en nähnyt mitään muuta kuin sen himmelin. Muistan sen tasan tarkkaan, että mikä nurkka se oli ja missä kaikki ihmisetkin istui. Se jotenkin oli mulle niin niin suurta. Mä en ymmärrä miten voi kymmenenvuotiaalle lapselle olla niin suuri se kohtaaminen, että se jäi mun niin kun sieluni sopukoihin. No sitten meni varmaan parikymmentä vuotta kunnes tapasin mieheni Karin ja hän oli maanviljelijä. Himmeli palautui mieleen, mutta siellä se oli jo ollut niinku itämässä jo kaiken aikaa. Mä olin käynyt paljon kaikkia käsityökursseja elämäni aikana ja kaikki mun vaatteet teen itse nykyäänkin. Mutta se himmeli, se kun menin ensimmäiselle kurssille, tajusin että tää kolahti ihan totaalisesti. Oppiäitini oli himmelimestari Hanna Löytönen, joka piti sen kurssin täällä Vaasassa. Hän sitten opetti kuinka se olki otetaan sieltä omasta pellosta ja näin poispäin. Sitten mulla oikeastaan jäi melkein kaikki muut käsityöt, eli paneuduin siihen. Siinä on tosiaan nyt yli 30 vuotta. Se vei täysin mennessään. Anekdoottina vielä tähän kun rakastuin siihen himmeliin, niin en tiennyt mikä siinä oli se. Se oli suuri ja loistelias, siellä oli se pieni liikehdintä ja jotenkin vaan tuijotin sitä, niin kuin takerruin siihen ja lumouduin siitä. Himmeli on ollut minussa aina, tajuan sen nyt. Kun jo lapsena ja teini-ikäisenä tein itselleni villapaitoja, ja nyt kun olen käynyt läpi ne villapaidat mitä olen tehnyt, niissä on kaikissa himmelikuvio. Mielestäni todella mystistä, että en niin kuin ikinä tehnyt mitään sellaisia kirjoneuleita missä on jotain kuvia vaan se oli aina se geometrinen kuvio. Ja se ikään kuin muistuttaa himmeliä. Niitä on siis paljon. Siis silloin jo viehätyin, että villapaitakin pitää olla sellainen missä on himmelikuvio. Se geometrinen muoto jotenkin oli jo minussa ja resonoi.

Tätiä ei enää ole tässä maailmassa ja se kotitalo on myyty. Nyt on valitettavasti myöhäistä löytää se lapsena vaikutuksen tehnyt himmeli, mutta tein vastaavan. Se on ihan perinteinen suomalainen himmeli. Tein silloin alkuaikoina erityisesti niitä ja annoin muun muassa Karin isovanhemmille sellaisen. Ja kun heistäkin on aika jättänyt, niin tämä minun melkein ensimmäinen himmeli on palautunut minulle. Vähän jo tummentunut ja ehkä haurastunut ja näin, mutta se on kyllä minun ja se ei lähde mistään hinnasta myyntiin markkinoille eikä minnekään, että se riippuu tuossa keittiössä aina.

3. Käyttämäsi materiaan paras puoli?
Sehän on ihanaa, että se on meidän omalta luomuruispellolta. Ilman mun miestä ja ilman näitä peltoja en usko, että olisin himmelisti. Koska tuota materiaalia ei oikein saa mistään. Askartelukaupoista saattaa saada jotain kiinalaista olkimaista materiaalia, mutta se on paksua ja minulle ei mikään semmoinen muu materiaali sovi. Tajusin, että olki on niin hentoa, se ei paina juuri mitään ja sen takia se liike, isonkin himmelin liike, ilmavirrassa toimii. Geometria on yksi tärkeä himmelin olemuspuoli, se symmetrisyys. Sitten että se riippuu katosta ja muodostuu se liike. Hyvin tärkeä on se liikehtiminen, koska siitä tulee se, että himmeli on niin kuin elävä. Jos tekee lasista tai metallista tai jopa muovipillistä, ne ei liiku ja menettää sen jonkin hengen. Se on just eri asia siksi. Liike on niin kiinni siinä materiaalissa jo itsessään. Siihen liikkeeseen lapsenakin kiinnitin huomion kun tuijotin sitä himmeliä. Välillä se täyttyy ja välillä se tyhjenee ja ne kuviot tulee esille ja se on tosi mielenkiintoista. Sitä voi katsoa vaikka kuinka kauan.

Tuo materiaali on tärkeä ja ilman Karia ja omia luomuruispeltoja en olisi tässä. Se on myös meidän lisäarvoa kun me mennään Japaniin tai Sveitsiin, niin Karihan on aina mukana näyttelyissä ja kursseilla. Häneltä kysytään tosi paljon siitä viljelystä ja jopa Tokiolaiset kasvattaa ruista. Me ollaan sellainen hyvä tiimi tähän, kun mä en halua opettaa pelkästään sellaista teknistä kliinistä, että teen näin himmelin, vaan haluan tarjota kokonaisvaltaisen elämyksen ja siihen liittyy se, että se olki on meiltä. Sitten kun pidän kursseja täällä niin totta kai käydään pellolla. Se on enemmän kuin se pelkkä tekninen opetus. Sen takia en opeta netissä mitään. Japanissa ne kunnioittaa sitä materiaalia, kuin se olisi jotain arvokasta kultaa kun ne sitä käsittelee ja koskettaa. Se olki ei hajoa Japanissa koskaan. Heillä on esimerkiksi uutena vuotena tapa, että he koristelee temppeleiden portit sellaisella olkipunoksilla, missä materiaali on samaa kuin olkihimmelissä. Se tuottaa hyvää onnea ja kun niillä on joku sellainen yhteys siihen niin ne kunnioittaa sitä materiaalia, kun taas ehkä Suomessa näyttää että se nyt on vaan niin kuin jotain roskaa.

4. Käyttämäsi tekniikan haaste?
Tekniikkahan on varsinaisesti äärettömän helppoa, kun on yhden himmelin tehnyt niin osaa tehdä sen jälkeen ihan mitä vaan, koska se on koko ajan se sama tekniikka. Se on vain toistoa, toistoa ja toistoa. Toisto, se on sen viehätys, että se on siinä samanlainen kuin meditatiivisuus. Mutta se mikä on haasteellista niin olki on hyvin haurasta. Ei saa vetää liian kovaa tai hajoaa. Ja sitten jos jää liian löysäksi niin se ei muodosta niitä muotoja. Täytyy olla sellainen tuntuma siihen olkeen ja tehdä kaverisuhde tai lämmin rakkaussuhde siihen olkeen, että vedät sen napakasti, mutta et liian, että se on aika pieni se marginaali siinä. Kun oljen nurkat osuu kohdilleen niin se pitää. Jos vedät millinkin yli niin se hajoaa.

5. Minkälaiset asiat sinua inspiroi?
No siis mullahan on himmelisilmälasit, että näen näitten läpi vähän kaikki himmeleinä. Jos kuljen tuolla jossain kylillä tai missä tahansa, niin jos jossain on joku geometrinen kuvio niin jotenkin se automaattisesti kääntyy, että näen sen himmelinä jos se toimii niin. Sitten se saattaa muotoutua himmeliksi. Eli kuvio on esimerkiksi kankaassa, rappurallissa tai kruunussa. Tai kuten Japanissa on asanoha-kuvio, jota on vähän joka paikassa kuten tekstiileissä ja myös kodeissa on sellainen perinteinen puinen kaksiulotteinen taulu ja siinä se kuvio mikä tuottaa onnea, terveyttä ja pitkää ikää. Näin heti sen kuvion, että tuohan pitää tehdä himmelinä, eli siis kolmiulotteisena ja näin ne lähtevät muotoutumaan.

6. Mitä tekniikkaa/materiaalia haluaisit kokeilla?
Tekniikka on varmaan himmelitekniikka hamaan loppuun saakka, mutta sitten myös rakastan lankoja ja neulon villapaidan per kuukausi. Olen kyllä tehnytkin muutamia lankahimmeleitä eli punon sellaisia lankarullia ja sitten teen niistä himmeleitä, että ne on siis jättikokoisia. Billnäsissä oli yksi ensimmäinen näytillä, se meni heti kaupaksi sieltä. Mutta nyt ajattelen, että kyllä kokeilen niitä. Tulevia näyttelyitä ajatellen hieman uutta twistiä ja siis jättikokoisia.

7. Mitä työpöydälläsi on parhaillaan?
No mulla on työhuone kotona yläkerrassa ja siellä on neljä pöytää. Yhdellä pöydällä on varmaan 30 lasipurkkia täynnä olkia valmiiksi paksuuden mukaan jaoteltuna. Toisella pöydällä on pätkittyinä mittojen mukaan rasioihin. Kolmannella pöydällä on on kirppikseltä ostettuja lankoja mitä voi käyttää himmeleihin. Ja sitten on tämä isoin pöytä mikä on sotkuisin niin siinä on nyt märkiä olkia pyyhkeen päällä. Olen liottanut ne oljet ja pätkin niitä sitten vauhdikkaasti omin pikkukätösin saksien. Tuhansia pätkiä kun mulla on seuraava kurssille. Jos on päivän kurssi niin pätkin valmiiksi materiaalipaketteihin ja kaikki tekee saman työn. Se on helpompi. Mutta jos on pitkä kurssi niin sitten ihmiset kyllä aloittaa sen putsaamisen ja pätkimisen ja kaiken itse. Ja sitten kuriositeettina minulla on pöydällä myös hevosenjouhia. Yksi kurssilainen, joka on käynyt kursseillani jo kymmenen kertaa, niin hän muisti, että olen joskus kertonut kirjassani, että aikoinaan himmelit ripustettiin kattoon valkoisen hevosen jouhella. Hän sitten toi lahjaksi sellaisia jouhia kauniin pikku nipun sen ja niillä sitten nyt ripustellaan himmeleitä kattoon.

8. Mikä on antoisinta käsityöläisyydessä / käsillä tekemisessä?
No nythän mä oon ollut yrittäjänä 15 vuotta ja on ihanaa tämä vapaus. Minä saan tehdä juuri sitä, mitä haluan tehdä, juuri sitä mitä rakastan. Himmelin tekeminen on mulla niin kuin ikigai eli mun elämäntehtävä, se syy minkä takia nousen joka aamu sängystä ylös, ilo. Kuten ikigaissakin on neljä merkitystä niin myös se ammatillinen tulopuoli. Ja sitten se halu tehdä jotain hyvää, jotain suurempaa maailmalle. Eli minä haluan ihmisille viedä harmoniaa ja kauneutta himmelien myötä. Neljäntenä, että rakastan tätä, se vaan vie mennessään. Just sitä mitä haluan. Olen tosi vapaa kaiken suhteen ja voin tehdä valinnat intuitiolla, että mihin lähden mukaan ja mihin panostan.

9. Käsityö on…
luovaa meditaatiota. Toisin sanoen mielen hiljentymistä. Minun tapauksessani vaan siihen oljenpätkään keskittymistä, mihin sen laitan. Vaikka teen jotain villapaitaa tunnistan siinä sen saman eli se on niin kuin rytmiä. En tee silloin mitään muuta. En kuuntele samalla musiikkia enkä oikein kuulekaan jos multa kysytään.

10. Rakkain esineeni on…
Tähän liittyen oikeastaan kaksi vastausta. Minulla se rakkain esine on se himmeli minkä minä näin silloin kymmenvuotiaana, mutta sitä ei enää ole olemassa. Kuitenkin se on sydämessäni ja sielussani kantavana voimana ollut koko tämän ajan. Ilman sitä kohtaamista en olisi tässä. Sitten jos mennään konkreettiseen esineeseen mitä mulla on vielä olemassa, niin sekin on kyllä edesmenneen eli isäni tekemä pyöreä pieni pöytä. Se on hänen oma design ja siinä on sellainen sorvattu jalka tai jotain sellaista. Se on mielestäni tosi kaunis ja siinä on mittasuhteet kohdallaan. Himmelissäkin on tärkeintä, että on oikeat mittasuhteet. Luulen että olen isältö saanut perintönä tämän kauneuden kaipuun. Esineen tunnearvo on se kaikista tärkein mikä nousee esiin ja miten se on vaikuttanut koko elämään. Kari arveli, että rakkain esineeni on varmaan mummolta perinnöksi saamani pieni maljakko. Läheltä liippasi kun mummo ja isä. Mehän aina kerättiin kieloja ja sitten ne laitettiin aina siihen maljakkoon. Maljakkoon, josta mummo sanoi, että kun hänestä aika jättää, niin saat tämän sitten. Kieloilla se pitää täyttää aina keväisen edelleenkin.